Kotimaa

Uusi pikatesti paljastaa mökkirannan sinilevämyrkyt

Kuluttajakäyttöön tarkoitettu testi on markkinoilla todennäköisesti ensi kesänä.

Kuluttajat saavat todennäköisesti jo ensi kesänä käyttöönsä sinileväpikatestin. Sillä voi tarkistaa, onko esimerkiksi mökkirannan uimavedessä sinilevämyrkkyä.

Sinilevää sisältävässä uimavedessä ei kannata uida, sillä se voi aiheuttaa oireita niin ihmisille kuin lemmikeillekin.

Jos levää on hyvin vähän, sitä on vaikeaa havaita silmällä. Vähäinen sinilevä ei aina aiheuta aikuisille oireita, mutta lapsia tai lemmikkejä ei pitäisi päästää uimaan vedessä, jossa on sinilevää.

Testin ovat kehittäneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Turun yliopisto. Testille etsitään parhaillaan kaupallistajaa.

”Neuvotteluja on jo käyty sekä kotimaisella että kansainvälisellä tasolla. Jos neuvottelut sujuvat hyvin, testi on markkinoilla ensi kesänä. En usko, että se ehtii tämän kesän markkinoille”, sanoo tutkija Markus Vehniäinen Turun yliopistosta.

Testiä luonnehditaan helppokäyttöiseksi. Pankkikortin kokoiseen testiin pudotetaan muutama pisara vettä, minkä jälkeen se kertoo tuloksen noin viidentoista minuutin kuluttua.

Testin näyttöruutuun ilmestyy kaksi viivaa, jos vedessä on sinilevämyrkkyä. Yksi viiva näyttöruudussa kertoo myrkyttömästä vedestä.

Testi tunnistaa yleisimmät sinilevämyrkyt, kuten mikrokystiinin ja nodulariinin.

”Testi kertoo hyvin luotettavasti, jos vedessä on viranomaisten määrittelemien raja-arvojen yli sinilevämyrkkyjä. Se ei sovellu juomaveden testaamiseen, mutta se soveltuu virkistyskäyttöveden testaamiseen”, Vehniäinen kertoo.

Paperipohjainen testi on kertakäyttöinen ja biohajoava. Kehitystyöllä on haluttu vastata kuluttajien tahtoon tarkistaa oman vesistönsä tila nopeasti, edullisesti ja helposti.

”Koska tuote on kertakäyttöinen, sen hinnan täytyy jäädä selkeästi alle kymmenen euron. Yhden testin hinnaksi voisi ehkä tulla muutama euro”, Vehniäinen arvioi.

Tällä hetkellä järvi- ja merivesien sinilevätilanteesta saa tietoa esimerkiksi internetsivulta www.jarviwiki.fi. Sivuilta löytyy myös tietoa muun muassa vesien lämpötiloista.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan sinileväkukinnot ovat runsastumassa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sinilevä
  • Uiminen
  • peseytyminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta vajoaa

    3. 3

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      HS Inarissa: Paavo Ruotsalaisen kodin lähelle saattoi pudota pala Marsia – ”Sanoin vaimolle, että joku taisi ampua valoraketin”

    8. 8

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    9. 9

      Puurakentamisen kokeiluhanke osoitti asian, jonka pitäisi olla itsestään selvä

    10. 10

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää