Kotimaa

Leikkauksia, roimat korotukset sakkoihin, ekoautojen veronalennuksia – HS kokosi vuoden vallassa olleen hallituksen saavutukset

Sipilän hallitus täyttää vuoden, ja HS kokosi jo tehtyjä uudistuksia. Moni iso muutos on yhä kesken.

Ensi viikon sunnuntaina tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus nimitettiin.

Hallituksen isoimmat uudistukset ovat vielä kesken. Ensimmäistä vuotta ovat värittäneet väännöt kahdesta keskeneräisestä hankkeesta eli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta sekä yritysten kustannuksia alentavasta kilpailukykysopimuksesta. Monia päätöksiä on jo tehty, mutta vielä ei ole valmista.

Valmiitakin päätöksiä on. Hallitus on antanut eduskunnalle 229 hallituksen esitystä, joista 183 on hyväksytty laiksi. Suurin osa lakimuutoksista ei hetkauta tavallisen kansalaisen elämää – huvivene- ja siemenkauppalakien uudet muotoilut eivät tunnu arjessa.

Tehtyjen päätösten joukossa on myös monia kansalaisia koskettavia asioita, joista suurimpana voi pitää julkisten menojen leikkaamista. HS listasi Sipilän hallituksen eduskuntaan asti edenneitä uudistuksia ja muita toteutuneita päätöksiä.

Julkistalouden leikkaukset

Merkittävimmät hallituksen toteuttamat päätökset liittyvät rahankäyttöön. Hallitus suunnitteli leikkaavansa julkisista menoista neljä miljardia euroa hallituskauden loppuun mennessä, eikä tästä tavoitteesta ole tingitty.

Hallitus on leikannut muun muassa koulutuksesta, työttömyysturvasta ja kehitysyhteistyöstä. Keväällä hallitus päätti kehysriihessä leikata 0,85 prosenttia Kelan etuuksista.

Turva entistä tiukemmassa

Hallituksen ensimmäistä kesää ja syksyä leimasi Euroopan pakolaiskriisi.

Kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita varten piti ensin rakentaa järjestely- ja vastaanottokeskusten kokonaisuus. Sen jälkeen järjestelmää on hallituksen johdolla monin tavoin kiristetty. Suomeen jäämiseen tarvitaan aiempaa vahvemmat perusteet, ja perheenyhdistämisten perusteita tiukennetaan.

Kaupoille vapaat aukiolot

Sääntelyn purkaminen on hallituksen sydäntä lähellä. Vähittäiskaupoille ja kampaamoille annettiin tammikuun alusta lähtien lupa itse päättää, milloin ne pitävät ovensa auki. Kauppojen aukioloa rajoitettiin ennen myymäläkoon mukaan.

Valtiolle hakkuuyhtiö

Valtion metsiä hyödyntää vastedes yhtiö, joka lohkottiin Metsähallituksesta. Kiistellyssä lakiuudistuksessa myös luokiteltiin metsiä uudelleen, jolloin iso osa maista siirtyi pois luonnonsuojelusta vastaavan Metsähallituksen luontopalveluiden alaisuudesta.

Pulmallinen kaivos valtiolle

Kaivostoimintaa harjoittanut Talvivaara Sotkamo meni konkurssiin, ja valtio yrittää jatkaa kaivoksen toimintaa Terrafame-yhtiön nimissä. Hallitus miettii paraikaa, kannattaako toimintaa jatkaa, vai pitääkö kaivos ajaa alas.

Valtionyhtiöitä myyntiin

Pääministeri Sipilä ilmoitti aiemmin toukokuussa uudesta omistajapolitiikasta, jonka kes­kiössä on mahdollisuus myydä osakkeita yhdeksästä valtion omistamasta yhtiöstä.

Aseita valmistavasta Patriasta on jo myyty puolikas Norjaan.

Tupakan hinta nousi

Tupakkapolitiikan kiristäminen jatkuu. Ensimmäinen neljästä päätetystä tupakkaveron korotuksesta tehtiin vuodenvaihteessa.

Lisäksi eduskunta käsittelee hallituksen esitystä, joka kieltäisi mentolitupakat ja tupakoinnin autossa, jos kyydissä on alle 15-vuotias.

Sakkoihin korotus kahdesti

Rikesakot ensin kaksinkertaistettiin syyskuussa, ja sen päälle hallitus on esittänyt päiväsakkojen kaksinkertaistamista sekä rikesakkojen korottamista vielä neljänneksellä.

Vapaalle pääsy vaikeutui

Vuorotteluvapaan enimmäiskesto rajattiin vuodenvaihteessa 180 päivään, ja vaatimuksena on vastedes 20 vuoden työhistoria.

Vähimmäiseläke nousi

Hallitus on leikannut monia etuuksia, mutta takuueläkettä eli pienintä mahdollista eläkettä korotettiin 20 eurolla kuussa.

Eroon irtisanomissuojasta

Kun kunnat yhdistyvät, ensi vuodesta alkaen henkilöstöllä ei enää ole viiden vuoden irtisanomissuojaa.

Opiskelusta maksullista

EU:n ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevilta korkeakouluopiskelijoilta peritään vastedes vähintään 1 500 euron lukuvuosimaksut vieraskielisestä koulutuksesta.

Päivähoito-oikeus heikkeni

Kunnat saavat tätä nykyä rajata lapsen päivähoito-oikeuden 20 tuntiin viikossa, jos vanhemmat eivät ole töissä tai opiskele päätoimisesti.

Pihit autot halventuvat

Vähäpäästöisten autojen veroa alennetaan neljässä osassa hallituskauden aikana.

Postinjakelu helpottui

Postin jakamiseen ei enää tarvita lupaa, vaan pelkkä ilmoitus riittää.

Huumeiden lista piteni

Kaupan tulee yhä uusia huumeita, ja hallitus on kahdessa erässä kieltänyt yhteensä 88 uutta muuntohuumetta.

Vuokria yritetään hillitä

Asuminen kallistuu, ja hallitus etsii keinoja hillitä nousua. Uuden lain mukaan valtion tuella rakennetuissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa rahan kerääminen tuleviin korjauksiin voi olla enintään kohtuullista. Vuokra-asuntojen rakentamiseen esitetään uutta korkotukimallia.

Tärkeitä nimityksiä

Hallituksella on runsaasti valtaa, kun valtion eri tehtäviin valitaan työntekijöitä. Hallitus on nostanut Antti Pelttarin suojelupoliisin päälliköksi, Timo Eskon Korkeimman oikeuden presidentiksi, Seppo Kolehmaisen poliisiylijohtajaksi ja Anni Huhtalan Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin ylijohtajaksi.

Eläkeiät nousuun

Eduskunta siunasi viime syksynä edellisten hallitusten aikaan valmistellun eläkeuudistuksen, joka nostaa eläkkeelle jäämisen alaikärajaa vähitellen 65 vuoteen.

 

Moni asia on vielä kesken

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen monet suuret tavoitteet ovat vielä täyttymättä, mutta vaalikaudesta on toki jäljellä kolme vuotta neljästä. Isoja haasteita ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen ja kilpailukykysopimus.

Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut pannaan uusiksi valtavassa mullistuksessa, joka siirtää ison osan kuntien tehtävistä maakunnille. Kyse ei ole enää vain terveyspalvelujen uudistamisesta vaan erittäin suuresta aluehallinnon remontista.

Sote-uudistuksen aikataulu on tiukka, ja uudistus on määrä saada lähtemään lausuntokierrokselle kesällä. Hallitus uhkasi jo kertaalleen kaatua sote-kiistoihin, ja ratkomatta on monta yksityiskohtaa.

Kesken on myös kilpailukykysopimus, jota pitkään kutsuttiin yhteiskuntasopimukseksi. Keskusjärjestöt löysivät sovun keinoista kustannuskilpailukyvyn kohentamiseksi talvella.

Työntekijät ja työnantajat neuvottelevat parhaillaan, miten työajan pidennys ja muut toimet pannaan käytäntöön. Monet palkansaajajärjestöt ovat suhtautuneet sopimukseen nuivasti.

Tehdyksi pitäisi vielä saada muun muassa ammattikoulutuksen uudistaminen, kuntien tehtävien karsiminen sekä taksien ja muun liikenteen sääntelyn uudistaminen.

Eduskuntaan viedään myöhemmin ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyheneminen sekä koeajan pidentäminen ynnä muut työelämän muutokset.

Haastavin tavoite saattaa silti tässä taloustilanteessa olla työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin. Työllisyysasteen trendi oli maaliskuussa 68,7 prosenttia, eli tavoitteen täyttymiseksi työllisiä pitäisi olla noin satatuhatta enemmän kuin nykyisin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sipilän hallitus
  • Hallituspolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Game of Thrones -tähti Emilia Clarke kyllästyi katsojiin, jotka kauhistelevat sarjassa näkyvää seksiä ja alastomuutta ja kehottaa heitä kasvamaan aikuisiksi

    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    8. 8

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    9. 9

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää