Kotimaa

Vihreät pyrkii Helsingin, Turun ja Tampereen suurimmaksi puolueeksi

Puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan puolue aikoo kaataa kunnissa Sipilän hallituksen leikkaukset koulutuksesta, päivähoidosta ja terveyskeskusmaksuista.

Vihreät tavoittelee ensi kevään kuntavaaleissa suureksi puolueeksi kaikissa keskisuurissa kunnissa. Helsingissä, Turussa ja Tampereella tavoite on olla suurin puolue.

”Viime aikojen gallupkannatuksemme on ollut niin korkealla, että niiden perusteella olemme jo Helsingin suurin puolue. Samalla kannatuksemme on noussut Turussa ja Tampereella niin korkealle, että emme voi tyytyä siellä yhtään heikompaan: meillä on mahdollisuus nousta myös Turussa ja Tampereella kuntavaalien suurimmaksi puolueeksi”, Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi.

”Silloin me näytämme Suomelle suuntaa tulevaisuuteen: elinkeinot ja ihmiset voivat menestyä yhdessä, kun rakennamme kestäviä ja viihtyisiä kaupunkeja”, Niinistö sanoi Vihreiden kuntapäivillä lauantaina Laurea-ammattikorkeakoululla Tikkurilassa.

”Olemme haastaneet eduskunnassa Sipilän hallituksen leikkaukset koulutuksesta ja päivähoidosta. Kunnissa me voimme kaataa ne.”

Hän sanoo, että kunnissa vihreät aikovat kaataa myös hallituksen maksukorotukset terveydenhuollon asiakasmaksuista.

Niinistön mukaan puolueella on mahdollisuus, koska Juha Sipilän (kesk) hallitus ei ole kyennyt uusimaan Suomea vaan luonut näköalattomuuden ilmapiirin.

”Samalla kun pääministeri on laittanut kaikki paukkunsa kikyyn, jossa julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset maksavat yritysten hintakilpailukyvyn parantamisesta. Hallitus sementoinut suomalaisen yhteiskunnan lukkotilaan”, Niinistö sanoi.

”Ajatus, että Suomi nousee leikkaamalla heikompiosaisilta, luo näköalattomuutta. Ja luulo siitä että kilpailukyky 2010-luvulla on vain pidempiä työaikoja ja heikompaa palkkaa, luo näköalattomuutta,” Niinistö kertoi noin 70 henkiselle yleisölle Vantaalla. ”Pääministeri on saanut suomalaiset kokemaan, ettei heitä arvosteta.”

Niinistö olisi valmis purkamaan apteekkien kilpailurajoituksia.

”On laskettu, että suomalaiset apteekkarit nauttivat noin 90–100 miljoonan euron vuotuisista ylisuurista voitoista. Tällä on suora kytkös alalle tulon rajoituksiin ja lääkkeiden hintojen sääntelyyn”, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan apteekkien määräsääntelyn ja omistusmuotorajoitusten poistaminen, apteekkiketjujen salliminen ja siirtyminen kattohintoihin todennäköisesti laskisivat lääkkeiden hintoja Suomessa.

”Tällöin apteekit kilpailisivat keskenään sekä hinnalla, laadulla että sijoittumisella. Tämän lisäksi hintojen laskun myötä ihmisille jäisi paremmin rahaa käytettäväksi muihin tarpeellisiin menoihin.”

Niinistö lupaa, että vihreät tasapainottaisi julkisen talouden kahdessa vaalikaudessa. ”Me leikkaisimme ympäristölle haitallisista ja tehottomista yritystuista, emme päiväkodeilta, ammatillisilta oppilaitoksilta ja perusturvasta”, hän sanoo.

Niinistön mielestä Suomen ja maailman ongelmat ovat 2010-luvulta, mutta hallituksen keinovalikoima on menneiltä vuosikymmeniltä. Hänen mielestään leikkaukset on ahkerasti paketoitu uudistusten käärepaperiin.

Niinistö perää kannustavia, uutta luovia normeja, jotka vauhdittavat elinkeinorakenteen uudistumista. ”Hallitus pönkittää vanhaa elinkeinorakennetta.”

Hänen mukaansa Vihreiden energiaremontilla luotaisiin 10 000 uutta työpaikkaa kolmessa vuodessa. ”Siinä uusiutuvan energian pientuotantoa vauhditetaan maatiloilla, kodeissa ja julkisissa rakennuksissa. Maatiloilla tuotettaisiin biokaasua polttoaineeksi, lämmöksi ja sähköksi. Kerros- ja rivitalojen hyödyntämätön kattopinta-ala täytettäisiin aurinkopaneeleilla. Päiväkotien ja sairaaloiden öljykattilat korvattaisiin maalämmöllä.”

Rahat tulisivat luopumalla energiaveron palautuksesta suurteollisuudelle. ”Tämän 200 miljoonan euron potin muun muassa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on todennut tehottomaksi ja ympäristölle haitalliseksi yritystueksi”, Niinistö sanoi.

Niinistö paheksuu sitä, että hallitus kaavailee päästökaupan kustannusten kompensointia teollisuudelle.

”Ilmastosopimuksen ideana on torjua ilmastonmuutosta ja ohjata rahat vähäpäästöiseen kehitykseen. Kun saastuttaja pannaan maksamaan päästöistä hintaa, se luo kannustimia vähentää päästöjä ja säästää energiaa. Tähän ajatteluun ei sovi se, että valtio tulee hätiin ja tukee saastuttamisen jatkamista”, hän sanoo.

Niinistön mielestä pitää luoda normeja, jotka uudistavat taloutta.

Hän muistuttaa rikkidirektiivistä, jota Suomen elinkeinoelämä ja useimmat puolueet vastustivat henkeen ja vereen.

Niinistön mukaan laivaliikenteen päästöt Itämerellä romahtivat vuonna 2015. Rikin oksidipäästöt laskivat peräti 88 prosenttia. Helsingin ilmanlaatu parani huomattavasti. Kustannukset eivät nousseet merkittävästi. Lisäksi Wärtsilä on myynyt rikkipesureita maailman varustamoihin.

”Suomen talous uudistui, vienti kasvoi, ympäristö ja ihmisten terveys kiitti, terveyshaittojen kustannukset laski. Vaikea nähdä, kuka tässä yhtälössä hävisi.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puoluepolitiikka
  • Vihreät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    7. 7

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    8. 8

      Kauppasopimukset ovat Trumpille liian vaikea aihe

    9. 9

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää