Kotimaa

Ministeriö esittää nykyistä lyhyempää hirvestyskautta sekä vasasuojan heikentämistä

Ylä-Lapin aikaistettua hirvenmetsästystä ehdotetaan laajennettavaksi Keski-Lapin alueelle.

Hirvenmetsästyksen alkua halutaan myöhentää suurimmassa osassa maata. Kun hirvenmetsästyskausi alkaa nykyään syyskuun viimeisenä lauantaina, esittää Maa- ja metsätalousministeriö lausunnolle lähettämässään ehdotuksessa, että ensi vuoden alusta lähtien kausi alkaisi vasta lokakuun toisena lauantaina.

Muutoksella halutaan ministeriön mukaan turvata hirvien kiima-aika, sillä nykyisin metsästys alkaa kiimahuipun aikana. Toiveena on, että metsästyksen aloitusta myöhentämällä ja kiima-ajan rauhoittamisella mahdollisimman suuri osa vasoista syntyisi jatkossa normaaliin aikaan keväällä.

Kaikkialla metsästyskauden alkua ei kuitenkaan suunnitella myöhennettäväksi, vaan päinvastoin. Ministeriö ehdottaa nimittäin Ylä-Lapin aikaistettua hirvenmetsästystä laajennettavaksi myös Keski-Lappiin eli Kemijärven, Kittilän, Kolarin, Pelkosenniemen, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kuntiin. Esityksen mukaan metsästys olisi ensi vuonna sallittua 1.–15. syyskuuta ja rauhoitusajan jälkeen jälleen lokakuun toisesta lauantaista joulukuun loppuun saakka.

Hirvieläinten peltovahinkoja pyrittäisiin esityksen mukaan estämään sallimalla hirven metsästys pelloilla vahtimalla jo syyskuun alusta lähtien. Hirvieläinten ajo ja koiran käyttö ei olisi kuitenkaan tällöin sallittua. Käytäntö olisi nykyistä poikkeuslupamenettelyä joustavampi, sillä metsästys tapahtuisi jatkossa normaalien pyyntilupien puitteissa.

Ministeriö esittää myös hirvieläinten vasasuojan heikentämistä. Tällä hetkellä hirvieläinnaaras, jota seuraa alle vuoden ikäinen vasa, on rauhoitettu. Suoja poistettaisiin esityksen mukaan jo kuluvan vuoden elokuun alussa niin, että hirvinaaraiden metsästys olisi jatkossa sallittua lokakuun toisesta lauantaista lähtien. Pienten hirvieläinten osalta naaraan suoja poistettaisiin lainsäädännöstä jo syyskuun viimeisestä lauantaista lähtien.

Aikaistetussa metsästyksessä sekä peltovahinkoja ehkäisevässä metsästyksessä vasan seuraamien hirvinaaraiden ampuminen olisi jatkossakin rangaistavaa. Ministeriön mukaan vasasuojan poistamisen tavoitteena on tasapainottaa naarasvoittoista hirvikantaa ja keventää vasasuojan tahattomaankin rikkomiseen liittyvää seuraamusmenettelyä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    9. 9

      Väitös: Vanhempien esimerkki voi saada lapset liikkumaan koko elämänsä ajan – Isien ja poikien välillä näkyi kaikkein selvimmin yhteys

    10. 10

      Pariisin kaduilla vaeltanut tiikeri ammuttiin – karkasi sirkuksesta keskellä kaupunkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    4. 4

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    9. 9

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    10. 10

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää