Kotimaa

Niinistöltä ”puolionnittelut” kikystä

Tasavallan presidentti kiitti SAK:n jättävää Lauri Lylyä ”vahvasta peukalonjäljestä”.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiittää kilpailukykysopimusta talouden suunnan kääntäjänä.

”Kilpailukykysopimus merkitsee selkeää käännettä siihen, miten olemme ajatelleet ja toimineet viimeiset kahdeksan vuotta. Voi olla, että käänne on joidenkin mielestä liian vaatimaton. Mutta aina käänne on käänne ja edustaa uutta ajattelua”, sanoi Niinistö maanantaina aamupäivällä.

Hän puhui Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliiton (SAK) edustajakokouksessa Tampereella.

”Tuleeko käänteestä itseään suurempia seurauksia, että luottamus lisääntyy, jolloin hyödyt tuntuvasti ylittävät sen, mitä nyt prosenteissa ja euroissa kuulemme; että syntyisi taas ennalta-arvattavuutta ja luottamusta, joka johtaisi investointien kasvuun ja sitä kautta turvaisi työpaikkoja?”

Niinistö painotti jälleen myös kohtuuden merkitystä yhteiskunnalle.

”Kilpailukykysopimus saattaa tuntua monien mielestä jopa katkeran kalkin juomiselta. Silloin on tärkeää, että se kalkki on kaikille sama. Suomi ei ole Suomi, jos jotkut asettuvat yläpuolelle. Yhä on voimassa se, että edestä ja omalla esimerkillä johdetaan.”

Niinistö sanoi antavansa vasta puolionnittelut sopimukselle.

”Esitän puolionnittelut syntyneestä sopimuksesta. Katsotaan viikonloppuna, että toivon mukaan pääsee esittämään ihan täydet onnittelut.”

Eläkkeelle jäävää SAK:n puheenjohtajaa Lauri Lylyä Niinistö kiittää vahvasta jäljestä suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Lauri, olet jättämässä tehtävän. Onnittelen siitä, että jätät sen vahvalla peukalonjäljellä suomalaiseen yhteiskuntaan.”

Niinistön mukaan kilpailu­kykysopimus syntyi 1990-luvun lamavuosia muistuttavassa tilanteessa.

”Silloinkin oli väkeä, jotka sanoivat, että kaikki asiat eivät kuulu työmarkkinajärjestöjen pöytään. Taidan olla kiitollinen, ettet maininnut ketään nimeltä”, Niinistö sanoi Lylyn puheeseen viitaten.

”Silloin syntyi pitkäaikaisia työmarkkinasopimuksia. Niillä oli selvästi merkitystä yli ja ohi määränsä. Ne vaikuttivat yleiseen tunnelmaan, loivat ennalta-arvattavuutta muuten kovin hämärältä näyttävään tulevaisuuteen.”

Kilpailukykysopimus merkitsee Niinistön mukaan nimenomaan käännettä, jossa kulutusta mitoitetaan resursseihin.

”Vuoteen 2007 asti julkiset menot kasvoivat 15–20 prosenttia, palkat nousivat yhdeksän prosenttia ja ostovoimakin vahvistui viisi prosenttia. Ei luvuissa mitään pahaa ole. Ne ovat tuottaneet hyvää. Mutta meillä ei ollutkaan tähän resursseja. Samaan aikaan bkt aleni viisi prosenttia. Eli resurssit vähenivät, mutta käyttö lisääntyi.”

Lyly korosti yhteistyötä työpaikoilla

SAK:n eläkkeelle jäävä puheenjohtaja Lauri Lyly on erittäin huolissaan Suomen ja länsimaiden yritysten tuottavuuden kasvun pitkään jatkuneesta heikentymisestä. Hänen mielestään ay-liikkeen pitää olla vahvasti mukana etsimässä keinoja, miten tuottavuutta voitaisiin lisätä.

”Erityisesti työpaikoilla tuottavuuden kehittämisestä pitää tehdä yksi yhteistyön kulmakivi”, hän sanoi Tampereella maanantaina. Kyseessä oli Lylyn viimeisiä puheita SAK:n puheenjohtajana. Tiistaina edustajakokous valitsee SAK:n puheenjohtajaksi JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan.

”Kehittämistyöstä ja teknologiasta huolimatta työn tuottavuuden kasvu on hidastunut viimeiset vuosikymmenet, erityisesti kehittyneissä länsimaissa”, Lauri Lyly sanoi.

”Kaikki elintason kohentaminen ja työelämän parantuminen pohjautuu viime kädessä tuottavuuden kasvuun. Palkkojen oikeudenmukaiset yleiskorotukset voivat perustua vain laajapohjaiseen tuottavuuden kasvuun. Ay-liike ei voi omin toimin kääntää maailmanlaajuista tuottavuuskehitystä”, Lyly sanoo.

”Mutta me voimme vaikuttaa siihen, kuinka Suomessa omaksutaan uutta teknologiaa ja työtapoja. Lyhyellä aikavälillä robotisaatio ja digitalisaatio voivat lisätä työttömyyttä, mutta pidemmän päälle nämä samat ilmiöt mahdollistavat siirtymisen uusiin tuottavampiin töihin.”

”Investointien taso ei ole Suomessa tai muualla länsimaissa parantunut merkittävästi, vaikka rahoitusta on saatavilla ennätysalhaisin koroin. Nyt tarvitaan EU:ssa ja laajemminkin koordinoitua investointipolitiikkaa, jossa julkisia investointeja käyttämällä vivutetaan liikkeelle yksityisiä investointeja.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • SAK
  • Kilpailukykysopimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Latinalaisen Amerikan ensimmäinen naispuolinen sukellusvenesotilas näki meren vasta 21-vuotiaana – nyt hän on loukussa sukellusveneessä, josta on loppumassa happi

    3. 3

      Poliisi löytänyt videokuvaa tilanteesta, jossa autoilija törmää 6-vuotiaaseen poikaan Itäkeskuksessa ja pakenee paikalta – myös videolla näkyvää silminnäkijää etsitään

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    5. 5

      Jan Vapaavuori lopetti Ruotsin lipun ylivallan Helsingin paraatipaikalla – Kaupungintalolla liputetaan kokeeksi Suomen lipulla joka päivä ja yö

    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    7. 7

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    8. 8

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    9. 9

      Espoon Otaniemeen ilmestyi omituinen liikennemerkki – Syy löytyy suomalaisesta robottiautosta, joka esiteltiin juuri

    10. 10

      Kela harkitsee äitiyspakkaukselle uutta nimeä – Yleisöltä tuli muutamassa tunnissa 4 000 nimiehdotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    10. 10

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää