Kotimaa

Mehuksi, etanoliksi tai lahjoituksena muille – ylijäämäomenoille on monta käyttötapaa

Omenasadosta povataan poikkeuksellisen runsasta.

Paimio

Pistävä omenan tuoksu ja valtavasti omenoiden ympärillä pyöriviä ampiaisia. Paimiossa sijaitseva Alitalon puutarhan mehu­asema on käynnistänyt mehustuskauden. Mehuasemalla puristetaan päivässä satoja kiloja asiakkaiden tuomia omenoita tuoremehuksi. Sitten mehu pastöroidaan ja pullotetaan.

Tällä viikolla omenat ovat vielä kesälajikkeita.

”Ampiaiset ovat valtavan kiinnostuneita kesälajikkeista, mutta syksyn ja syyslajikkeiden tullessa ampiaiset eivät enää vaivaa”, Ulla-Maija Alitalo kertoo.

Alitalo on varautunut miehensä Mikko Alitalon kanssa kiireiseen syksyyn. Omenasadosta povataan erittäin runsasta, eikä Varsinais-Suomessa ole kuin muutama mehuasema. Tilanne ei ole yhtään sen parempi Uudellamaalla.

”Tänne tulee asiakkaita aina pääkaupunkiseudulta asti. Yhä useammin asiakkaat ovat sellaisia, joilla ei ole omia omenapuita”, Alitalo kertoo.

Omenapuuttomat asiakkaat ovat yleistyneet ennen kaikkia Facebookin omenapörssiryhmien takia. Vuodesta 2012 toimineella Stadin Omenapörssi -ryhmällä on yli 5 000 jäsentä.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton puheenjohtaja Ismo Ruutiainen sanoo, että omenoista mehua haluavien kannattaa toimia tänä syksynä aikaisessa vaiheessa.

”Omenoita tulee niin paljon, että mehuasemien ajat ovat kortilla. Runsaasta sadosta on kiittäminen pihlajanmarjasatoa”, Ruutiainen kertoo.

Pihlajanmarjasato on runsas, joten pihlajanmarjakoit eivät ole tarvinneet omenaa ruuaksi.

”Tilanne on hyvä niin ammatti- kuin harrastajapuutarhoissa.”

Suomessa on reilut 300 ammattiviljelmää. Niistä tuli viime vuonna yli 6 000 tonnia omenaa. Valtaosa omenoista menee myyntiin kokonaisina. Vain pieni osa päätyy mehuksi ja yhä useammin tilojen omiin hanapakkauksiin.

Helsingissä Pakilan siirtolapuutarhassa on edessä lähes jokasyksyinen huoli siitä, mihin ylimääräiset omenat voisi toimittaa. Tuhannesta omenapuusta tulee lavakaupalla ylijäävää hedelmää.

”Harkitsimme omenoiden lähettämistä Hämeenlinnaan, jossa sijaitsee St1:n biolaitos. Valitettavasti kuljetuskustannukset ovat liian korkeat. Olisi hienoa, että omenat päätyisivät jätteen sijaan hyötykäyttöön”, siirtolapuutarhan hallituksen jäsen Niklas Koppatz sanoo.

Hämeenlinnassa sijaitseva Bionolix-laitos on energiayhtiö St1:n ja kunnallisen jätehuoltoyhtiö Kiertokapulan yhteishanke, jossa tehdään kotitalouksien biojätteestä etanolia. Laitokselle toimitettiin viime vuonna lähiseudun ylimääräisiä omenoita ensimmäistä kertaa.

Pakilan mökkiläisillä on hyviä kokemuksia omenapörsseistä.

”Omenoita voi hakea sovittuna aikana pihalta, ja samalla kerääjät nakkelevat huonot omenat kottikärryyn. Järjestely on molemmille osapuolille kannattava”, Koppatz kuvailee.

Aiemmin omenoita vietiin päiväkoteihin, mutta hygieniasäädösten kiristyttyä tapa on lähes tyrehtynyt. Tänä syksynä siirtolapuutarhassa organisoidaan omenakeräystä vastaanottokeskuksiin.

”Ylimääräisten omenoiden ympärillä on monenlaista projektia. Moni mökkiläinen kerää omenoita astiaan ja jättää portinpieleen ohikulkijoille mukaan otettavaksi.”

Harrastajapuutarhurien ei tarvitse päästä joka syksy eroon omenoista. Ruutiaisen mukaan sadot menevät sykleissä pihlajanmarjasadon kanssa.

”On mahdollista, että ensi vuonna pihlajanmarjoja ei ole riittävästi, joten koi siirtyy syömään omenoita”, Ruutiainen ennustaa.

Jätteeksi omenoita ei kuitenkaan kannata kasvattaa. Puun satoa voi säädellä.

”Kun puita hoitaa, sen oksia voi lyhentää hieman runsaammin. Typistettynä ne eivät tuota omenoita läheskään niin paljon”, Koppatz neuvoo.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Hyödynnä ylijäämät näin

 Vie omenoita lahjaksi.

 Jätä ylijäämät laatikossa portinpieleen.

 Ilmoita ylimääräisistä omenoista Facebookin Omenapörssi-ryhmässä.

 Tee omenoista mehua kotona tai mehuasemalla. Asemalla pastöroitu ja pullotettu mehu säilyy vuosia.

 Lahjoita omenoita hevostallille tai paikalliselle metsästysseuralle peurojen ruuaksi.

 Tee omenoista viiniä tai siideriä.

 Vie ylijäämäomenat jäteasemalle. HSY ottaa sesonkiaikaan omenoita vastaan Sortti-asemilla. Omenat on pidettävä erillään muusta puutarhajätteestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • omenat
  • Puutarhanhoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    8. 8

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lazion natsimieliset kannattajat kiinnittivät tarroja, joissa Anne Frank on AS Roman paidassa – Juutalaisyhteisö: ”Antisemitismi pois stadioneilta”
    3. Poliisi ampui 67-vuotiaan espanjalaismatkailijan Rio de Janeirossa – avasi tulen kohti turisteja kuljettanutta autoa
    4. Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”
    5. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    6. Kiina himoitsee teknologiaa, joka tunnistaisi jokaisen ihmisen kolmessa sekunnissa valvontakamerasta – Hanke on valtava tietoturvariski, sanoo professori
    7. Tunti sitten
    8. Britannian kansainvälisestä kehityksestä vastaava ministeri: ”Isisiin liittyneet britit on parasta tappaa”
    9. Ferrarin pääjohtaja vakuuttaa: tallipäällikkö ei saa potkuja, vaikka F1-mestaruutta ei tulekaan
    10. Venäläistoimittajien työoloja ei voi kadehtia – maanantaina yksi maan nykymenoa arvosteleva puukotettiin, syyskuussa toisen auto syttyi salaperäisesti tuleen
    11. Suomen tähtihiihtäjän valmentaja herätti huomiota jäätikköleirillä – Ruotsalaislehti nimesi hänet skandaalimieheksi
    12. Suomen biohankkeille luvassa kylmä suihku EU-parlamentissa? Torvalds ennakoi Suomen metsätalousvisioille tappiota äänestyksessä
    13. Näytä lisää