Kotimaa

Tutkimus: Nuorten ja naisten luovuttama veri ei ehkä pelasta henkiä yhtä hyvin kuin keski-ikäisten ja miesten

Kanadalaistutkijat ovat havainnostaan ymmällään. SPR:n Veripalvelu ei näe syytä muuttaa käytäntöjään ainakaan vielä, koska tutkimustulokset ovat osin ristiriitaisia.

Kanadalaiset tutkijat huomasivat kummia: verenluovuttajan iällä ja sukupuolella on pieni vaikutus verisiirteen saajan hoitotulokseen.

Tutkimuksessa seurattiin yli 30 500 potilasta, jotka saivat toisen henkilön punasoluja osana hoitoaan vuosina 2006–2013. Heidän kohtalonsa yhdistettiin tietoihin punasolujen luovuttajasta.

Luovutusverta ei pumpata vastaanottajalle sellaisenaan, vaan punasolut, plasma ja verihiutaleet erotellaan prosessissa toisistaan ja annetaan yleensä eri potilaille. Punasoluja annetaan esimerkiksi isoissa leikkauksissa, onnettomuuksien uhreille, synnyttäneille äideille ja vaikeasta anemiasta kärsiville.

Kaikkien luovuttajien punasolut eivät tutkimuksessa osoittautuneet yhtä hyödyllisiksi. Naisen luovuttamalla punasoluannoksella hoidetut potilaat kuolivat seurantajakson aikana kahdeksan prosenttia todennäköisemmin kuin miesluovuttajien soluja saaneet.

Jos potilas oli saanut useamman annoksen naisen verta, hänen selviämismahdollisuutensa laskivat kahdeksalla prosentilla jokaista veripussia kohden. Esimerkiksi kuusi naisen punasolupussia saanut potilas kuoli tutkimuksen aikana 36 prosenttia todennäköisemmin kuin potilas, joka sai vastaavan annoksen mieheltä.

Potilaille voidaan joutua antamaan usean eri henkilön punasoluja, koska yksi luovuttaja voi antaa kerralla vain puolisen litraa verta.

Sukupuolen lisäksi luovuttajan ikä vaikutti hoitotulokseen, tutkimus kertoo.

17–20-vuotiaiden punasoluja saaneiden kuolinluvut olivat kahdeksan prosenttia korkeammat kuin 40–50-vuotiaiden verisoluilla hoidetuilla. Myös 20–30-vuotiaiden punasoluilla hoidetut kuolivat kuusi prosenttia todennäköisemmin kuin keski-ikäisten verivalmisteita saaneet.

Tutkimuksessa verensiirtoja saaneiden potilaiden keski-ikä oli hieman yli 66 vuotta.

Tutkimuksen tekijät eivät osaa kertoa, mistä erot eri ikäryhmien ja sukupuolten punasoluilla hoidettujen potilaiden kuolleisuudessa johtuvat.

”Yksi mahdollisuus on, että nuorten ja naisten veren ainesosat voivat vaikuttaa verensiirron vastaanottajan immuunijärjestelmään”, sanoo tiedotteessa tutkimusta tehnyt tohtori Michaël Chassé Lavalin yliopistosta.

Tutkimuksen julkaisi tiedelehti Jama Internal Medicine.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun lääketieteellinen johtaja Jarkko Ihalainen pitää tutkimusta huomion arvoisena. Samantapaisia tutkimuksia on tehty ennenkin, ja tulokset ovat vaihdelleet.

Ruotsalaisessa ja alankomaalaisessa tutkimuksessa naisten luovuttamat punasolut huomattiin samalla tavalla heikommin hoitaviksi kuin Kanadassakin. Ranskassa toteutetussa vastaavassa tutkimuksessa eroja sukupuolten väliltä ei löydetty.

”Olemme lisäksi saaneet alustavaa tutkimustietoa eräästä suuresta verenluovutusrekisteristä Pohjois-Euroopassa, että heillä ei näyttäisi naisten verestä aiheutuvan riskiä. Tätä tutkimusta ei kuitenkaan ole vielä viety loppuun eikä julkaistu”, Ihalainen lisää.

Tutkimukset on kuitenkin usein toteutettu tavalla, joka voi hiukan sekoittaa tulosta.

Monessa rekisteritutkimuksessa seurataan verisiirteen saajien kuolleisuutta takautuvasti väestörekisterin avulla ilman, että eri kuolinsyitä olisi otettu huomioon. Tutkimus ei siis erottele, johtuiko potilaan kuolema vammasta tai tilasta, johon hän verisiirteen sai – vai esimerkiksi myöhemmästä autokolarista.

Siksi ei voida tietää kovin varmaksi, missä määrin joissain tutkimuksissa havaitut erot ovat sattumaa tai merkki todellisista eroista luovuttajaryhmien välillä.

Lisäksi eri tutkimuksissa on laskettu potilaiden kuolemanriskiä kuvaava luku hiukan erilaista matemaattista kaavaa hyödyntäen. Myös verivalmisteiden tuotanto poikkeaa eri maissa toisistaan esimerkiksi sen suhteen, miten paljon punasolupussiin päätyy luovuttajan puolustus- eli valkosoluja.

Ihalainen ei näe syytä rukata Suomen verensiirtokäytäntöjä vielä näiden tutkimusten perusteella. Niin ei ole toiminut mikään mukaan maa.

Tähänastiset tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan selvää syy-yhteyttä tai biologista mekanismia, jonka perusteella jonkin ihmisryhmän luovutusveri olisi toista huonompaa.

”Olemme koko ajan seurantalinjalla ja teemme päätöksiä, jos tällaisista tutkimuksista kertyy tarpeeksi merkittävää näyttöä.”

Keväällä ruotsalaistutkimuksen ilmestyessä Veripalvelu kartoitti alustavasti, miten käytäntöjä veren luovutuksessa, säilytyksessä ja sairaalakäytössä pitäisi muuttaa, jos luovuttajan sukupuoli huomioitaisiin. Osoittautui, että se vaikuttaisi verivalmisteiden saatavuuteen merkittävästi.

”Verihuoltoketjun ylläpito nykyisten kahdeksan pääveriryhmän sijasta sukupuolen mukaan jaettuna kaksinkertaiselle määrälle olisi merkittävä muutos. Esimerkiksi Suomessa verenluovuttajista noin puolet on naisia”, Ihalainen kertoo.

Euroopassa on meneillään ainakin yksi kliininen tutkimus, jossa luovutettuja punasoluja saaneiden henkilöiden paranemista seurataan tästä näkökulmasta. Veripalvelu odottaa sen ja vastaavien tutkimusten tuloksia.

Kanadalaiset tutkijat muistuttavat, että kaikki heidän seuraamansa potilaat tarvitsivat punasoluja osana hoitoaan. Ilman luovutusverta moni olisi menehtynyt.

”Verensiirto tehdään aina tarpeeseen”, Ihalainen painottaa.

Naisten ja nuorten ei siis ole syytä pihdata vertaan jatkossakaan. Juuri tällä hetkellä verta tarvitsevia potilaita uhkaavat varmimmin luovuttajien kesälomat, joiden takia tavallista harvempi joutaa Veripalveluun vertaan antamaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Verenluovutus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    6. 6

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    9. 9

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    10. 10

      Miehet eivät kysy lupaa härskeille puheille – sovinistiset vitsit ovat ällöttäneet aina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää