Kotimaa

Limingan kuolonkolarin bussikuskin ehdollinen vankeustuomio pysyi voimassa – Hovioikeus: Törkeää huolimattomuutta

Ylinopeutta ajaneen bussikuskin tarkkaavaisuus herpaantui, koska hän sääti radiota.

Bussinkuljettajan ehdollinen vankeustuomio Limingalla tapahtuneesta kuolonkolarista on pysynyt voimassa Rovaniemen hovioikeudessa. Elokuussa 2014 tapahtuneessa turmassa kuoli 22-vuotias nainen.

Nuori bussinkuljettaja sai vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Bussikuski oli ennen onnettomuutta ajanut vähän aikaa ylinopeutta. Hänen nopeutensa oli noin sata kilometriä tunnissa, kun paikalla oli 80 kilometrin rajoitus. Lisäksi hänen huomionsa oli herpaantunut, sillä hän sääti radiota.

Bussi törmäsi ensin samaan suuntaan ajaneen, kääntymään ryhmittyneen auton perään. Törmäyksen takia bussi ajautui vastaantulevien kaistalle, jolloin se törmäsi vastaantulevaan autoon. Nuori naiskuljettaja kuoli heti.

Myös peräänajetun auton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat, samoin kuin osa bussimatkustajista.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi kuljettajan ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan naiskuljettajan lähiomaisille 19 000 euron korvaukset kärsimyksistä.

Sekä syyttäjä että bussikuski valittivat päätöksestä hovioikeuteen. Syyttäjä vaati rangaistuksen koventamista, bussikuski taas rangaistuksen alentamista sakoiksi ja korvausvelvollisuuden alentamista.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen voimassa.

Hovioikeuden mukaan bussikuski laiminlöi velvollisuuden tarkkailla liikennettä ja sovittaa ajonopeutensa sen mukaan. Tiellä oli molempiin suuntiin liikennettä. Ylinopeutta ajaessaan mies oli jättänyt pitkähköksi aikaa seuraamatta liikennettä ja liikennemerkkejä.

Näiden syiden takia liikenneonnettomuuden mahdollisuus oli hovioikeuden mukaan hyvin todennäköinen. Miehen olisi pitänyt olla erityisen huolellinen, koska hän kuljetti bussia. Sen takia kyse oli törkeästä huolimattomuudesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenneonnettomuudet
  • Käräjäoikeudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa nyrkkeilyiltaa

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää