Kotimaa

Metsähallituksen johdosta syrjäytetty Härmälä: ”Erikoinen prosessi”– keskustaryhmä hermostui nimityksestä

Kansanedustaja Hannu Hoskonen väläyttää jo maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) luottamuksen puntarointia.

Metsähallituksen toimitusjohtajanimitys kuumentaa keskustan eduskuntaryhmää. Usean kansanedustajan mielestä pääjohtaja Esa Härmälä syrjäytettiin tehtävästä ”käsittämättömällä tavalla”.

”Järjetöntä, että korkeatasoinen kiitettävästi työtään hoitanut virkamies saa potkut. Ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) asema tulee ryhmässä esille torstaina”, sanoi kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk).

Hallitus nimitti keskiviikkona maatalous- ja metsätieteiden tohtorin Pentti Hyttisen Metsähallituksen toimitusjohtajaksi syyskuussa alkavalle viisivuotiskaudelle. Luontopalvelujohtajaksi nimitettiin metsänhoitaja, ylijohtaja Timo Tanninen.

Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä kertoo HS:lle Lontoosta, että hän olisi metsähallituksen johdossa halunnut jatkaa.

”Tämä oli erikoinen prosessi. Olisin halunnut jatkaa.”

”En kommentoi tässä vaiheessa asiaa sen enempää. Hoidan kauteni loppuun ja kommentoidaan sen jälkeen”, Härmälä toteaa.

HS:n tietojen mukaan Tiilikainen olisi tarjonnut Härmälälle hyvitykseksi Maaseutuviraston ylijohtajan paikkaa. Härmälälle se ei kelvannut.

Tiilikainen kiistää Härmälän potkut.

”Uuden lain myötä Metsähallituksen toimitusjohtajan tehtävä muutettiin määräaikaiseksi, laitettiin hakuun ja parhaat kutsuttiin haastatteluun.”

”Esitin hakuprosessin kautta seuloutunutta parasta ehdokasta toimitusjohtajaksi. Sama koskee luontopalvelujohtajaa”, Tiilikainen korostaa.

Härmälä pääsi haussa jo kolmen parhaan joukkoon.

”Kokonaisarvioinnin perusteella ministerin velvollisuus on esittää henkilöä, jolla arvioidaan olevan parhaat edellytykset hoitaa tehtävää”, Tiilikainen painottaa.

Tiilikainen kertoo puhuneensa asiasta myös keskustaryhmässä etukäteen ja pyrkineensä kuuntelemaan ryhmän toiveita.

”Joka päivä ministeri tietysti toimii ryhmän luottamuksen varassa. Ministeri tekee henkilönimityksissä esitykset ja valtioneuvosto päätökset”, Tiilikainen korostaa.

Nimityksen esittelijä, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio painottaa, että hän esitteli asian virkavastuulla.

”Kyse on Metsähallitus-konsernista, joka on kansallinen suuri instituutio. Nyt uuden lain pohjalta katsottiin, millä miehityksellä sitä pystytään parhaiten johtamaan.”

”Meillä oli 14 hakijasta loppusuoralla kolme erinomaista ehdokasta. Arvioimme, kuka kolmesta tehtävään parhaiten sopii ja nimi meni esityksenä ministerille”, Husu-Kallio toteaa.

Keskustaryhmässä ei ymmärtäjää päätökselle tahtonut löytyä.

”On aivan käsittämätöntä”, puuskahti moni.

Tuohtunein oli Hoskonen.

”Ei voi yhtään ymmärtää, että pitkään ja moitteetta maa- ja metsätalouden ihmisten asioita hoitanut korkeatasoinen virkamies syrjäytetään”, Hoskonen päivittelee.

”Päätös on yllättävä. Ryhmä keskustelee tästä varmasti torstaina”, sanoo kansanedustaja Tapani Tölli (kesk).

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Keskusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    8. 8

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lazion natsimieliset kannattajat kiinnittivät tarroja, joissa Anne Frank on AS Roman paidassa – Juutalaisyhteisö: ”Antisemitismi pois stadioneilta”
    3. Poliisi ampui 67-vuotiaan espanjalaismatkailijan Rio de Janeirossa – avasi tulen kohti turisteja kuljettanutta autoa
    4. Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”
    5. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    6. Kiina himoitsee teknologiaa, joka tunnistaisi jokaisen ihmisen kolmessa sekunnissa valvontakamerasta – Hanke on valtava tietoturvariski, sanoo professori
    7. Tunti sitten
    8. Britannian kansainvälisestä kehityksestä vastaava ministeri: ”Isisiin liittyneet britit on parasta tappaa”
    9. Ferrarin pääjohtaja vakuuttaa: tallipäällikkö ei saa potkuja, vaikka F1-mestaruutta ei tulekaan
    10. Venäläistoimittajien työoloja ei voi kadehtia – maanantaina yksi maan nykymenoa arvosteleva puukotettiin, syyskuussa toisen auto syttyi salaperäisesti tuleen
    11. Suomen tähtihiihtäjän valmentaja herätti huomiota jäätikköleirillä – Ruotsalaislehti nimesi hänet skandaalimieheksi
    12. Suomen biohankkeille luvassa kylmä suihku EU-parlamentissa? Torvalds ennakoi Suomen metsätalousvisioille tappiota äänestyksessä
    13. Näytä lisää