Kotimaa

Vaaralliset tuholaiset leviävät Suomen metsissä – tutkijat pelkäävät vahinkojen yleistymistä

Metsissä leviää monia tuholajeja, joista ei tiedetä riittävästi. Asiantuntijat kaipaavat lisää tietoa muun muassa yleistyvistä taudeista ja tuhohyönteisistä.

Myrskyt aiheuttavat suuria metsätuhoja, mutta metsiä uhkaavat myös uudet vitsaukset. Asiantuntijat muistuttavat, että metsätuholajien lisääntyminen on vaaratekijä Suomen metsien hyvinvoinnille.

Metsiä tuhoavia lajeja, kuten hyönteisiä ja sienitauteja, esiintyy Suomessa yhä laajemmilla alueilla. Myös uusia tuholajeja löydetään usein. Niiden aiheuttamat metsätuhot ovat kuitenkin pysyneet vielä kohtuullisina sekä paikallisina. Kansainvälisesti verraten Suomen metsät voivat hyvin.

”Tilanne on toistaiseksi varsin hyvä, eikä massiivisia tuhoja ole esiintynyt. Tilannetta on kuitenkin seurattava tarkasti”, sanoo metsäekologian professori Jari Kouki Itä-Suomen yliopistosta.

Metsiä vaurioittavien tuholaisten ja tautien lisääntymisen yhdeksi syyksi tutkijat nimeävät ilmastonmuutoksen. Monet muut syyt ovat vielä hämärän peitossa, eikä taudeista ja tuholaisista johtuvien metsätuhojen tulevaisuutta pystytä arvioimaan riittävän tarkasti.

Siksi metsätuhojen aiheuttajista tarvittaisiin lisää tutkimustietoa ja pitkäaikaista seurantatietoa. Tutkijat haluaisivat ymmärtää paremmin esimerkiksi sitä, kuinka tuholajit käyttäytyvät Suomen olosuhteissa. Metsätuhoja selvittäviin tutkimuksiin on kuitenkin vaikea saada rahoitusta.

”Tutkimus- ja seurantamahdollisuudet ovat tällä hetkellä rajalliset, vaikka tarvitsisimme tietoa metsän biologiasta ja ekologiasta. Olemme olleet metsätuhojen suhteen onnekkaita ja ehkä tuudittautuneet siihen”, Kouki sanoo.

”Esimerkiksi metsäteollisuus rahoittaa mieluummin liiketeollisuutta välittömästi palvelevia tutkimushankkeita kuin perusmuotoista metsän ekologian tutkimusta. Se on ristiriitaista, sillä hallitsematon ongelmatilanne metsässä voi vaikuttaa merkittävästi metsäteollisuuteen”, hän jatkaa.

Lisätietoa tarvittaisiin paljon myös siitä, kuinka tuholaisriskit minimoidaan puiden varastoinnissa ja kuljetuksissa. Tuholaiset viihtyvät puiden varastointipaikoilla, ja kansainväliset puukuljetukset saattavat tuoda mukanaan uusia tuholajeja.

”Jos esimerkiksi Suomeen suunnitellut ja rakenteilla olevat suuret metsäteollisuuslaitokset tuovat jatkossa yhä suuremman osan raaka-aineestaan Suomen ulkopuolelta, kasvaa myös tuholaisriski”, Kouki sanoo.

Luonnonvarakeskus Luken metsätuhoraportin mukaan Suomessa havaittiin viime vuonna uutena metsätautina esimerkiksi mäntyjä vaivaava etelänversosurma. Muun muassa kuusenneulasruostetta puolestaan on aiempaa pohjoisemmissa metsissä.

Suomen metsien pahin tuholainen on kirjanpainaja, josta on tullut pysyvä ongelma kuusikoille. Kirjanpainajien ja niiden toukkien kaivamat syömäkuviot katkaisevat puun nestevirtauksen, ja puu kuivuu kuolleeksi.

Viime vuoden aikana kuusensuopursuruostetta esiintyi metsissä erittäin runsaasti. Tänä vuonna tilanne näyttää paremmalta. Kuusensuopursuruoste vaurioittaa puun uusinta neulasvuosikertaa, heikentää neulaskasvua ja altistaa puuta toisille taudeille.

Parhaillaan Suomessa esiintyy runsaasti koivunruostetta, joka kellastuttaa koivujen lehtiä. Tauti ei yleensä tapa puuta, mutta heikentää sen talvenkestävyyttä.

”Jos koivu pudottaa lehtensä elokuussa, yhteytys loppuu. Silloin puun juuriston uudistaminen jää kesken ja sen talvehtimiskyky heikkenee”, kertoo erikoistutkija Risto Jalkanen Lukesta.

Metsätuhoa aiheuttavien tautien ja tuholaisten esiintyvyys vaihtelee paljon kausittain ja alueittain. Esimerkiksi tähtikudospistiäistä esiintyy koko maan mäntyalueilla, mutta vain Porin Yyterissä se on aiheuttanut mittavia metsätuhoja.

Tähtikudospistiäisen tuhot havaittiin Yyterissä kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen pistiäistä on yritetty torjua eri keinoin, mutta sitä esiintyy alueella edelleen.

”Me puhumme paljon vieras- ja tulokaslajeista, mutta myös maan sisäistä muutosta tapahtuu”, Jalkanen pohtii.

Koko maan tuhohavaintoihin vaikuttaa se, ettei metsiä pystytä seuraamaan aukottomasti. Siksi esimerkiksi sienitauti saattaa piillä metsässä pitkään pienenä paikallisena ilmiönä.

”Seurantaan ja tutkimukseen tulisi panostaa, sillä metsä on kansan talouden kivijalka. Jos me nyt laiminlyömme seurannan ja tutkimuksen, muutaman kymmenen vuoden kuluttua ihmetellään, miksi emme toimineet toisin”, huomauttaa varttunut tutkija Seppo Nevalainen Lukesta.

Monimuotoisuus vähentää tuholajeja

 Tuholaislajit iskevät helposti ihmisen muokkaamiin ja yksipuolisiin metsiin. Kuolleiden puiden poistaminen metsästä ei läheskään aina vähennä oleellisesti tuholaislajien esiintymistä.

 Kuolleet puut ylläpitävät monipuolista metsälajistoa, johon kuuluvat myös metsätuholaisia syövät pedot ja loiset.

 Osa tuholaislajeista lisääntyy metsänhoidon seurauksena. Esimerkiksi tervarososienen aggressiivista muotoa on etenkin siellä, missä rehevät vanhat kuusikot on uudistettu mäntymetsiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Metsä
  • Vieraslajit
  • Metsäteollisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää