Kotimaa

Henriksson valittiin ensimmäisenä naisena Rkp:n puheenjohtajaksi

Rkp asetti tavoitteeksi Suomen Nato-jäsenyyden 2025 mennessä.

Turku

”Me teimme sen. Me rikoimme lasikaton”, sanoi Anna-Maja Henriksson, 52, heti sen jäkeen, kun puoluekokous oli valinnut hänet Rkp:n uudeksi puheenjohtajaksi sunnuntaina Turussa.

Henriksson on ensimmäinen nainen, joka nousee 110-vuotiaan puolueen johtoon.

”Jo oli aikakin”, kansanedustaja Eva Biaudet sanoi.

Uusi puheenjohtaja tarjosi pian valintansa jälkeen yhteistyön kättä maan hallitukselle.

”Rkp voi tarjota hallitukselle rakentavaa yhteistyötä siinä, miten Suomea rakennetaan niin, että kaikkien oikeudet toteutuvat”, Henriksson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Hän sanoi olevansa huolissaan siitä, miten vähemmistöjen ­oikeudet toteutuvat vireillä olevassa sote-uudistuksessa.

Henriksson oli selkeä ennakkosuosikki puheenjohtajaksi. Hän sai vaalissa 133 ääntä, kun valitsijoita oli 254. Neljä vuotta puoluetta johtanut Carl Haglund ei ollut enää ehdolla.

Toiseksi vaalissa nousi puolueen nuorisojärjestön turkulainen puheenjohtaja Ida Schauman, 27, joka keräsi 67 ääntä. Kirkkonummelainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Anders Adlercreutz, 46, sai 54 ääntä.

Puheenjohtajavaalin jälkeen varapuheenjohtajiksi valittiin Anders Adlercreutz, Silja Borgarsdottir-Sandelin ja Nicke Wulff.

Monen kokousedustajan mielestä nyt oli Henrikssonin vuoro, koska tämä oli ehdolla puheenjohtajaksi jo 2012, kun Haglund tuli valituksi.

Henriksson on myös huomattavasti kokeneempi poliitikko kuin kilpakumppaninsa. Hän on toiminut oikeusministerinä ja nyt viimeksi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Koulutukseltaan pietarsaarelainen Henriksson on varatuomari.

Henriksson tunnetaan sitkeänä puurtajana, joka jaksaa pitää eduskunnassa puheita iltamyöhään asti.

”Hän kuuntelee asiantuntijoita, perehtyy asioihin. Hän on populismin vastakohta. Uskon, että nyt on tilausta asiapoliitikoille”, kansanedustaja Eva Biaudet sanoi.

Henriksson ei kuitenkaan ole yhtä valovoimainen kuin Haglund, mikä huoletti joitakin kokousedustajia.

”Hän hurmaa hitaasti osaamisellaan”, Biaudet arvioi.

Anna-Maja Henriksson korostaa puolueen liberaaleja arvoja ja sosiaalista omaatuntoa. Hänen arvioidaan vievän puoluetta enemmän keskelle. Hänelle tärkeitä teemoja ovat sosiaali- ja koulutuskysymykset sekä perheiden arki.

Adlercreutz olisi ollut valmis uudistamaan puolueen toimintatapoja reippaalla otteella. Ida Schaumania puolestaan pidetään puolueen nousevana kykynä.

Rkp otti puoluekokouksessa selkeän kannan Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.

Aiheesta käytiin pitkä keskustelu, jossa tehtiin useita vastaehdotuksia kannanoton lieventämiseksi. Ne kaatuivat äänestyksissä.

Puoluekokous hyväksyi lopulta puolueohjelmaan tavoitteen, että Suomi on Naton jäsen vuoteen 2025 mennessä. Vuosiluku tulee siitä, että puolueohjelman muutkin tavoitteet on asetettu tuolle ajalle.

Moni kokousedustaja oli huomannut Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin hiljattain antaman lausunnon, jonka mukaan Venäjä ei hyökkää Naton jäsenmaahan. Kokousedustajien mielestä tämä vahvistaa näkemystä, että Suomen on syytä kuulua Natoon.

”Suomi ei voi jäädä Naton ulkopuolelle, jos Ruotsi hakee jäsenyyttä. Jäsenyydelle tarvitaan vahva kansan tuki, ja siksi asiasta pitäisi aloittaa kunnon keskustelu”, Henriksson sanoi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puoluepolitiikka
  • Rkp

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    3. 3

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    4. 4

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    5. 5

      Valerian-floppi ajoi Luc Bessonin elokuvastudion taloudelliseen ahdinkoon

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    10. 10

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää