Kotimaa

Sdp haukkuu hallitusta ”kaverikapitalismista” ja ”sulle–mulle-politiikasta”

Krista Kiurun mukaan Sipilän hallitus on tekemässä 150 miljoonan uudet koulutusleikkaukset.

Rauma

Sdp roimi torstaina kovasanaisesti Juha Sipilän (kesk) hallituksen uusia koulutusleikkauksia eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa.

”Hallitus on pettämässä koulutuslupauksensa jo ties kuinka monennen kerran”, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi puheessaan. Hallitus on aiemmin ilmoittanut, ettei se tee enempää koulutusleikkauksia.

Sdp:n laskelmien mukaan koulutukseen kohdistuu kuitenkin ensi vuonna noin 150 miljoonan euron leikkaukset. Syynä on se, että kunnilta ja muilta julkisilta toimijoilta viedään kilpailukykysopimuksen (kiky) tuomia hyötyjä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi keskiviikkona keskustan kesäkokouksessa, että hallitus ei ole tekemässä lisäleikkauksia koulutukseen. Kyse oli Sipilän mukaan kilpailukykysopimuksen tulkintaerimielisyydestä.

”Kyse ei ole tulkintaerimielisyydestä. Kyse on jälleen uudesta koulutusleikkauksesta”, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi puheessaan.

Entinen opetusministeri, kansanedustaja Krista Kiuru (sd) on käynyt tarkasti läpi valtiovarainministeriön budjettiesityksen. Kikyn vaikutusten arvioiminen vaatii melkoista akrobatiaa.

”Tätä on selvitetty päiväkausia”, Kiuru sanoo.

Kiky-sopimus vaikuttaa suoraan valtionosuuksiin opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokassa. Esimerkiksi lukiokoulutuksesta leikataan 7,6 miljoonaa, ammatillisesta koulutuksesta 15,1 miljoonaa ja esi- ja perusopetuksesta 3,8. Lisäksi yliopistoilta lähtee 13,9 miljoonaa ja ammattikorkeakouluilta 6,9 miljoonaa.

”Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat leikkaukset ministeriön pääluokassa ovat yhteensä 55 miljoonaa euroa ensi vuonna”, Kiuru sanoo.

Kiky-sopimus vaikuttaa koulutukseen myös toista kautta. Kaikkiaan sen vaikutus kuntien peruspalveluiden valtionosuuteen on 343 miljoonaa euroa. Kiuru arvioi, että tästä varhaiskasvatuksen ja peruspalveluiden osuus on 28 prosenttia.

”Tällä laskentakaavalla kikyn vaikutukset koulutukseen ovat 96 miljoonaa”, Kiuru sanoo.

Koulutusleikkaukset olisivat näin ollen Kiurun mukaan yhteensä 150 miljoonaa.

”Pitää muistaa, että tässä puhutaan vain vuoden 2017 kiky-vaikutuksista. Vaikutukset moninkertaistuvat, kun ne lasketaan vuosille 2018–2020.”

Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kritisoitiin Juha Sipilän hallitusta muutenkin urakalla. Lindtmanin mukaan hallitus harjoittaa ”sulle–mulle-politiikkaa”.

Puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan sanoi puheessaan hallituksen linjan olevan ”kaverikapitalismia”.

”Hallituksen politiikkaa näyttäytyy todella kovana edunvalvontana hyvätuloisille ja varakkaille ihmisille”, Rinne sanoi.

Antti Lindtmanin mukaan Sipilän hallitus on tehnyt kovia leikkauksia, joita se on perustellut sillä, että velkaantuminen on saatava loppumaan. ”Hallitus on pyytänyt kansalta paljon. Se on pyytänyt hyväksymään monet epäoikeudenmukaiset päätökset, koska velkaantuminen on pakko saada loppumaan”, Lindtman sanoi.

”Tämän kaiken jälkeen Orpon budjettiesitys onkin suuri yllätys. Hallitus lisää ensi vuonna velanottoa – ei vähennä sitä”, Lindtman sanoi.

Lindtmanin mukaan velkaantuminen kiihtyy, koska hallitus on laiminlyönyt työllisyystoimet.

Sdp esitteli torstaina kymmenen omaa keinoaan työllisyyden kohentamiseksi. Demarit esittävät muun muassa työeläkemaksujen määräaikaista alennusta sekä Remontti Oy:n perustamista. Keinot olivat pääosin tuttuja Sdp:n varjobudjetista ja muista aiemmista avauksista.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kilpailukykysopimus

 Kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että julkisille työnantajille työaikojen pidennyksen ja lomarahojen leikkausten myötä tulevat säästöt käytetään työnantajakustannusten alentamiseen.

 Valtiovarainministeriön budjettiesityksen tulkinnan mukaan esimerkiksi yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat osa julkista sektoria. Siksi myös niille kohdistettiin julkiselle sektorille kiky-sopimuksessa sovitut leikkaukset.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    4. 4

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    9. 9

      Autoja tuhoutui tulipaloissa Vantaalla – paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi

    10. 10

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    8. 8

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    9. 9

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää