Kotimaa

Väyrynen vaatii lakialoitteelleen erityiskohtelua – menettely ennennäkemätön eduskunnan historiassa

Väyrynen teki kansalaisaloitteellaan jo historiaa. Kukaan ei ole aiemmin yrittänyt ohjeistaa puhemiesneuvostoa.

Eduskunta aloittaa keskustelun europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) kansalaisaloitteesta torstaina, kyselytunnin jälkeen. Väyrynen ja yli 53 000 allekirjoittajaa vaativat Suomen eroa eurosta ja kansanäänestystä asiasta.

Keskustelu evästää aloitteen jatkokäsittelyä valiokunnassa. Eduskunnan puhemiesneuvoston on määrä ehdottaa, että käsittelyn paikka olisi perustuslakivaliokunta.

Tähän asti muutkin aloitteet, joissa on vaadittu kansanäänestystä, on ohjattu perustuslakivaliokuntaan.

Väyryselle ei käsittelyehdotus ole kelvannut. Hän vaatii, että aloite pitäisi käsitellä ainakin kahdessa valiokunnassa, talous- ja perustuslakivaliokunnissa. Peruste on se, että aloite käsittelee sekä talous- että valtiosääntöpolitiikkaa.

Väyrynen on yrittänyt vaikuttaa aloitteensa käsittelytapaan ennennäkemättömällä tavalla. Hän lähetti puhemiesneuvostolle maanantaina kirjeen, jossa hän esitti ohjeistuksensa jatkokäsittelystä.

Eduskunnan historiassa menettely on ainutlaatuinen.

”Ei ole tällä tavalla tietääkseni kukaan yrittänyt aiemmin vaikuttaa puhemiesneuvoston päätöksiin”, sanoo eduskunnan apulaispääsihteeri Timo Tuovinen.

”En ole yrittänyt painostaa. Esitin vain käsitykseni”, Väyrynen painottaa.

Väyrysen huoli on, että perustuslakivaliokunnassa aloite tyrehtyy puheeksi kansanäänestyksestä, ja itse asia, ero eurosta, häivytetään taka-alalle.

Eduskunnassa on käsitelty tähän mennessä 11 kansalaisaloitetta. Jokainen niistä on käsitelty vain yhdessä valiokunnassa, joka on tehnyt aloitteesta mietinnön.

Väyrysen aloitteen jatkokäsittely voi venyä syksyyn, sillä perustuslakivaliokunta on kiireinen.

Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas) vakuuttaa, että aloite käsitellään mahdollisimman nopeasti.

”En uskalla sanoa, onnistuuko vielä ennen kesää. Tämä riippuu siitä, mitä muuta meille hallitukselta tulee. Tavoitteeni on, että meillä ei turhaan tavara makaa”, Lapintie sanoo.

Väyrysen kirjeeseen hän ei ota kantaa.

”Jokaisen, joka tätä työtä on pidempään tehnyt, pitäisi tietää, että kansalaisaloitteet menevät valiokuntien vastuualueiden mukaan.”

Laki kansalaisaloitteesta hyväksyttiin vuonna 2012.

Ensimmäinen aloite vaati turkistarhauksen lopettamista. Vain yksi, kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliitosta, on mennyt tähän mennessä läpi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    8. 8

      Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

    9. 9

      Espanja puhalsi Katalonian pelin poikki, mutta suurimmat vaikeudet ovat vasta edessä – hätäännys kriisin ratkaisuvaihtoehdoista kasvaa

    10. 10

      Sörnäisten ”kauhea röttelöyksiö” on menossa kaupaksi yli hintapyynnön – Välittäjä: ”Minulta on kysytty, jäikö hinnoittelijalta aamulääkkeet ottamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää