Kotimaa

Näyttääkö syöttötuolin ympäristö festarialueelta? – Näillä vinkeillä lapsiperhe saa ruokarauhan

HS selvitti vinkit rauhalliseen lapsiperheen ruokahetkeen. Selvisi, että ruualla saa sittenkin leikkiä.

Ruoka höyryää pöydässä, ja koko perhe on kokoontunut yhteiselle aterialle.

Sitten se alkaa.

Lapsi nyrpistelee, vanhempi tuputtaa ruokaa, ja molempien hermot kiristyvät.

Lopuksi ruokapöydän ympäristö näyttää festarialueelta.

Miten koko perheen saisi syömään ja vieläpä nauttimaan yhteisistä ruokahetkistä?

HS selvitti vinkit rauhalliseen lapsiperheen ruokahetkeen.

Unohda pakottaminen

Lasta ei pidä pakottaa syömään, ei edes maistamaan. Se on ruokatoimittaja, -kirjailija ja kotitalousopettaja Outi Väisäsen mukaan kaikkein tärkein lasten ruokailuun liittyvä ohje. Väisäseltä ilmestyi elokuussa ruokakirja Samasta padasta (readme.fi) vauva- ja taaperoperheille.

”Syömään pakottaminen kääntyy itseään vastaan”, Väisänen sanoo.

Ruoasta ja yhteisistä syömishetkistä voi tulla iso paha mörkö. Kouluruokailu on traumatisoinut monta sukupolvea.

Uusiin makuihin tottuminen voi vaatia lapselta kymmeniä maistelukertoja. Totuttelu voi alkaa ruoan koskettelusta.

Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksen psykologi, psykoterapeutti ja opettaja Suvi Laru neuvoo vanhempia sanoittamaan lapsille erilaisia ruokailuun liittyviä tilanteita.

”Jos lapsi syö hyvin päiväkodissa mutta ei kotona, voi hänelle sanoa, että nyt syödään tässä yhdessä, ihan samalla tavalla kuin te syötte kavereiden kanssa päiväkodissa”, Laru sanoo.

Ajoittaisesta syömättömyydestä kannattaa huolestua vasta, kun siihen on todella aihetta.

”Voi olla, ettei lapsella joskus vain ole nälkä”, Laru sanoo.

Aloita tapakasvatus ajoissa

Lapsen kasvattaminen yhteisiin ruokahetkiin alkaa jo vauvaiässä. Vauvankin voi istuttaa ruokapöytään syömään yhdessä muiden kanssa, sillä lapsi oppii muita seuraamalla ja matkimalla. Yhdessä syöminen kannattaa rauhoittaa leluilta, ja se koskee myös aikuisten kännyköitä.

”Ruokailu on tapakasvatusta ja yhdessä olemista. Lapset aistivat vanhempien kiireen. Vanhempien kannattaisi rauhoittaa yhdessä syömiseen ja juttelemiseen edes lyhyt hetki. Lapsen aikakäsitys on erilainen, hänelle kymmenen minuuttiakin yhdessä on pitkä aika”, sanoo Suvi Laru.

Älä pitkitä ruokailua

Muutaman vuoden takainen hittikirja, Ranskassa asuvan amerikkalaistoimittaja Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé. Vanhemmuus Pariisin malliin kiinnosti myös suomalaisvanhempia. Druckermania hämmästytti ranskalaislapsissa nimenomaan näiden kyky istua pöydässä pitkään ruokaa viskelemättä.

Väisäsen mukaan pientä lasta ei kannata vaatia istumaan pitkään ruokapöydässä.

”Varsinkin jos lapsi on äkkipikainen tai vilkas, voi pitkään pöydässä istuminen olla aivan liikaa vaadittu”, Väisänen sanoo.

Kun lapsi on lopettanut syömisen, voi hän nousta pöydästä ja jatkaa omia puuhia – kunhan antaa muille ruokarauhan.

Anna lapsen päättää itse

Neuvolat suosittelevat omaehtoista sormiruokailua, eli sitä, että lapset saavat itse valita, mitä syövät heidän eteensä tuoduista pienistä annospaloista. Vanhemmat painottavat usein ruokarauhaa, mutta unohtavat itse antaa sen lapsilleen.

”Isompiakaan lapsia ei pitäisi liikaa vahtia tai tuijottaa, kun he syövät. Se voi aiheuttaa turhia paineita”, Väisänen sanoo.

Jätä huono käytös vähälle huomiolle

Entä kun vaivalla tehty ruoka lentää lattialle ja kehotukset syödä nätisti eivät tehoa? Väisänen neuvoo käyttämään käänteistä psykologiaa ja jättämään sikailun vähälle huomiolle. Toruminen voi innostaa lasta entisestään. Sen sijaan hyvin sujuneesta ruokahetkestä voi kehua lasta.

”Noin parin vuoden ikäiseltä lapselta voi jo pikkuhiljaa alkaa odottaa jonkinlaisia ruokatapoja”, Väisänen sanoo.

Älä lahjo tai palkitse ruoalla

Lahjonta ja ruoka ovat huono yhdistelmä.

”Ei kannata yrittää saada lasta syömään porkkanaraaste jälkiruoalla lahjomalla, aivan kuin raaste olisi ikävä pakko ja jälkiruoka palkinto sen syömisestä”, Väisänen sanoo.

Hänen mielestään herkkuja ei pitäisi myöskään demonisoida. Silloin tällöin syötynä makea ei ole pahasta, ja se voi olla joskus parempikin vaihtoehto kuin yksi karkkipäivä, jolloin vedetään sokeriöverit.

Ruoalla saa leikkiä

Sekä Väisänen että Laru kumoavat sitkeässä elävän ajatuksen siitä, että ruoalla ei saisi leikkiä. Väisäsen mukaan leikki on luonnostaan uteliaille lapsille luontainen tapa käsitellä uutta asiaa.

”Puuroa voi tunnustella ja vedellä voi läpsytellä. Minä rakensin lapsena perunamuusista liukumäen kastikkeelle”, Väisänen sanoo.

Aikana, jolloin vanhemmat kikkailevat omalla ruoallaan ja kuvaavat annoksia ravintoloissa, olisi outoa vaatia lapsia suhtautumaan ruokaan vain polttoaineena.

Ruokailutilanteiden ei tarvitse olla vakavia vaan mukavia perheen yhteisiä hetkiä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Lapset
  • Kasvatus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta vajoaa

    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Puurakentamisen kokeiluhanke osoitti asian, jonka pitäisi olla itsestään selvä

    9. 9

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    10. 10

      ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää