Kotimaa

Kesämyrskyn tuhot saattavat olla pahimmat Etelä-Suomessa – ”Korjaamiseen voi mennä kauan”

Salomon-nimen saava myrsky etenee pohjoisesta etelään. Etelä-Suomessa puut eivät ole tottuneet luoteistuulen riepotteluun.

Suomeen saapuva kesämyrsky aloittaa riehumisensa Pohjois-Suomesta keskiviikkoaamuna.

”Pohjoisessa oleva matalapaine syvenee myrskyksi aamuun mennessä. Matalapaine liikkuu seuraavan vuorokauden aikana hiljalleen kohti Suomen eteläosaa”, HS-meteorologi Anniina Törmä kertoo.

Myrsky nimetään todennäköisesti Salomoniksi keskiviikon mukaan.

”Se myrskyää keskiviikon pohjoisessa ja torstain etelässä, mutta koska kyse on samasta matalapaineesta, sille ei voi antaa kahta nimeä”, Törmä sanoo.

Luoteistuuli on keskiviikkona kovaa. Etelä- ja Keski-Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla puuskat yltyvät 21 metriin sekunnissa.

Harvinainen kesäkuinen myrsky saattaa johtaa laajoihinkin sähkökatkoksiin, kun puita kaatuu tuulen voimasta linjoille.

Suurimpia myrskytuhot saattavat olla Keski- ja Etelä-Suomessa, jossa puut eivät ole tottuneet luoteistuulen riepotteluun.

”Tuhojen korjaamiseen voi mennä kauan, koska myrskyä kestää kaksi päivää”, Törmä muistuttaa.

Vettä tulee runsaasti. Etelä- ja Keski-Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla sataa keskiviikon ja torstain aikana 40–60 millimetriä. Se on koko kesäkuun tyypillinen sademäärä noilla alueilla.

Myrskyn jälkipuolella virtaa kylmää ilmaa, ja torstaiaamuna herätään Lapissa talvisiin olosuhteisiin. Lunta voi sataa paikoin jopa kymmenen senttiä, ja ajokeli on huono.

Torstai-iltana matalapaine heikkenee ja väistyy Venäjän puolelle.

Paitsi puille, kova tuuli ja sade aiheuttavat tuhoja myös kukkiville kasveille. Esimerkiksi hillasadon arvioidaan jäävän tänä kesänä pieneksi.

Myös peltoviljeltävien kasvien satoa myrsky saattaa heikentää.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) vanhempi tutkija Ari Rajala arvioi, että syysvehnä ja -ruis voivat kärsiä.

”Viime syksynä tehdyt kylvökset ovat ehtineet korsivaiheeseen, joten ne voivat laota myrskyssä. Kasvi nostaa itsensä pystyyn, mutta tuleentuminen voi myöhemmin olla epätasaista ja sato huonompi”, Rajala kuvaa.

Keväällä kylvetty vilja on yhä varhaisessa vaiheessaan. Se sietää Rajalan mukaan lujaakin vedentuloa ilman suurempia tuhoja.

Varhaisperunan Lounais-Suomessa hän uskoo säästyvän ilman pahoja vaurioita.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kesämyrskyt Suomessa

 Tuhoisimpia viime vuosien kesämyrskyjä oli Asta-myrsky, joka iski Itä-Savoon 30. heinäkuuta 2010. Se päätti hellekauden ja kaatoi metsää laajoilta alueilta.

 Asta sai alkunsa ukkosryppäänä Laatokan kaakkoispuolelta.

 Astaa seurasivat elokuun alkupäivinä samana vuonna Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyt, jotka saivat aikaan uusia sähkökatkoksia entisten päälle.

 Samankaltainen kuin Asta oli Unto-myrsky 5. heinäkuuta 2002. Se kaatoi laajasti metsää Itä-Suomessa.

 Lyyli-myrsky riehui Pohjanmaalla viime vuonna 23. toukokuuta. Se aiheutti sähkökatkoksia laajoilla alueilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää
  • Myrskyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    3. 3

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    6. 6

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    7. 7

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää