Kotimaa

Kysely: Suomalaisten luottamus hallitukseen romahti vuodessa

Alle kolmasosa suomalaisista luottaa kyselyn mukaan pääministeri Juha Sipilän hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita seuraavien kolmen vuoden aikana.

Alle kolmasosa suomalaisista luottaa kyselyn mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen kykyyn hoitaa maan ­asioita seuraavien kolmen vuoden aikana.

Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) kyselyssä 42 prosenttia epäilee hallituksen taitoja ja 21 prosenttia suhtautuu asiaan neutraalisti.

Usko hallituksen kykyihin on heikentynyt selvästi vuodessa. Vuosi sitten epäuskovaisia oli vain reilu neljännes, nyt siis yli 40 prosenttia.

Hallituspuolueiden kannattajista 67 prosenttia luottaa kuitenkin edelleen hallituksen kykyihin.

Oppositiopuolueiden kannattajista 66 prosenttia taas pitää hallituksen kykyjä erittäin tai melko huonoina.

Toisaalta opposition tarjoamat vaihtoehdot eivät herätä yhtään enempää luottamusta. Vain reilu viidennes pitää opposition kykyjä haastaa hallitusta erittäin tai melko hyvinä. Noin 40 prosenttia epäilee niitä.

Jopa oppositiopuolueiden kannattajista vain hieman alle puolet uskoo näiden puolueiden kykyyn tarjota vaihtoehtoja.

Enemmistö suomalaisista, 55 prosenttia, ei kuitenkaan usko, että hallitus kaatuisi ennen seuraavia eduskuntavaaleja 2019. Hallituksen kaatumiseen uskoi 29 prosenttia, mikä on vain neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.

Keskustan ja kokoomuksen kannattajista 90 prosenttia uskoo, että hallitus pystyy toimimaan koko vaalikauden. Perussuomalaisten kannattajista näin ajattelee 68 prosenttia.

Kyselyn mukaan hallitus on onnistunut parhaiten turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Heikoimmat arviot tulivat työllisyyden, koulutuksen ja talouden hoidosta.

Tutkimuksen aineiston on koonnut TNS Gallup 3.–9. kesäkuuta. Kyselyyn haastateltiin 1 035 iältään 18–75-vuotiasta ihmistä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    8. 8

      Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

    9. 9

      Espanja puhalsi Katalonian pelin poikki, mutta suurimmat vaikeudet ovat vasta edessä – hätäännys kriisin ratkaisuvaihtoehdoista kasvaa

    10. 10

      Sörnäisten ”kauhea röttelöyksiö” on menossa kaupaksi yli hintapyynnön – Välittäjä: ”Minulta on kysytty, jäikö hinnoittelijalta aamulääkkeet ottamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää