Kotimaa

Juha Sipilä: Solidiumista tulee aktiivisempi sijoittaja – ”Tarkoitus on vapauttaa käsiä”

Valtion sijoitus­yhtiöllä säilyy kuitenkin rooli myös suomalaisen omistajuuden suojaajana.

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin rooli hieman muuttuu, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk) HS:n haastattelussa. Sipilä vastaa myös valtion omistajaohjauksesta.

Solidiumista tulee selkeämmin finanssisijoitusyhtiö, joka voi tehdä aktiivisestikin sijoituksia markkinoilla. ”Tarkoitus on vapauttaa käsiä”, Sipilä sanoo.

HS haastatteli Sipilää torstaina pääministerin virka-asunnolla.

Solidiumilla on tähän asti ollut eräänlainen kaksoisrooli. Sille on sälytetty tehtävä suomalaisena ankkuriomistajana. Samaan aikaan se on ollut sijoitusyhtiö, jonka pitäisi saada sijoituksistaan mahdollisimman hyvä tuotto.

Yhtälö on ollut hankala, sillä Solidiumilla on ollut rajallisesti mahdollisuuksia tehdä muutoksia salkussaan. Käytännössä se on pitänyt samoja osakkeita vuodesta toiseen. Samalla salkun olisi pitänyt kuitenkin tuottaa hyvin.

”Solidiumin pelitila on ollut aika kapea, mikä näkyy vertailuluvuissa”, Sipilä sanoo. Solidiumin salkun tuotto onkin ollut kehno.

Viime vuonna sen salkku tuotti vain 6,3 prosenttia, mikä on selvästi alle Helsingin pörssin indeksin.

Sipilän mukaan nyt tarkoituksena on lisätä Solidiumin aktiivisuutta sijoittajana.

”Jatkossa sijoituksista vapautuvia pääomia voitaisiin pyörittää Solidiumissa. Niitä ei enää otettaisi valtion budjetin tilkkeeksi”, Sipilä sanoo.

Solidium voisi siis käyttää esimerkiksi omistamistaan yhtiöistä saamiaan osinkoja aiempaa enemmän uusien sijoitusten tekemiseen. Tähän asti valtio on edellyttänyt sen tulouttavan käytännössä kaiken valtion kassaan.

Viime vuosina valtion tuloutusvaade on ollut niin iso, että osingot eivät ole riittäneet sen kattamiseen vaan Solidium on joutunut myymään omistuksiaan –  myös epäsuotuisassa markkinatilanteessa. Sipilän mukaan valtio ei tule jatkossa vaatimaan ylisuuria tuloutuksia.

”Solidiumin rooli muuttuu aktiivisemmaksi. Sitä kautta siltä pystytään vaatimaan myös enemmän tuloksia”, Sipilä sanoo. Omistaja edellyttää siis Solidiumin salkulta nykyistä parempaa tuottoa.

Silti Sipilän mukaan Solidiumilla edelleen säilyy rooli myös sinivalkoisen omistajuuden suojaajana. ”Pääomaköyhässä maassa tarvitaan myös valtion omistajuutta. Outotecissä on nähty tilanteita ja Metsossa on nähty tilanteita, jossa tämä on toiminut. Halutaan pitää sinivalkoinen omistajuus ja suojella sitä”, Sipilä sanoo.

Solidium omistaa 14,9 prosenttia kaivosteknologiayhtiö Outotecista sekä konepajayhtiö Metsosta. Molemmat ovat olleet ulkomaisen yrityksen ostoaikeiden kohteena.

Solidiumin salkussa on 12 suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita. Niiden arvo on noin 6,9 miljardia euroa. ”Salkussa on aika paljon historian perimää”, Sipilä sanoo.

Solidiumin salkussa onkin monen perinteisen valtionyhtiön osakkeita. Sijoituksista arvokkain on Sampo, jonka osakkeiden arvo on 2,5 miljardia euroa.

Valtio-omistaja nimitti heinä–elokuun vaihteessa Solidiumille uuden hallituksen. Hallituksen puheenjohtajana aloitti Ilmarisen entinen toimitusjohtaja Harri Sailas.

Solidiumin hallituksen ja sen myötä koko yhtiön uusi rooli ja strategia määritellään toimiohjeessa, jota Sipilän johdolla parhaillaan päivitetään.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Solidium

 Solidium on valtion täysin omistama yhtiö. Sen toimitusjohtaja on Kari Järvinen.

 Sen salkussa on 12 suomalaisen pörssiyhtiön

osakkeita.

 Osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo on noin 6,9 miljardia euroa.

 Omistuksista arvokkain on Sampo. 11,9 prosentin omistusosuuden arvo on 2,5 miljardia euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Solidium
  • Juha Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    5. 5

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    6. 6

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Suomi haluaa EU:n suurimmaksi laivaromuttajaksi ja aikoo haastaa Aasian kilpailijat – Saimaan aavelaivan paloittelu alkoi Naantalissa

    10. 10

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    9. 9

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    10. 10

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää