Kotimaa

Kysely: Suomalaisten luotto syöpähoitoihin vankkaa – ”Eihän missään ole yhtä hyviä hoitotuloksia kuin Suomessa”

Syöpäjärjestöjen teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta luottaa saavansa sairastuessaan parasta mahdollista syöpähoitoa.

Syöpäjärjestöjen teettämän tutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta luottaa saavansa sairastuessaan parasta mahdollista syöpähoitoa. Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1007 15–79-vuotiasta suomalaista.

Syöpäyhdistyksen hallituksen puheenjohtaa, professori Teuvo Tammelaa tutkimustulos ei yllätä. Työssään urologina Tammela hoitaa paljon eturauhassyöpää ja muita miesten syöpiä ja on huomannut potilaiden luoton olevan vankkaa.

”Kyllä suomalaisten luottamus on hyvä. Varmasti siksi, että meillä on erittäin hyvät hoitotulokset – eihän missään ole parempia syöpähoitotuloksia kuin Suomessa”, Tammela toteaa.

Tutkimuksen mukaan yli 50-vuotialla luottamus syöpähoitoihin on heikointa. Noin joka viides yli 50-vuotias kokee, että ei tule saamaan parasta mahdollista hoitoa syöpäänsä, mikäli sairastuu.

Syöpäjärjestöjen viestintäjohtajan Satu Lipposen mukaan erot muihin ikäluokkiin ovat pieniä, mutta taustalla voi vaikuttaa se, että iäkkäämmät suhtautuvat sairaanhoitoon yleisesti epäilevämmin.

”Vanhenevassa väestössä on yleistä huolta hoidosta, joka voi heijastua syöpähoitoihin. Iäkkäämmällä saattaa olla ajatus siitä, että vanhuus voi olla hoidon este”, Lipponen toteaa.

Tammelan mukaan osasyy iäkkäämpien heikompaan luottamukseen voi olla syöpien ja hoitojen erilaisuus nuorempiin verrattuna.

”Syöpäkirjo on erilainen nuorilla ja vanhemmilla. Nuorten syövät reagoivat hyvin lääkehoitoihin, kun taas iäkkäämmillä hoitotulokset ovat usein huonompia”, Tammela toteaa.

Tammela kertoo syöpähoitojen kehittyneen huomattavasti viime vuosina. Ensisijainen hoitotapa on aina kirurgia, jonka rinnalla käytetään usein myös lääke-, solunsalpaaja- tai sädehoitoa.

”Kirurgia on kaikkein vaikuttavinta syöpähoitoa. Voi olla, että sen lisäksi muita hoitoja ei tarvita. Mutta jos kaikkea ei saada leikattua, voidaan käyttää yhdistelmähoitona lisäksi lääkehoitoa, sädehoitoja tai solunsalpaajia”

Yhdistelmähoidoilla on Tammelan mukaan saatu loistavia tuloksia esimerkiksi nuorten miesten syöpänä tunnetun kivessyövän hoidossa. Yhdistelmähoidoilla vaikeiden kivessyöpätapausten, ei-seminoomien kuolleisuus on saatu laskettua alle kymmeneen prosenttiin, kun vielä 1970-luvulla puolet sairastuneista menehtyi siihen.

”Yhdistelmähoitojen kehittyminen on ollut yksi tie tähän menestykseen syöpähoitojen saralla”, Tammela tiivistää.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terveys
  • Syöpä
  • syöpähoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    4. 4

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    5. 5

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Meikkibloggari neuvoo: Näin sinun kannattaa meikata juuri nyt – Meikkaus on nyt kasvojen muotoilua, jossa kovimmat osaajat opettavat uusimmat kikat muille Youtube-videoilla

    8. 8

      Sukellusvene katosi salaperäisesti mukanaan 44 miehistön jäsentä – Argentiinan merivoimat käynnisti suuretsinnät Etelä-Atlantilla

    9. 9

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    10. 10

      Mahdollisena presidentti­ehdokkaana pidetty demokraatti kouri ja suuteli väkisin työtoveriaan – Trump paheksuu: ”Mihin kädet menevät kuvissa 2, 3, 4, 5, ja 6?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    4. 4

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää