Kotimaa

Rakennusala haluaakin kilpailukykysopimukseen

Alunperin Rakennusliitto jäi sopimuksen ulkopuolelle.

Rakennusteollisuus ja palkansaajia edustava Rakennusliitto ovat kaikessa hiljaisuudessa neuvotelleet työehtosopimuksen, jonka ne toivovat hyväksyttäväksi osaksi kilpailukykysopimusta. Alun perin liitto jäi sopimuksen ulkopuolelle.

”Pidettiin seminaaria työnantajan kanssa ja päätettiin, että tehdään tällä viiteryhmällä sopimus, joka on kilpailukykysopimuksen kannalta parempi kuin kilpailukykysopimus”, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

Jos kilpailukykysopimuksen kattavuutta tarkasteleva työryhmä hyväksyy sopimuksen, se merkitsee varmuudella, että mukana on 90 prosenttia palkansaajista. Tämä puolestaan tarkoittaa, että hallitus alentaa verotusta ensi vuonna sata miljoonaa euroa enemmän kuin jos palkansaajia olisi mukana alle 90 prosenttia.

Rakennusalan neuvottelijoiden hallitukset ovat hyväksyneet sopimukseen. Se jatkaa liittojen välisten työehtosopimusten voimassaoloa helmikuun 2018 loppuun ilman palkankorotuksia.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuitenkin sanoo, ettei rakennusalan sopimus ole kilpailukykysopimuksen mukainen.

”Sain tekstiviestitse meidän työelämäjohtajamme Ilkka Oksalan kiinni. Hän vahvisti, ettei rakennusalan sopimus ole kikyn mukainen, eli sitä ei lasketa osaksi sitä kattavuutta, kun arvioidaan valtion lisäveronalennuksia”, EK:n viestintäjohtaja Jenni Järvelä kertoi torstaina.

”Sopimuksemme noudattaa vahvasti kilpailukykysopimuksen henkeä, vaikka se ei työ­ajan pidennyksen osalta ole kirjaimellisesti kikyn mukainen. Neuvottelemamme paketti ajaa rakennusalalla paremmin niitä asioita, joihin kilpailukykysopimus tähtää”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari tiedotteessa.

Sopimuksen myötä rakennusalalla voidaan työntekijän tai työntekijäryhmän kanssa sopia palkkauksesta, jossa otetaan huomioon esimerkiksi työn tavoiteaikataulu, työaikajärjestelyt ja lopputuloksen laatu, tiedotteessa sanotaan.

Alakohtaiset sopimusneuvottelut rakennusalan kahdeksan työehtosopimuksen solmimiseksi käydään mahdollisimman nopeasti. Toimihenkilö­sopimuksia koskevat neuvottelut käydään erikseen. Rakennusalan yleissitovien työehto­sopimusten piirissä on lähes 100 000 palkansaajaa.

Suomen hallitus etsi puolestaan torstaina yhteistä säveltä työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajien kanssa siitä, miten ihmisiä saataisiin töihin ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu pysäytettyä. Seuraavaksi osapuolet tapaavat ensi viikolla.

Tapaamisessa ei puhuttu konkreettisista keinoista, vaan käytiin enemmän läpi työllisyyttä ja periaatteellisia linjoja. Monet hallituksen julkisuudessa olleista keinoista ovat kipeitä ay-liikkeelle.

”Paljon savua ilman tulta”, kuvailee median paljon odottamaa tilaisuutta SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi, että hallitus julkistaa osan keinoista ensi viikolla ja osa valmistellaan esimerkiksi ensi vuoden alun kehysriiheen mennessä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    3. 3

      Suomessa yleisesti käytetyt närästyslääkkeet nopeuttivat maksasairauksia eläinkokeissa – bakteerit rehottivat suolistossa

    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Poliisi ottanut neljä ihmistä kiinni uusnatsien ja vastamielen­osoittajien mielen­osoituksissa Tampereella – junaliikenne Porin ja Seinäjoen suuntaan oli väliaikaisesti poikki

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    8. 8

      Keskustelu Sofi Oksasen kirjoituksesta ei laannu – Nyt kirjailija Johanna Holmström vastaa Svenska Dagbladetissa

    9. 9

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    7. 7

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    8. 8

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää