Kotimaa

Petteri Orpo haastaa kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin – Orpo: Puolueessa on jännitteitä

Sisäministeri Petteri Orpo päätti lopulta olla käytettävissä kokoomuksen puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja valitaan Lappeenrannan puoluekokouksessa kesäkuussa.

Sisäministeri Petteri Orpo päätti lopulta olla käytettävissä kokoomuksen puheenjohtajaksi. Poikkeuksellisella tavalla ministerikollega haastaa istuvan puheenjohtajan, Alexander Stubbin. Puheenjohtaja valitaan Lappeenrannan puoluekokouksessa kesäkuussa.

”Se että lähtee pyrkimään kokoomuksen puheenjohtajaksi ei ole pieni päätös. Se täytyy tarkkaan harkita omasta, puolueen ja hallituksen näkökulmasta”, hän perusteli pitkää pohdintaansa.

Orpo sanoi haluavansa puheenjohtajakampanjansa aikana käydä avointa keskustelua kokoomuksen tilasta. ”En ole tyytyväinen tilaan ja kannatukseen joka kokoomuksessa nyt on. Kokoomuksen kuuluu olla vahvempi ja sillä on edellytykset olla vahvempi. Vahvempi kokoomus olisi suomalaisten ja hallituksen etu”, hän sanoi.

Sen sijaan Harry Harkimo ei aio pyrkiä kokoomuksen johtoon. Hän kertoi keskiviikkoillan A-Studiossa, ettei lähde tavoittelemaan puheenjohtajan paikkaa, koska ”Orpo on paras vaihtoehto”. Jos Orpo ei olisi lähtenyt ehdolle, Harkimo olisi ollut valmis kisaan mukaan.

Orpon mukaan kokoomuksen sisällä on jännitteitä. ”En ole tyytyväinen kokoomuksen sisäiseen tilanteeseen, enkä kannatukseen. Kokoomuksen on oltava yhtenäinen joukkue.”

Kokoomuksessa on oltu tyytymättömiä siihen, että kokoomuslainen arvomaailma ei näy hallituksessa. Keskustan ajama maakuntahallinto ja paikallisen sopimisen liian hidas edistyminen ovat hajottaneet eduskuntaryhmää.

”Ryhmässä halutaan, että asioita tehdään eri tavoilla, kirkkaammin mielessä kokoomuslainen arvomaailma”, Orpo sanoi.

Hän aikoo kampanjansa aikana kertoa tarkemmin siitä miten hän haluaa kehittää kokoomusta ja mihin suuntaan hän Suomea veisi.

”Nyt kun lähestytään puoluekokousta, on hyvä hetki käydä keskustelua kokoomuksen linjasta.”

Stubb uskoo, että kampanjan aikana mahdolliset jännitteet tulevat esiin. Hän sanoi keskiviikkona, että hallitusneuvottelujen aikaan ei ollut vielä mitään jännitteitä. Sen jälkeen niitä on tullut, mutta Stubb ei yksilöinyt mitä ne ovat.

”Pitää pystyä parempaan ja oppia virheistä. Uskon, että kokoomus tulee huomattavasti vahvempana ulos tämän jälkeen”, Stubb sanoi ja lisäsi että Orpon kanssa hänellä ei ole jännitteitä. ”Molemmat ovat maltillisia keskustaoikeistolaisia kavereita.”

Orpon kampanjaa vetää ryhmätoveri Turusta, Anne-Mari Virolainen apunaan eduskunnasta viime keväänä pudonnut lappilainen Orpon kalakaveri Heikki Autto.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi keskiviikkona hallituksen sisällä sovitun, että kokoomuksen puheenjohtajakampanjointi ei saa vaikuttaa hallituksen työskentelyyn.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kokoomus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Tällaista on kuuman asuntomarkkinan kasinopeli: sijoittaja ostaa rakenteilla olevan asunnon ja myy sen kymmenien­tuhansien voitolla ennen valmistumista

    3. 3

      Humalaisen miehen aamuöinen protesti Espoossa: ryhtyi seisomalakkoon kun ei päässyt bussin kyytiin – Bussi ei ollut ajossa, perustelee kuljettaja

    4. 4

      Beyoncé, Rihanna ja Snoop Dogg nousivat puolustamaan prostituutioon pakotettua 16-vuotiasta, joka tappoi ”asiakkaansa” – mahdollisuus ehdonalaiseen 67-vuotiaana

    5. 5

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    6. 6

      Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

    7. 7

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    8. 8

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    9. 9

      ”Olen tyytyväinen hitaasta kärsimyksestäsi – et ansaitse luotia”, näin näyttelijä Uma Thurman rikkoi hiljaisuuden Harvey Weinsteinin ahdistelukohusta, ja internetissä riemuitaan nyt rohkeasta postauksesta

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    8. 8

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    9. 9

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tällaista on kuuman asuntomarkkinan kasinopeli: sijoittaja ostaa rakenteilla olevan asunnon ja myy sen kymmenien­tuhansien voitolla ennen valmistumista
    3. Kustannustoimittaja ja kääntäjä saivat kirjallisuuden valtionpalkinnot
    4. ”Tärkeätä on se, että palkinto tuli jazzille”, sanoo Musiikin valtionpalkinnon saanut saksofonisti Eero Koivistoinen
    5. Pohjois-Korean kerrotaan vaihtaneen rajavartijoita sotilaan loikkauksen jälkeen – diplomaattien mukaan rajalle kaivetaan ojia ja istutetaan puita
    6. Hovioikeuden päätös hylätä syyte kymmenvuotiaan raiskauksesta voi päätyä uudelleen arvioitavaksi – uhri ja hänen läheisensä harkitsevat valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta
    7. ”Olen tyytyväinen hitaasta kärsimyksestäsi – et ansaitse luotia”, näin näyttelijä Uma Thurman rikkoi hiljaisuuden Harvey Weinsteinin ahdistelukohusta, ja internetissä riemuitaan nyt rohkeasta postauksesta
    8. Humalaisen miehen aamuöinen protesti Espoossa: ryhtyi seisomalakkoon kun ei päässyt bussin kyytiin – Bussi ei ollut ajossa, perustelee kuljettaja
    9. Yksityiskoneet, viiden tähden hotellit, miljoonatili – golfammattilaisen arki paljastui nopeasti: ”Osu palloon, älä päädy Youtube-hitiksi”
    10. Beyoncé, Rihanna ja Snoop Dogg nousivat puolustamaan prostituutioon pakotettua 16-vuotiasta, joka tappoi ”asiakkaansa” – mahdollisuus ehdonalaiseen 67-vuotiaana
    11. Tunti sitten
    12. Heinähatun ja Vilttitossun lapsinäyttelijät ottavat rennosti valkokankaalla – ”Jos kerran olet ollut lapsi, niin kai sinä tiedät”
    13. Näytä lisää