Kotimaa

Vesirokkoa ehdotetaan mukaan rokoteohjelmaan

Vesirokkorokotetta esitetään taas rokoteohjelmaan. THL:n mukaan rokote vähentäisi terveydenhuollon kustannuksia ja estäisi vakavia jälkitauteja.

Valtiovarainministeriö ehdottaa vesirokkorokotetta kansalliseen rokoteohjelmaan.

Ministeriö kertoi esityksestä budjettiriihen yhteydessä torstaina.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vesirokkorokotetta pyritään saamaan rokotusohjelmaan. Sitä ovat muutaman vuoden ajan esittäneet muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä. Tähän mennessä sille ei ole myönnetty rahoitusta budjettiriihessä.

THL:n rokoteyksikön ylilääkäri Taneli Puumalainen toivoo, että tällä kertaa rokote myös päätyisi osaksi ohjelmaa.

”Rokoteohjelman tehosta on vahvaa näyttöä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa rokote on vähentänyt vesirokkoa huomattavasti. Suomessa rokotekattavuus olisi todennäköisesti korkeampi ja tauti häviäisi parissa kolmessa vuodessa käytännössä kokonaan”, hän kertoo.

Tämä tarkoittaisi THL:n mukaan huomattavia säästöjä yhteiskunnalle. Rokotteen ottaminen osaksi rokoteohjelmaa säästäisi noin kaksi miljoonaa euroa terveydenhuollon kuluja ja yli 14 miljoonaa euroa esimerkiksi työpoissaolojen aiheuttamia kuluja, THL arvioi.

Kustannuksia vesirokkorokotuksista tulisi arviolta neljä miljoonaa euroa vuosittain.

Suomessa noin 57 000 ihmistä vuodessa sairastaa vesirokon. Suurin osa sairastuneista on lapsia. Menetettyjä työpäiviä arvioidaan kertyvän yli 76 000, kun vanhemmat ovat kotona hoitamassa lapsia.

Aikuisille vesirokko voi olla paljon pahempi tauti kuin lapsille. Jopa 20–30 prosenttia sairastuneista tarvitsee sairaalahoitoa.

Erityisesti raskauden aikana saatu vesirokko saattaa olla vaarallinen sekä äidille että sikiölle.

THL:n ylilääkärin Tuija Leinon mukaan vesirokon lisäksi rokote voisi vähentää pitkällä tähtäimellä myös vyöruusua. Sen saa aikuisena kolmannes vesirokon lapsena sairastaneista, koska virus jää elimistöön ja voi vuosia myöhemmin aktivoitua aiheuttaen vyöruusuihottuman.

Jos rokote päätyy rokotusohjelmaan, ensimmäinen annos annettaisiin lapsille puoleentoista ikävuoteen mennessä ja tehoste 6-vuotiaana.

Lisäksi rokotetta tarjottaisiin niille alle 13-vuotiaille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

11 rokotusta

 Suomessa rokotetaan lapsia ja nuoria yhtätoista tautia vastaan.

 Rokotusohjelman maksuttomat ja vapaaehtoiset rokotukset alkavat rotavirusripulia ehkäisevällä rokotteella lapsen ollessa parin kuukauden ikäinen. 1-vuotias suomalainen lapsi on yleensä ehtinyt saada seitsemän rokotetta.

 Viimeksi rokotusohjelmaa täydennettiin vuonna 2013. Silloin mukaan otettiin kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita ehkäisevä tyttöjen papilloomavirusrokote eli HPV-rokote.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terveys
  • Rokotukset
  • Lapset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Metroliikenne pysähtyi hetkeksi länsimetron ensimmäisenä päivänä – tungos Rautatieasemalla alkoi heti

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    8. 8

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    9. 9

      AC/DC:n kitaristi Malcolm Young on kuollut

    10. 10

      Poliisi jatkaa Turussa viikko sitten kadonneen etsintää sunnuntaina – Aurajoesta löytyi etsinnän kohteelle kuulunut kenkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    10. 10

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää