Kotimaa

HS paljasti naisten kertomuksia suurlähettilään epäasiallisesta käytöksestä – myös ulkoministeriön tiedossa useita tapauksia

Tukholmasta kotiin kutsuttu suurlähettiläs Jarmo Viinanen saa epäasiallista käytöstä koskevan todistusaineiston tutustuttavakseen palattuaan. Kuuleminen järjestetään noin kahden viikon kuluttua sen jälkeen.

Ulkoministeriön työhyvinvointipäällikkö Riitta Korpivaara kertoo, että ulkoministeriöllä oli Tukholman-suurlähettiläs Jarmo Viinasen epäasiallista käytöstä koskevassa selvittelyssä tiedossa useita häirintätapauksia.

Suurlähettiläs Viinasen kanssa työskennelleet naiset kertoivat HS:lle lauantaina kokeneensa niin fyysistä lähentelyä kuin muuta epäsopivaa käytöstä. HS:lle kerrottu osoittaa, että toiminta on tapahtunut usean vuoden aikana eri toimipisteissä, eivätkä ongelmat ole estäneet Viinasen etenemistä ministeriöuralla.

Tasavallan presidentti päätti torstaina vahvistaa Viinasen tehtävän päättymisen, koska ulkoministeriön mukaan hänen toimintaedellytyksensä olivat heikentyneet ja lähetystössä oli esiintynyt ”epäasiallista kohtelua”.

Korpivaara kertoo, että kun Viinanen tulee Suomeen 19. syyskuuta, hänelle järjestetään kuulemistilaisuus virkamieslain mukaisen prosessin mukaisesti.

Korpivaaran mukaan henkilöiden nimillä varustettu todistus­aineisto annetaan Viinaselle luet­tavaksi kaksi viikkoa ennen kuulemistilaisuutta, jotta hän voi tutustua siihen rauhassa. ­Materiaalin antohetki voi venyä lokakuullekin.

Prosessin päätyttyä ulkoministeriön ylin virkamiesjohto päättää, mihin hallinnolliseen toimenpiteeseen ryhdytään.

Mahdollisia virkamieslain mukaisia seuraamuksia ovat kirjallinen varoitus tai irtisanominen. Kuulemisen järjestää hallintojohtaja Ari Rouhe.

Ulkoministeriö kutsuu Viinasen tapauksen tutkintaa ”epäasiallisen käytöksen tutkinnaksi”, koska rikosilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä ei ole tehty, Riitta Korpivaara sanoo.

Kahden vuoden ajan ulkoministeriössä työhyvinvointipäällikön tehtävässä toiminut Korpivaara kertoo saavansa työntekijöiltä muutaman kerran kuukaudessa kyselyjä siitä, onko heidän esimiehensä mahdollisesti syyllistynyt epäasialliseen käytökseen.

”Varsinaisia ilmoituksia tulee harvemmin”, Korpivaara kertoo.

Ulkoministeriössä on yli 200 esimiestä.

”Useissa tapauksissa kyse ei ole epäasiallisesta käytöksestä, vaan työnantajan direktiovallan käyttämisestä”, Korpivaara kertoo. Kyse voi olla esimerkiksi työaikojen noudattamisvaatimuksesta.

Seksuaalinen tai muu häirintä työpaikoilla on aina työturvalainsäädännön mukainen asia, akavalaisen Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n julkisen sektorin neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen kertoo.

Jos työpaikalla tulee ilmi häirintää, epäasiallista toimintaa tai epäily siitä, työnantajan on ryhdyttävä sitä selvittämään. Työnantajan velvollisuus syntyy riippumatta siitä, mitä kautta asia tulee tietoon.

Työntekijäliitot suosittavat, että häirinnän kohteeksi joutunut työntekijä saattaisi itse tai työsuojeluvaltuutetun tuella asian työnantajan tietoon.

Asianosaisia osapuolia kuullaan ja sen jälkeen työnantaja ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta työpaikan työturvallisuus turvataan.

Työnantajan oikeutena on harkita, mitä palvelussuhteeseen liittyviä seuraamuksia seuraa, jos tutkinnassa todetaan häirinnästä epäillyn toimineen vastoin velvoitteita.

Kuulemisen jälkeen ratkaisun tekeminen työ- tai virkasuhteeseen liittyvistä jatkotoimista on täysin työnantajan päätettävissä.

Tarkennus 28.8. kello 15.13: Jutusta saattoi saada sen kuvan, että ulkoministeriöllä olisi tiedossa samat tapaukset, joista HS kertoi lauantaina. Ministeriön tiedossa on vastaavia tapauksia, mutta ei ole tietoa siitä, ovatko ne juuri samat kuin joista HS kirjoitti.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Suurlähettiläs siirrettiin Helsinkiin

 Presidentti Sauli Niinistö määräsi torstaina Tukholman-suurlähettilään Jarmo Viinasen kotiutettavaksi etuajassa ulkoministeriön esityksen mukaisesti.

 Syyksi on kerrottu, että lähetystössä esiintyi epäasiallista käytöstä ja että Viinasen toimintakyky on heikentynyt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työhyvinvointi
  • Ulkoministeriö
  • Lähetystöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    5. 5

      ”Taidat elää puutteessa” on kommentti, joka pilkkaa miestä enemmän kuin naista

    6. 6

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    7. 7

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Game of Thrones -tähti Emilia Clarke kyllästyi katsojiin, jotka kauhistelevat sarjassa näkyvää seksiä ja alastomuutta ja kehottaa heitä kasvamaan aikuisiksi

    10. 10

      Kansliapäällikkö Päivi Nerg jättää sisäministeriön ja siirtyy sote-johtajaksi – ”Tuli olotila, että kipinä alkoi sammua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    7. 7

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    8. 8

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    9. 9

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    10. 10

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää