Kotimaa

Uusi varhaisperunalajike Jussi haastaa vanhat tutut

Jussi on näillä näkymin jäämässä viimeiseksi kotimaiseksi perunalajikkeeksi.

Mitä suomalaiset odottavat vesi kielellä juhannusviikolla? Kotimaisia uusia perunoita tietenkin. Perunoita, jotka ovat keskenkasvuisia vauvaperunoita.

Hankkijan Timo, tuo jo nelikymppinen kotimainen varhaisperunalajike, on kaikille tuttu hyvässä ja pahassa, mutta nyt se on saanut haastajan. Jussi on valmiina valloittamaan suomalaisten sydämet.

Kovan luokan haastaja Jussi onkin. Sitä voisi tituleerata jopa superperunaksi. Jussi on soikea, tasakokoinen ja kauniin keltainen maltoltaan. Ei sellainen kalvakka kuin Timo. Tasainen pinnaltaan, ei syviä koloja perunanpesijän kiusaksi. Jussi tuottaa enemmän mukuloita verrattuna Timoon.

Ja mikä ihmeellisintä, Jussi ei ole pelkästään varhaisperuna­lajike, vaan sitä voi tuottaa syksyyn asti. Jussia voi siis nostaa pellosta jussista syyskuulle. Näyttäisi siltä, että peruna maistuu vielä varastoinnin jälkeen keväälläkin.

Jussi on Suomessa jalostettu, suomalaiseen ilmastoon sopiva lajike. Lajikkeen täytyi pystyä hyödyntämään Suomen valoisa yö ja tarjeta huhtikuun kylmässä maassa.

Uuden perunalajikkeen jalostus ei ole aivan helppo nakki. Se vie aikaa; Jussinkin taipaleella on ollut paljon yrityksiä ja erehdyksiä. Jussi sai alkunsa vuosituhannen vaihteessa, kun valtionyhtiö Boreal Kasvinjalostus aloitti sen jalostamisen. Jussin vanhemmiksi valikoituivat Timo ja Gloria. Risteytykseen tarvittiin Timo, jotta peruna kestää routaisen maan. Säkenöivän ulkomuotonsa ja monimukulaisuutensa se sai Glorialta.

”Minä sanon näitä varhaisperunalajikkeita aina pöljiksi potuiksi, koska ne suostuvat kasvamaan kylmässä. Pannaan karvalakki päähän, ja ne kasvavat eivätkä palellu! Jos pistät hollantilaisen lajikkeen kylmään maahan, se on siinä”, veistelee Paula Ilola, Suomen siemenperunakeskuksen toimitusjohtaja.

Timo toimi äitinä eli emikasvina, ja Gloria pölytti Timon. Timo ja Gloria saivat 500 erilaista risteytettyä jälkeläistä, joita karsittiin ja testailtiin niin kauan, kunnes jäljellä oli Jussi. Muut veljet ja siskot eivät olleet yhtä hyviä. Jalostaja Leena Pietilä teki tätä kehittelytyötä kymmenisen vuotta.

Siemenperunakeskus aloitti yhteistyön Boreal Kasvinjalostuksen kanssa, kun lajike oli olemassa. Hiljaisesti kokeiltiin kolme vuotta, olisiko tästä uudeksi perunaksi. Sen ominaisuudet todettiin niin paljon paremmaksi verrattuna Timoon, että lajiketta lähdettiin viemään markkinoille. Sitten paljastettiin myös nimi: Jussi.

Oli jo aikakin saada uusi varhaisperunalajike. Jussi herättää kansallistuntoa jo nimensäkin puolesta. Nimen perunalle antoi sen jalostaja Leena Pietilä. Nimi syntyi lupauksesta, että peruna on juhannukseksi valmis nostettavaksi.

Jussi on näillä näkymin jäämässä viimeiseksi kotimaiseksi perunalajikkeeksi.

”Perunanjalostus on kallista ja aikaa vievää työtä. Lisäksi ulkomaisia lajikkeita on tullut Suomen markkinoille runsaasti viime vuosina. Kilpailu on kiristynyt niin paljon, että Boreal on päättänyt lopettaa uusien perunalajikkeiden jalostuksen”, kertoo Pietilä kasvinjalostuslaitokselta.

Jussia voi viljellä kaikilla perunanviljelyalueilla Suomessa.

Viljelijäpalaute on ollut myönteistä. Tuottajien ensimmäiset kokemukset ovat niin hyviä, että viidakkorumpu on kiirinyt.

”Nyt meillä on positiivinen ongelma: siemenperunaa ei ole vielä riittävästi hullaantuneiden perunanviljelijöiden tarpeisiin. Me emme olleet varautuneet, että uusi lajike voisi nousta näin nopeasti suosituksi. Jotkut ovat tilanneet jo keväälle 2018 siemenperunaa! Tämä on nyhtökauramainen ilmiö, joka vähän karkasi lapasesta”, Paula Ilola kertoo.

Suomalaiset ovat ruotsalaisten ohella ainoita maailmassa varhaisperunan perään.

”Sehän on vähän hölmöä, koska kasvi on kesäkuussa lapsukainen, keskenkasvuinen. Ruotsalaisetkin viljelijät ovat nyt kiinnostuneita Jussista, mutta ensin me takaamme suomalaisten viljelijöiden tarpeet.”

Tänä kesänä Jussi on kuin perunoiden kaviaaria: sitä on niukasti saatavilla. Ensi vuonna Jussia kuitenkin irtoaa tästä valtakunnasta vähintään miljoona kiloa markkinoille, lupaa Paula Ilola.

Jussia kannattaa nyt siis kysellä torikauppiailta.

Jussia maistatettiin neitsytperunafestivaaleilla Turussa viime viikonloppuna. Miia ja Jarno Eklund olivat perunasta hämmentyneitä: ”Osui ja upposi, parasta perunaa ikinä! En edes aluksi tiennyt syöväni Jussia, ihmettelin vain sen täyteläistä makua”, kertoo Jarno Eklund.

 

Perunanviljelijä innostui Jussista

Maanviljelijä Björn Lindström kouraisee maata, ja tukku Jussin mukuloita nousee kevyesti. ”Perunat irtoavat helposti juurista, mikä on hyvä merkki. Perunat säilyvät kauniina konenostossa.”

Bålabyn tilalla Raaseporin Mustiolla on päästy kokeilemaan Jussia tänä kesänä. Lindström oli kuullut kollegoilta huhun, että Jussi-tilauslista olisi jo olemassa. Tarkoitus oli saada 2 000 kiloa siemenperunaa, mutta sattumien kautta vain 100 kiloa saatiin.

Jussi-siemenperunat piilotettiin vakoon kahdeksas huhtikuuta. Kauniisti ovat kasvaneet, eikä Jussi pelästynyt seitsemän asteen pakkastakaan.

Isännän kiinnostus heräsi, koska Jussi on Timon risteytetty jälkeläinen.

”Olen kasvattanut Timoa, mutta se oli jo väistymässä tuotannostamme. Olemme yrittäneet löytää parempia viljeltäviä lajikkeita. Saksalainen Solist on hyvä, mutta meillä oli tarve uudelle kotimaiselle varhaisperunalajikkeelle. Suomalaisuus on aina hyvä asia, koska lajike sopii suomalaisiin oloihin. Euroopassa on hyviä lajikkeita, mutta ne eivät kestä kylmää maata”, Lindström pohtii.

”Olemme perhepiirissä maistelleet Jussia. On se vaan niin hyvää, että pihvin voi jättää lautaselta koiralle!”

Bålabyn Jusseja myydään Hakanimen torilla ja tilan omassa puodissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Näin keität Jussin

 Harjaa ja pese perunat puhtaiksi mullasta. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja mausta merisuolalla. Ruokalusikallinen merisuolaa litraan vettä on sopiva suhde.

 Lisää perunat kiehuvaan veteen. Ensin isot, sitten pienet. Kaada ylimääräinen vesi pois ja jätä kattilaan sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät.

 Annan perunoiden keittyä hiljalleen 10–15 minuuttia. Varmista kypsyys hammastikulla.

 Muista, että peruna ei saa olla ylikypsä.

 Kaada vesi pois ja laita kattilaan puhdas liina tai talouspaperi imemään kosteutta.

 Ripottele päälle tuoretta tilliä. Nauti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Juhannus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    8. 8

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jättikuorolle tehty Affekt on monotoninen monumentti, mutta Leif Segerstam piti kaiken hallinnassaan
    3. Oppositiopoliitikko Navalnyi pääsi vapaaksi Venäjällä
    4. Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta
    5. Trump aikoo sallia John F. Kennedyn murhaa koskevien salattujen asiakirjojen julkaisun
    6. Korkeasaaren ilves­tarhan rakentaminen maksaa 470 000 euroa enemmän kuin alkuperäinen hinta, hintalappu nyt 1,2 miljoonaa
    7. Tänään televisiossa: Erinomainen dokumenttielokuva Greenpeace-järjestöstä ei vain hymistele saavutuksista, vaan kertoo myös riidoista
    8. Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”
    9. Tunti sitten
    10. Japani äänestää tänään, vaali­asetelma kuulostaa supersankari­elokuvalta: Huulipuna­ninja ja uneton ydinturma­mies haastavat Super Marion taifuunin keskellä
    11. Sääli, että niin moni jäi ulos hypetetyn pelimannin keikalta – Blind Boy Paxton soitti ja kertoi hyviä tarinoita Louisianan isovanhemmistaan
    12. Viikon kirjasuosituksissa Arundhati Royn odotettu uutuus, antiikin myyttejä ja 1990-luvun trillerimäinen Venäjä
    13. Näytä lisää