Kotimaa

Hallitus selvittää: Kirjejakelu kolmipäiväiseksi, kerrostalojen postit rappuun sijoitettaviin lokerikkoihin

Ministeriö kerää mielipiteitä postin jakelupäivien vähentämisestä

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää keskustelun Postin jakelupäivien vähentämisestä. Postilla on niin sanottu yleispalveluvelvoite, jonka mukaan sen on jaettava ja kerättävä kirjeet joka osassa Suomea viitenä arkipäivänä viikossa. Nyt ministeriö haluaa mielipiteitä siitä, riittäisikö kolme päivää viikossa kun kirjelähetysten määrä vähenee kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Ministeriö tarvitsee mielipiteitä, koska sillä on työpöydällä postilain uudistuksen toinen vaihe. Lakiesitys on tarkoitus tuoda eduskuntaan vielä tänä vuonna.

Ministeriö itse ei ota vielä kantaa jakelupäivien vähentämiseen. Myös ministeri Anne Berner (kesk) on ollut asiasta vaitonainen, kun sitä on häneltä eduskunnassa tivattu. Lausunnolle lähettämässään muistiossa ministeriö kuitenkin vahvasti perustelee jakelupäivien vähentämisen etuja.

Yleispalveluun kuuluvat enintään kahden kilon painoiset postimerkkikirjeet tai vastaavat käteismaksulliset kirjelähetykset.

Kotitaloutta kohden on jaettavana tällä hetkellä noin 40 yleispalvelukirjettä vuodessa, joista joulukortit muodostavat kolmasosan. Siten jokaista suomalaista kohden on jaettavana keskimäärin alle yksi yleispalvelukirje viikossa, joten muutos kolmipäiväiseen jakeluun ei järisyttäisi suurta osaa postinsaajista.

Tämä mahdollistaisi yleispalvelun tarjoajalle eli Postille mahdollisuuden vähentää jakelusta koituvia kustannuksia ja parantaa sen kannattavuutta suhteessa muihin jakelijoihin.

Kirjeiden vähetessä viisipäiväinen jakelu ei ole pitkällä tähtäimellä kannattavaa. Ministeriö pelkää, että valtio joutuu korvaamaan Postille sille aiheutuvan kohtuuttoman taloudellisen rasitteen, ellei jakelupäivä vähennetä.

Yleispalvelulähetysten yhteydessä jaettujen lehtien kannalta kolmipäiväinen jakelu olisi ikävä muutos. Suomessa on 41 sellaista kotiin tilattavaa lehteä, jotka ilmestyvät yli kolmena päivänä viikossa. Näistä Postin päiväjakelussa on 15-20 prosenttia. Sanomalehtien liitto vastustaakin viisipäiväisestä jakelusta luopumista.

Lokerikkojakelu on uusi esitys postilakiin. Ministeriön mukaan postia ei välttämättä enää tarvitsisi kerrostaloissa jakaa jokaiseen huoneistoon, vaan rappuun asetettaviin lokerikkoihin. Lokerikkojakelusta tehtäisiin pääsääntö, mutta taloyhtiöiden kanssa voitaisiin myös sopia, että posti tipahtelee edelleen jokaisesta ovesta sisään.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Posti
  • Liikenne- ja viestintäministeriö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HIV-positiivinen harrasti suojaamatonta seksiä Raahessa – poliisi julkaisi kuvan miehestä

    2. 2

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    3. 3

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”

    6. 6

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    7. 7

      Todistin kenen kanssa en makaa – Nykynuorisolta vaaditaan vielä enemmän

    8. 8

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Matkustajasilta romahti kesken matkustajien poistumisen Tallinnan-lautalta keskiviikkoiltana – samassa sillassa ollut vikoja aiemminkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    9. 9

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”
    3. Yhdellä Alepa-fillarilla ajettiin keskimäärin 17 minuuttia päivässä Espoossa – Kaupunki ei lannistu vaatimattomasta alusta, ensi vuodeksi 600 pyörää lisää
    4. Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”
    5. Näin pornoteollisuus sai alkunsa: HBO:n The Deucessa prostituoidut joutuvat väkivallan uhreiksi mutta pitävät huolta toisistaan – Tämän takia uutuussarja on pakko katsoa
    6. HIV-positiivinen harrasti suojaamatonta seksiä Raahessa – poliisi julkaisi kuvan miehestä
    7. Tenniksen maailman ykköspari Kontinen-Peers käyttää väliviikon pelaamalla Helsingissä – ”Paljon on rakkautta lajiin”
    8. ”Teslakin häviää vaatteet päältään”, sanoo autoalan konkari – Uudet yrittäjät ovat sähköautomarkkinoilla tiukan paikan edessä
    9. VR ”kuristaa” ruuhka-aikana striimailijoita, junien langaton verkko toimii parhaiten ravintolavaunussa – Näistä syistä junien nettiyhteydet ovat edelleen niin epävakaita
    10. Yle: Sarjahukuttajaksi epäilty määrättiin mielentila­tutkimukseen
    11. Tunti sitten
    12. Huumekauppias väitti varanneensa lentoliput humalassa vahingossa Norjan sijasta Suomeen – Oikeus ei uskonut: Amfetamiinia Vuosaaren kautta tuoneille pitkät vankeustuomiot
    13. Näytä lisää