Kotimaa

Seksi on parisuhteissa edelleen vaikea puheenaihe – ”Ei ole tapahtunut minkäänlaista edistystä nuoremmassa sukupolvessa”

Rakentavaa puhumista voi kuitenkin harjoitella, sanoo tutkimusprofessori Osmo Kontula.

Parisuhteessa jätetään usein sanomatta asioita, koska ajatellaan, että niistä ei voi puhua toiselle. Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontulan mukaan esimerkiksi seksistä puhuminen ei näytä olevan suomalaisille yhtään sen helpompaa kuin ennenkään.

Alle 30-vuotiaille suomalaisille seksi on yhtä vaikea puheenaihe kuin heidän vanhemmilleen, hän sanoo.

”Pitkän seuranta-aineiston perusteella siinä ei ole tapahtunut minkäänlaista edistystä nuoremmassa sukupolvessa. Vieläkään ei rohjeta puhua avoimesti siitä mitä halutaan edes omalle kumppanille, vaikka se olisi hyvin tärkeää parisuhteen kannalta.”

Seurantatutkimusta on tehty 1970-luvulta lähtien.

Väestöliiton psykologi Anna Salmi kertoi sunnuntaina HS:n kolumnissa, että puolisoiden osaamattomuus puhua toisilleen on yleisin syy hakea apua parisuhteeseen.

Kontulan mukaan suhde voi usein toimia aivan hyvin arjen tasolla: lastenhoito, harrastukset ja viikon ruokalistojen suunnittelu sujuu, mutta vaikeista asioista ei rohjeta puhua.

”Parisuhteen arki on kuin työpaikka, jossa tehtävänä on hoitaa käytännön asiat. Se on kuitenkin rutiinia, jossa ei ole pelissä tunteita eikä kunnon kommunikaatiota.”

Vaikeatkin asiat pitäisi Kontulan mukaan ottaa puheeksi ennen kuin pienistä asioista kasvaa suuria.

Väestöliiton mukaan kaksi kolmesta avioerosta tapahtuu naisen aloitteesta. Kontulan mukaan suunnilleen joka kolmas mies ei ymmärrä, miksi puoliso haluaa erota, koska miehen mielestä suhteessa ei ole ollut mitään vikaa.

”Tämä on vahva todiste puhumattomuudesta, joka monia suhteita vaivaa. Sen sijaan, että olisi tuotu kipeät asiat esille, puoliso jätetään – jos ei nyt ihan tekstiviestillä mutta hyvin yllättäen kuitenkin. Toiselle jää ihan käsittämättömäksi, mitä oikeasti tapahtui.”

Miten sitten osaisi puhua niistäkin asioista, joista tekee mieli vaieta?

”Niin, helppoahan se on sanoa, että puhukaa keskenänne”, Kontula huokaisee.

Kaikilta puhuminen vaikeista asioista ei kuitenkaan luonnistu samalla tavalla. Kontulan mukaan helposti käy niin, että asiaa käsitellään vain omasta näkökulmasta, unohdetaan parisuhde ja se miltä kumppanista tuntuu.

”Itsestään saa tietenkin puhua, mutta jos keskittyy vain omiin ongelmiinsa eikä suhteeseen ja kumppaniin, toisen mielipiteet saattavat jäädä omien ongelmien jalkoihin. Jos kumppani jää kuulematta, ei se paljon suhdetta auta.”

Rakentavaa puhumista voi kuitenkin harjoitella. Lähtökohtana on Kontulan mukaan se, että miettii parisuhteen tilaa: olisiko siinä asioita, joista haluaisi puhua kumppanille.

”Etenkin sellaisia, joista voi tuntua, ettei kumppani ole niitä joko ymmärtänyt tai ottanut huomioon.”

Tärkeintä on se, miten keskustelun aloittaa. Kumppanille kerrotaan omista tunteista ja ajatuksista, mutta pehmeästi, neuvoo Kontula.

”Positiivinen avaus on toivottava ja sen sanominen, että haluan puhua ja tehdä jotain suhteen hyväksi. Pahin mahdollinen tapa on syyttely ja haukkuminen. Se saa toisen siirtymään heti puolustuskannalle. Et taaskaan ymmärrä minua -avauksella ei saavuteta mitään.”

Vaikeistakin asioista on Kontulan mukaan helpompi puhua, jos tuntee, että kumppani arvostaa ja ihailee. Suhteen on myös tunnuttava olevan vakaalla pohjalla.

”Kun nämä kulmakivet ovat kunnossa, on helpompi puhua kumppanin kanssa rakentavaan tyyliin. Jos taas alkaa epäillä sitä, ettei olekaan enää arvostettu kumppanin silmissä, alkaa arvioida häntä uudella tavalla ja vaikeista asioista voi olla yllättävän vaikea kertoa.

”Ihminen myös arvioi rakkautta sen perusteella, haluaako kumppani viettää yhteistä aikaa hänen kanssaan sen sijaan, että roikkuu koko ajan somessa tai tekee paljon ylitöitä”, Kontula lisää.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Parisuhde
  • Avioliitto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahdistelijoista puhuneet naiset saaneet vaientamiskirjeitä asianajajalta – Rikosoikeuden professori: ”Nehän ovat puolittain uhkauksiakin tuollaiset kirjeet”

    2. 2

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    3. 3

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    4. 4

      Räjähdys Manhattanilla: Poliisin mukaan yksi otettu kiinni, useita loukkaantunut – HS seuraa, suora lähetys käynnissä

    5. 5

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    6. 6

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    7. 7

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    8. 8

      Presidenttiehdokkaat suorassa lähetyksessä Sanomatalossa – Paavo Väyrysen ensiesiintyminen oli värikäs

    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    6. 6

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    9. 9

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    10. 10

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää