Kotimaa

Protesti ammatillisen koulutuksen puolesta keskeyttää koulupäivän kymmenissä oppilaitoksissa maanantaina

Ammatillisen koulutuksen tarjoajat ja opiskelijat ilmaisevat vastustuksensa hallituksen suunnittelemia 190 miljoonan euron leikkauksia vastaan. Tapahtumaan on ilmoittautunut 41 oppilaitosta eri puolilta Suomea.

Ammatillisen koulutuksen leikkauksia vastustavaan protestitapahtumaan osallistuu kymmeniä oppilaitoksia sekä mahdollisesti tuhansia oppilaita ja opettajia eri puolella Suomea maanantaina.

Hallitus suunnittelee leikkaavansa ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 190 miljoonaa euroa ensi vuonna, mikä vastaa laskennallisesti joko 18 500 ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijapaikan tai 3 800 henkilötyövuoden vähentämistä. Edellisen ja nykyisen hallituksen leikkaukset vievät kaikkiaan neljänneksen ammatillisen koulutuksen rahoituksesta vuoteen 2018 mennessä, laskee Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amke, joka on yksi maanantain tempauksen järjestäjistä.

Ammatillinen koulutus liikkeessä -nimisen tempauksen viesti on, että ilman ammattiosaajia Suomi pysähtyy. Maanantaina kello 12:lta alkavaan tapahtumaan oli perjantai-iltaan mennessä ilmoittautunut 41 koulutuksen järjestäjää.

Tiedossa on kulkueita, puheita ja tanssiesityksiä. Esimerkiksi Tampereella Aikuiskoulutuskeskus Takk, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Sastamalan koulutuskuntayhtymä Sasky ja Tampereen palvelualan ammattiopisto kulkevat yhteiskulkueena Tampereen keskustorille. Stadin ammattiopistossa leikataan vanhoja lakanoita Mattoa molemmista päistä -tapahtumassa.

Kansanedustajia hallitus- ja oppositiopuolueista osallistuu puhujina ainakin Karjaan, Iisalmen ja Tornion tapahtumiin.

Stadin ammattiopiston tapahtumaan aikoo osallistua myös Amken toimitusjohtaja Petri Lempinen. Hän näkee suunniteltujen leikkausten takana arvostuksen puutteen ammatillista koulutusta kohtaan.

”On paljon työtä, mitä moni ei ajattele, että joku tekee: meillä koulutetaan bussikuskeja, talonrakentajia ja lastenhoitajia. Heitä tarvitaan yhteiskunnassa”, Lempinen sanoo.

Ajatus protestitapahtumasta syntyi Lempisen mukaan opiskelijoiden aloitteesta toukokuussa. Tapahtuman ajankohdaksi valikoitui elokuu lukuvuoden alkamisen vuoksi mutta myös siksi, että hallitus käsittelee ensi vuoden talousarvioesitystä budjettiriihessään 31. elokuuta alkaen.

Tapahtumaa järjestämässä ovat Amken ohella Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry ja Suomen opiskelija-allianssi Osku.

Järjestäjät toimittavat kannanottonsa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok) torstaina.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Ammattikoulu
  • Hallitus
  • Säästöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Nämä asiat langattoman verkon tietoturva-aukosta pitää nyt tietää: Päivitä tietokoneesi ja modeemisi ohjelmistot heti kun vain mahdollista

    6. 6

      Isis menetti Raqqan kaupungin eli viimeisen linnakkeensa Syyriassa

    7. 7

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    8. 8

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    9. 9

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää