Kotimaa

Turvapaikkaa hakeneita lapsia palaa kiivaaseen tahtiin – Suomeen jääneet etenevät jo koulussa

Suurin osa turvapaikanhakijoiden lapsista on yhä valmistavilla luokilla, mutta siirtoja yleisopetukseen tehdään pian. Moni aloitti kouluvuotensa uudessa koulussa paikkakunnan vaihduttua.

Rovaniemi

”Minun nimeni on Ali. Hauska tutustua.” Juuri tätä enempää suomea ei irakilainen Ali-Hassan Ibrahim, 14, osannut, kun HS tapasi hänet koulussa Tervolassa viime marraskuussa.

Tervolan vastaanottokeskus suljettiin kesällä, ja nyt Ibrahim löytyy Lapin pääkaupungista Rovaniemeltä. Ounasvaaran koulun valmistavalla luokalla kerrataan sanastoa. Ibrahim vastaa sujuvasti opettajan kysyessä, mitä opettajalla on yllään:

”Sininen hame.”

Turvapaikanhakijoina maahan tulleiden ja yhä maassa olevien lapsista lähes kaikki ovat Opetushallituksen arvion mukaan koulussa.

Koululaisten määrä on kuitenkin vähentynyt viime talvesta roimasti, kun osa perheistä on lähtenyt maasta saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen tai niin sanottuina Dublin-tapauksina eli toisessa EU-maassa aiemmin rekisteröityneinä. Osa on palannut kotimaihinsa vapaa­ehtoisesti.

”Vapaaehtoisesti palaavien määrä on yllättänyt. Myöskään perusteita oleskeluluville ei ole täyttynyt niin paljon kuin syksyllä oletettiin. Tuntuma on, että lapsia on jäämässä vähemmän kuin mihin syksyllä varauduttiin”, sanoo opetusneuvos Leena Nissilä Opetushallituksesta.

Kouluikäisistä on Nissilän mukaan poistunut noin viidennes – saman verran kuin kokonaisuudessaan turvapaikanhakijoista.

Ali-Hassan Ibrahimin koulukavereista Tervolassa moni palasi Irakiin jo talvella. Isänsä kanssa kahdestaan maahan tullut Ibrahim opettelee sinnikkäästi suomea. Parasta on kuitenkin pelaaminen: ”Jalkapallo, käsipallo ja sähly”, hän luettelee.

Valmistavan luokan peräseinältä löytyy jokaisen oppilaan yksilöllinen lukujärjestys. Ibrahim käy yleisopetuksessa liikunnan ja kuvataiteen tunneilla, joku toinen jo matematiikassa ja biologiassakin.

”Tästä 9–17-vuotiaiden ryhmästä ainakin osa voi siirtyä yleisopetukseen joulun jälkeen”, arvioi koulunkäynninohjaaja Nadja Ylijurva.

Irakin pääkaupungista Bagdadista Suomeen tullut Sabaa Hamoodi, 14, odottaa jo pääsyä tavalliselle luokalle. Hänkin muutti Rovaniemelle kesällä Tervolasta ja on nauttinut kaupungin tarjonnasta, kuten vastikään nähdystä Robinin keikasta.

”Kirjoita Robinista, se on niin hyvä”, Hamoodi kehottaa. ”Boom Kah ja kaikki muut biisit. Kuuntelen niitä koko ajan.”

Valmistavien luokkien määrä oli suurimmillaan keväällä, kun kunnat perustivat niitä nopeaan tahtiin vastikään maahan tulleille. Sen jälkeen luokkia on lopetettu samalla, kun vastaanottokeskuksia on mennyt kiinni ja oppilaita siirretty yleisopetukseen, kertoo Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta.

Uusien luokkien tarvetta vähentää myös se, että yhä useampi kunta pyrkii sijoittamaan tulijat suoraan tavalliseen opetukseen. Sen on arvioitu tuovan hyviä ­tuloksia kielen oppimisessa ja kotoutumisessa. Ounasvaarallakin niin tehdään pienempien ­oppilaiden kohdalla.

”Toki se vaatisi enemmän ­resursseja, koska he tarvitsevat usein jatkuvan henkilökohtaisen tuen”, rehtori Kari Ollila toteaa.

Päivärinnan mukaan valmistavien luokkien lakkautukset ovat opetustyölle erityinen haaste.

”Ympäristönvaihdos ei ole ­hyvä asia. Tavallaan kaikki alkaa taas alusta.”

Ensimmäistä turvapaikkapäätöstä odottaa tällä hetkellä Maahanmuuttoviraston tilaston mukaan 4 610 alaikäistä. Uutta päätöstä odottavat ne tuhannet lapset ja nuoret, joiden kielteisestä päätöksestä on valitettu. Valitusprosessin ajan he käyvät koulua tavalliseen tapaan.

Ounasvaaran valmistavassa luokassa kaikki ovat maahanmuuttajina eri vaiheissa. Jotkut odottavat ensimmäistä päätöstään, toiset valituskierroksen ­tulosta, jotkut ovat saaneet oleskeluluvan.

Mikä on näiden lasten ja nuorten tulevaisuus?

”Jos he jäävät Suomeen, tulevaisuus riippuu hyvin paljon iästä, jossa he ovat tulleet maahan. Lisäksi se riippuu lähtökielestä ja -kulttuurista. Avainkysymys on kielitaito. Suomessa on aika vaikea opiskella ja tehdä töitä, jos ei osaa kieltä”, Nissilä arvioi.

Suurin kysymys on Nissilän mukaan se, mitä tapahtuu niille täysi-ikäisille nuorille, joilla on kielitaidossaan ja peruskoulutuksessaan isoja aukkoja.

”Ammatti- ja lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen pitää panostaa. Aikuisten perusopetukseen onkin tulossa uudistus vuonna 2018.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Valmistava opetus kestää vuoden

 Lain mukaan valmistavan opetuksen pitäisi alkaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun selviää, että oppivelvollisuusikäinen jää kuntaan pidemmäksi kuin aivan lyhyeksi aikaa.

 Valmistava opetus

kestää vuoden.

 Viime syksyn pakolaiskriisin jälkeen kunnat ovat perustaneet nopeaan

tahtiin uusia valmistavia luokkia.

 Kasvavat oppilasmäärät ilahduttivat kuihtuvissa kunnissa, joissa peruttiin koulujen lakkauttamisia. Nyt monessa paikassa on palattu vanhaan tilanteeseen, kun vastaanottokeskuksia on suljettu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Turvapaikanhakijat
  • Maahanmuutto
  • Nuoret
  • Lapset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen

    5. 5

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    6. 6

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    7. 7

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    8. 8

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    9. 9

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin
    3. Ronaldo ja Lieke Martens valittiin odotetusti Fifan vuoden pelaajiksi – skorpionipotkulla sai Puskas-pystin
    4. Suomen biohankkeille tulikin yllätystoivoa EU-parlamentissa – Nils Torvalds kertoi olevansa ”suorastaan helvetin iloinen”, kun kompromissiesitys meni läpi väliäänestyksessä
    5. Kaksi ihmistä kuollut omakotitalon tulipalossa Kirkkonummella
    6. Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen
    7. 2 tuntia sitten
    8. Heikko alivoima Jokerien turma – Kontiola: ”Jaroslavlissa ovat hyvät olot, peli kulkee tuttujen ketjutoverien kanssa”
    9. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    10. Usain Bolt saamassa näyttöpaikan Bundesliigaseurassa, ja puheet ovat tutun suuret: ”Otan paikan maajoukkueesta ilman ongelmia”
    11. Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    12. Nooralotta Nezirin kesän vaikeudet ovat historiaa – ”Olin niin poikki ja väsynyt, etten käynyt edes kävelylenkillä”
    13. Näytä lisää