Kotimaa

Morsian myi pims-looraa ja sulhanen puettiin munasuojiin –Yli tuhat vastasi polttarikyselyyn

HS:n kyselyyn vastanneiden mukaan polttareiden sopiva kustannus on 90 euroa.

Polttareihin osallistuvan vieraan sopiva kustannus on HS-kyselyyn vastanneiden mukaan reilut 90 euroa.

HS kysyi tällä viikolla polttareihin liittyivät mielipiteitä. Verkkokyselyyn vastasi yli tuhat lukijaa, joista suuri osa kertoi myös pahimmista ja parhaasta polttarikokemuksistaan.

Kymmenet vastaajat kertoivat onnistuneista polttareista, joiden aikana vieraat olivat rennosti kaveriporukalla ja tekivät yhdessä jotain mukavaa. Moni vastaaja halusi korostaa, että polttarit ovat paljon hauskempia kuin häät.

”Tärkeintä on porukan kokoaminen yhteen ja sen osoittaminen, että sulhasesta välitetään ja halutaan tehdä asioita, joista hän pitää, ja viestitään, että ollaan tukena myös sitten avioliiton aikana.”

Pahimmat kokemukset liittyvät yleisimmin sulhasen tai morsiamen nöyryyttämiseen. Eräs lukija kirjoitti polttareista, joissa morsian oli puettu prostituoiduksi.

”Morsiamen vyötärölle kiinnitettiin siihen aikaan myynnissä olleiden pims-keksien tyhjä pahvikotelo. Kaulaan laitettiin lappu, jossa luki, että haluatko harjata pims-looraani? Satunnaiset halukkaat saivat sitten tiskiharjalla suditella tyhjää keksipakkausta”, polttareihin osallistunut nainen kertoo.

Moni vastannut piti pukeutumiseen ja varsinkin myymiseen liittyviä tehtäviä inhottavina. Eräs morsian pistettiin myymään maito ja toinen perunoita. Kolmas maalattiin mustaksi ja puettiin banaaneista tehtyyn hameeseen. Hänen tehtävänään oli myydä banaaneja baarissa.

”Pahinta oli kysellä avioliittoneuvoja tuntemattomilta ihmisiltä”, yksi morsian kiteytti polttaripäiväänsä.

Myös sulhasten pukuleikit saivat moitteita. Eräs vastaaja kertoi polttareista, joissa sulhasen vaatteet heitettiin mereen. Varavaatteiden sijaan sulhanen puettiin munasuojiin.

”Koko remmi autoon ja juhlakalu Alepaan ostamaan pari koria kaljaa syndeissä.”

Julkinen tempaus voi olla päivänsankarin mielestä myös hauska. Pohjoissavolainen sulhanen joutui pilkkimään Kuopion torin kahvilan edessä sadevesikaivosta kalaa vuonna 2011.

”Hauskaa oli yleisöllä, päivänsankarilla ja kahvilan yrittäjällä. Vuodesta 2015 lähtien samaisen kahvilan edustalla on pilkitty oikeasti lohia torikannen alla olevasta tankista”, kertoo polttarivieras.

Nöyrryttävien tempausten jälkeen eniten närää polttareissa aiheuttavat kustannukset ja juhlan suunnittelu. Kaaso tai bestman on esimerkiksi suunnitellut polttareihin niin kallista ohjelmaa, ettei kaikilla vierailla ole siihen varaa.

”Lapsettomat pappabetalar-kaverit järjestivät niin kalliit polttarit, että me perheelliset jouduimme joko jäämään pois tai maksamaan hammasta purren.”

”Kaasoilla lähti omaan makuuni ja budjettiini nähden mopo käsistä: oli rooliasut koko porukalle, useita hintavia ohjelmanumeroita ja siirtymiä eri kaupunkeihin.”

Moni lukija kertoi päivän aikatauluun liittyvistä ongelmista. Ohjelma oli niin tiukka, että seurue joutui juoksemaan paikasta toiseen. Muutamassa tapauksessa ohjelmaa ei ollut riittävästi, eivätkä toisilleen tuntemattomat vieraat löytäneet yhteisiä puheenaiheita.

Eräs lukija kertoi polttareista, joissa osa vieraista olisi halunnut pukea morsiamen hassuun asuun ja juottaa pullon kossua kaupungilla.

”Se olisi ollut morsiamen pahin painajainen. Kaasot ehdottivat yhteistä tekemistä ja rentoa oloa morsiamen toiveiden mukaan. Lopputuloksena oli jäätävä tunnelma, ja osa vieraista lähti kesken saunomisen kotiin.”

Aina ei myöskään polttarisankari ole tyytyväinen päivän kulkuun.

”Täydellisesti yllätetty morsian oli kurkkukipunsa vuoksi huonolla tuulella ja osallistui happamasti marttyyrimaisella kärsimyksellä päivän ohjelmaan, kunnes sulhanen joutui hakemaan itkuisen morsiamen pois. En ryhdy toista kertaa kaasoksi.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kyselyyn vastanneiden polttaritarinoita

”Koska en halunnut nolata itseäni, minun ei tarvinnut. Eikä minua pakotettu juomaan. Kaasoni oli suunnitellut syömisetkin niin hyvin, että nälkä ei tullut kertaakaan.”

”Olin ehdottomasti sanonut, että ei pukeutumista, ei tehtäviä, ei perinteistä möykkäämistä vaan morsiussauna ja taikoja. Ne olivat maailman laimeimmat bileet, eikä sinne päässyt kuin noin puolet vieraista. Seuraavana aamuna ambulanssi haki minut, ja minut toimitettiin paketoituna kaason pihalle, josta lähti yön yli kestävä seikkailu.”

”Parhaimmat olivat ystävän polttarit, joissa käytiin sirkuskoulussa, hyvällä lounaalla, pelattiin koripalloa ja mentiin mökille viettämään rentouttavaa iltaa ruoan ja olemisen merkeissä. Saunan lämmetessä morsian sai vielä hieronnan hemmotteluksi.”

”Juhlakalu oli suurimman osan ajasta silmät sidottuina, niin paikasta toiseen siirryttäessä kuten myös monissa tapahtumissa. Hän oli ottanut sen asenteen, että hän vain on ja muut touhuavat, mutta hänen olisi ollut kiva myös nähdä, mitä ympärillä on tekeillä.”

”Saunakeskusteluissa käsiteltiin lähinnä häitä, häähaaveita ja poikaystäviä.”

”Kaaso oli etsinyt listan vanhoja naimisiinmenoon liittyviä riittejä. Saunottaessa morsian pestiin kananmunilla, jauhoilla ja suolalla, millä perinteen mukaan toivottiin hänelle onnea, vaurautta ja hedelmällisyyttä. Saunavihtaan sidottiin männynoksa muistuttamaan, että elämä voi olla välillä myös piikikäs.”

”Olin sivullisena istumassa suurkirkon portailla, kun paikalle tuli polttariseurue. Humalainen morsian laitettiin nousemaa jyrkät raput korkeissa koroissa ja huutamaan jotain rappujen yläpäästä. Morsian kaatui pää edellä noin viisi porrasta suoraan jalkakäytävälle. Kuului ontto kumahdus ja polttarimorsian oli tajuton.”

”Miksi polttareissa kiusataan? Eikö polttareiden pidä olla iloinen juhla, josta jää hyvä kokemus ja mieli kaikille.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Polttarit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    4. 4

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    5. 5

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    6. 6

      Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan – siksi sinisten tulevaisuus näyttää pikemmin synkältä kuin valoisalta

    7. 7

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    8. 8

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    9. 9

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    10. 10

      Mielenosoittajat vaiensivat rasistijohtaja Richard Spencerin puheen Floridassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    3. Pääministeri May EU-johtajille: Älkää antako viestiä, että brexit-neuvottelut eivät etenisi
    4. Donald Tusk lupaa EU:n junnaavaan päätöksentekoon vauhtia: Enemmän huippukokouksia, maiden johtajille lisätöitä unionin hyväksi
    5. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    6. ”Monet lähtöitkut on itketty” – 300 000 lapsen syntymän nähnyt kätilöopisto suljettiin, HS seurasi viimeistä päivää
    7. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    8. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta - "Kuin filmitähtiä", sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    9. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    10. Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko
    11. Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite
    12. Näytä lisää