Kotimaa

Nettihuijari lupasi HS:n toimittajalle miljoonia – kuuntele nauhoitteelta, kuinka ”Herbert” esittää saksalaista diplomaattia puhelimessa

HS seurasi miljoonia lupaavan verkkohuijarin toimintaa. Syyrialaisena esiintynyt nainen olikin kongolainen siirtolaismies.

Puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Rätisevän linjan toisesta päästä kuuluu matala miesääni.

”Nimeni on Herbert Kurt Ehrhardt. Olen Lontoossa asuva saksalainen diplomaatti. Autan toimittamaan sinulle rouva Dima Nihatin diplomaattilaatikon”, mies kertoo murteellisella englannilla.

Diplomaattilaatikon sisälle on lukittu 24 miljoonaa dollaria, josta syyrialainen rouva Nihat on luvannut minulle kolmanneksen, eli kahdeksan miljoonaa dollaria.

Mies puhelimen päässä ei kuitenkaan ole saksalainen diplomaatti vaan kongolainen huijari, joka on esiintynyt minulle yli viikon ajan Rouva Nihatina.

Hän on yrittänyt toteuttaa niin sanottua nigerialaishuijausta, jossa varakkailta länsimaalaisilta yritetään huijata rahaa lupaamalla osuutta vaikkapa miljoonaomaisuudesta tai salaisesta aarteesta.

”Hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa, kun tuntematon ilmoittaa miljoonista, josta voi saada oman osuuden. Harmillisesti aina on pieni joukko ihmisiä, jotka lankeavat ansaan. Tämä on sen tyyppinen rikoslaji, että suurin osa rikoksista ei tule poliisin tietoon”, rikoskomisario Heikki Sandberg Helsingin poliisista kertoo.

Verkossa tapahtuvien huijausten määrä on kasvanut merkittävästi viime vuodesta. Poliisin tietoon on tullut tänä vuonna yli ­­­12 000 verkossa tapahtunutta huijausta, joiden rikosnimikkeinä on usein petos tai maksuvälinepetos. Ilmoitusten määrä on kasvanut viime vuoden vastaavasta ajasta yli 40 prosentilla.

Huijauksen uhrin on vaikeaa saada rahansa takaisin ulkomailta, joten eri tyyppisiin tienausehdotuksiin kannattaa suhtautua epäluuloisesti. Verkkohuijari tavoittelee rahan lisäksi henkilötietoja tai luottokorttitietoja.

”Yleensä yhteydenotto tapahtuu uhrin tekemän myynti-ilmoituksen kautta. Ovela psykologinen keino, sillä näin huijari ei ole aktiivinen osapuoli, vaan ­reagoi johonkin ilmoitukseen”, Sandberg kertoo.

Lupaus tavaran ostamisesta pehmittää uhria, joka ajattelee jäävänsä jopa vastapalveluksen velkaa.

Näin myös rouva Nihat -huijaus käynnistyy. Espoolainen Kimmo Kauppinen laittaa kesällä autonsa myyntiin verkossa. Ensimmäinen yhteydenotto tulee sähköpostilla Syyriasta rouva Dima Nihatilta. Kelvollisella suomenkielellä kirjoittava nainen haluaa ostaa auton. Sen lisäksi hän tarvitsee Kauppisen apua omaisuutensa turvaan saattamisessa.

”Syyrian vaikean tilanteen takia en pysty siirtämään rahoja toiseen maahan pankin kautta”, Nihat kirjoittaa.

Kauppinen ei niele Nihatin tarinaa, vaan välittää viestin HS:lle. Minua kiinnostaa selvittää, miten verkkohuijari toimii, joten esiinnyn Kauppisen ystävänä ja lupaan auttaa Nihatia rahojen pelastamisessa.

”Jumalalle kiitos avustanne” iloitsee Nihat ja ilmoittaa, että rahat ovat lähdössä jo samana iltana YK:n avustuslennolla Saksaan.

Sanojensa vakuudeksi hän lähettää kuvan perheestään.

Perhepotretin alkuperän pystyy tarkistamaan helposti raahaamalla kuvan Googlen kuvahaun hakukenttään. Kuva osoittautuu pari vuotta vanhaksi uutiskuvaksi perheestä, jonka oli käynyt oikeustaistelua Yhdysvalloissa.

”Huijarit rakentavat korttitaloa juuri verkosta hakemillaan kuvilla ja väärillä identiteeteillä. En usko, että tarinan nielevä hyväuskoinen edes lähtisi varmistamaan kuvien alkuperää. Ihmisen mieli toimii jääräpäisesti, kun kerran on uskonut tarinan”, Sandberg sanoo.

24 miljoonan dollarin omaisuus on siis tulossa Saksaan, jossa sen vastaanottaa saksalainen diplomaatti Ehrhardt.

”Hän ei tiedä omaisuudesta mitään, vaan luulee laatikon sisältävän sinun henkilökohtaisia tavaroita. Ota yhteys diplomaattiin mahdollisimman pian”, Nihat neuvoo.

Ehrhardt käyttää vakuuttavan näköistä sähköpostiosoitetta, jossa oli diplomats.com-loppu. Verkosta löytyy useita huijarivaroitussivustoja, jotka varoittavat vastaavista sähköpostiosoitteista. Sähköpostin IP-osoitteen mukaan sähköposti on lähtenyt Johannesburgista Etelä-Afrikasta, eikä Saksasta.

”Nigerialaishuijaus toimii vähän samaan tapaan kuin pyramidihuijaus. Ensin pieniä rahasummia, sitten vasta suurempia”, Sandberg sanoo.

Diplomaatilta tulee pian viesti, jossa hän ilmoittaa tarvitsevansa kuluihinsa yhteensä 910 euroa: kuljetusmaksuihin 540 euroa, diplomaattitarraan 260 euroa ja 110 euroa käsittelymaksuihin.

Ilmoitan haluavani lisävarmistuksia, sillä kustannukset tuntuvat korkeilta. Diplomaatti suostuu keskustelemaan asiasta puhelimitse.

Puhelun aluksi hän kertoo auttavansa rouva Nihatia ja kertoo itsestään samat asiat kuin sähköposteissa, täysin samoin sanoin. Kysyn, miksi hän lähettää sähköposteja Johannesburgista. Hän kiistää asian. Pyydän häntä kertomaan itsestään äidinkielellään, eli saksaksi.

Diplomaatti lyö luurin korvaan. Muutama minuutti myöhemmin Nihat lähettää viestin ja kysyy, miten asia etenee. Lähetän hänelle viestin, jossa kerron olevani toimittaja ja esitän useita kysymyksiä. Huijari empii yli vuorokauden, kunnes vastaa.

Mies kertoo olevansa kotoisin Kongosta ja muuttaneensa Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan paremman elämän toivossa. Johannesburgissa hän siivoaa koteja ja hoitaa puutarhoja.

”Muuton jälkeen olen ainoastaan kärsinyt. Tarvitsen rahaa uuden elämän aloittamiseen ja tutustuin maamiehiini, jotka elävät hyvää elämää. Kysyin mikä heidän salaisuutensa on, ja he esittelivät minulle huijauksia”, hän kirjoittaa. Toisin kuin maamiehillä, hänellä ei ole vielä kunnollisia tienestejä huijauksista.

Hänen tarinansa kuulostaa uskottavalta, mutta sen todenmukaisuutta ei voi varmistaa. Pitää vaan luottaa huijarin sanaan, varsinkin hänen lauseeseensa:

”Ihmiset ovat yhä herkkäuskoisia.”

Huijari voi tarjota mitä vain rakkaudesta traktoreihin

1 Olemattoman myyminen

Yleisin verkkohuijauksen muoto. Tekijät ovat usein suomalaisia, poliisille entuudestaan tuttuja. Huijarit voivat myydä verkossa mitä tahansa.

Poliisin tiedossa on tapauksia, jossa traktoria myynyt on esitellyt toisen traktoria omanaan ja saanut näin uhrilta tuhansien eurojen käsirahan. Yleensä huijarit kauppaavat tunnettuja tuotteita normaalia alhaisempaan hintaan.

2 Kloonatut verkkosivut

Helsingin poliisi kertoi keväällä, että huijarit olivat lähettäneet poliisin nimissä viestejä, joissa neuvottiin menemään po­liisin uudelle verkkosivulle. Sivu oli kuitenkin väärennetty. Huijarit yrittivät kaapata uhrien verkkopankkitunnuksia sen kautta. Pankit ovat varoittaneet vastaavista kloonisivustoista asiakkaitaan. Sivustolle, jossa vaaditaan verkkopankkitunnuksia, kannattaa aina mennä selaimen osoiterivin kautta. Salatun yhteyden tunnus on https.

3 Tinderin auervaarat

Erilaisten seuranhakupalveluiden käyttäjissä on mukana myös huijareita. He käyttävät verkosta kopioimiaan kuvia tai varastettua identiteettiä. Yhteistä heille on rahan pyytäminen. Eräässä tapauksessa nainen oli antanut verkkorakkaalleen yli 30 000 euroa. Ulkomailla työskentelevä rakas oli luvannut jättää vaimonsa. Akuutti rahantarve kasvoi pikkusummista vähitellen tuhansiksi euroiksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Näin tunnistat huijauksen

KYSY ITSELTÄSI SEURAAVAT KYSYMYKSET:

 Miksi juuri minua lähestytään?

 Mitä minulta halutaan?

 Mitkä ovat riskit?

EPÄILE NÄITÄ:

 Sinulle tarjotaan yllättävää arpajaisvoitto.

 Nettirakas pyytää rahaa, toistuvasti.

 Tarjolla on iso sijoitusvoitto ilman riskiä.

VERKKOKAUPAN HÄLYTYSMERKKEJÄ:

 Myyjällä on kiire.

 Tavara on halpa.

 Myyjä salailee asioita tai tuotetta

ILMOITA HUIJAUKSESTA POLIISILLE

 Tiedon välittäminen voi katkaista huijauskierteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Petos
  • Verkkohuijaukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New Yorkin poliisi: Räjähdys Manhattanilla, yksi otettu kiinni, ainakin kahden kerrotaan loukkaantuneen – HS seuraa, suora lähetys käynnissä

    2. 2

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    3. 3

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    4. 4

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    5. 5

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    6. 6

      Onko ahmasta tulossa uusin citysaalistaja? – Kamera tallensi eläimen Salossa, useita havaintoja myös Uudellamaalla

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    8. 8

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    9. 9

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    10. 10

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    8. 8

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    9. 9

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    10. 10

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ahdistelijoista puhuneet naiset saaneet vaientamiskirjeitä asianajalta – Rikosoikeuden professori: ”Nehän ovat puolittain uhkauksiakin tuollaiset kirjeet”
    3. New Yorkin poliisi: Räjähdys Manhattanilla, yksi otettu kiinni, ainakin kahden kerrotaan loukkaantuneen – HS seuraa, suora lähetys käynnissä
    4. Onko ahmasta tulossa uusin citysaalistaja? – Kamera tallensi eläimen Salossa, useita havaintoja myös Uudellamaalla
    5. Rapistuneen puutalon pelastajat saivat kokoon 30­000 euroa lupaamalla lahjoittajille ruokaa ja siemeniä Helsingin Toukolassa
    6. Elokuva-alan Oscar-gaalalla on vaikea tehtävä edessä: Miten järjestää hauskat juhlat unohtamatta ahdistelupaljastuksia?
    7. Valtio suunnittelee peruskorjausta vaativan Aleksanterin teatterin myymistä
    8. Joulun aikaan näkyy se, miten eri tavoin ihmiset reagoivat niukkuuteen, sanoo professori Juho Saari – ”Osalla se johtaa luovuuteen ja uusiin ideoihin, osaa se vain ahdistaa”
    9. ”Seinätön museo” eli Lönnströmin taidemuseo myönsi taiteilijoille 150 000 euroa puistoon sijoittuvan demokratiapelin tekemiseen
    10. Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit
    11. Tunti sitten
    12. Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – poliisi korjaa tietoja: vauva oli turvakaukalossa
    13. Näytä lisää