Kotimaa

Lahden maamerkki tuli myyntiin – suojellun linja-autoaseman ostajalta toivotaan hyviä ideoita

Tyylipuhtaan funkkisrakennuksen pohjahinta on 390 000 euroa.

Lahden linja-autoaseman uudelta omistajalta odotetaan hyvää ideaa rakennuksen käyttötarkoituksesta. Suojeltuun rakennukseen voi sijoittua kaavan mukaan lähes mitä tahansa toimintaa paitsi asumista.

Korkealla tornilla varustettu asemarakennus sijaitsee keskellä Lahden sodan jälkeisen ajan arvokkainta rakennuskantaa. Lähellä sijaitsevat muun muassa Hakatornit ja konserttitalo.

Lahden kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen hahmotteli aikaisemmin asemalle galleriatyyppistä yksityistä näyttelytilaa ja esimerkiksi taidekahvilaa.

”Aseman taakse on kaavoitettu tontti taidemuseolle, ja siihen liittyvä toiminta sopisi hyvin asemarakennukseen. Rakennus sopisi hyvin myös kahvilalle tai ravintolalle”, Karvinen-Jussilainen visioi.

Kaavassa aseman aluetta ei määritelty yleisten alueiden kortteliksi, koska kaupunki oli jo päättänyt luopua rakennuksen omistamisesta.

Linja-autoaseman vieressä, Fellmannin kartanon entisessä päärakennuksessa, sijaitsee Lahden historiallinen museo.

Taidemuseon rakentaminen on Lahdessa ollut vireillä vuosikymmenet, mutta päätöksiä ei ole tehty.

Kaupunginarkkitehti Kaarlo Könösen piirtämä linja-autoasema valmistui vuonna 1939. Se oli omana aikanaan maan ensimmäisiä linja-autoasemia.

Linja-autoasema on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana lukuun ottamatta uudempaa 1990-luvulla rakennettua laajennusosaa. Rakennuksen pohjahinnaksi kaupunginhallitus asetti 390 000 euroa.

Karvinen-Jussilaisen mukaan uuden toiminnan on sopeuduttava funkkisrakennuksen nykyiseen runkoon ja ainakin aseman aulan toivotaan säilyvän entisellään 1930-luvun asussa.

Vanhan linja-autoaseman ympärille alkaa ensi vuonna MM-hiihtojen jälkeen nousta uusi Ranta-Kartanon kaupunginosa.

Aseman ja Pikku-Vesijärven väliin rajoittuvalle alueelle on kaavoitettu tilaa muun muassa hotellille ja taidemuseolle. Asukkaita alueelle tulee noin 800.

Ranta-Kartanon kaupunginosassa asema sijoittuu keskuspuiston ja kävelyalueen päätyyn.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Maamerkki myynnissä

 Lahden linja-autoasema valmistui vuonna 1939. Sen suunnitteli Lahden kaupunginarkkitehtina työskennellyt Kaarlo Könönen.

 Funktionalistinen rakennus on yksi Suomen merkittävimpiä näihin päiviin asti alkuperäisessä käytössään säilyneitä linja-autoasemia.

 Rakennusta jatkettiin 1990-luvulla lisäosalla, jonka uusi omistaja voi halutessaan purkaa. Suojelumääräykset velvoittavat uutta omistajaa säilyttämään rakennuksen näkyvimmät osat ennallaan.

 Samoihin aikoihin valmistuivat linja-autoasemat muun muassa Tampereelle ja Turkuun.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSTV esittää: Kansallis­oopperan Kesäyön unelma -baletti suorana lähetyksenä juuri nyt

      Tilaajille
    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      21-kerroksinen tornitalo muuttuu valoteokseksi Espoon Leppävaarassa – suora lähetys HSTV:ssä alkaen kello 18.10

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    9. 9

      Suomessa yleisesti käytetyt närästyslääkkeet nopeuttivat maksasairauksia eläinkokeissa – bakteerit rehottivat suolistossa

    10. 10

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää