Kotimaa

Robotti voi olla ihmistä parempi esimies

Robotiikkaa koskevan raportin mukaan robotit voivat korvata muutamassa vuodessa peräti neljänneksen sairaanhoitajista ja lähihoitajista.

Robotit voivat korvata pian työpaikkojen keskijohtoa ja muutamassa vuodessa peräti neljänneksen sairaanhoitajista ja lähihoitajista, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuore raportti.

It-yhtiö Tiedon innovaatiojohtaja Taneli Tikka ennustaa tiistaina julkistetussa raportissa, että robotit korvaavat jatkossa yhä enemmän keskiportaan esimiehiä.

”Tekoäly ja muut älykkäät järjestelmät hoitavat tehokkaasti työvuorolistojen tekemisen, raportoinnin, prosessien ja muun kapeasti määritellyn toiminnan johtamisen”, Tikka kirjoittaa.

Hänen mukaansa älykäs teknologia pystyy hoitamaan hyvin monia keskiportaan pomojen töitä, kuten esimerkiksi työntekijöiden suoriutumisen arvioinnin, läsnäolon ja työajan seuraamisen, työntekijöiden rutiininomaisen ohjeistamisen sekä budjetoinnin ja liiketoimintasuunnitelmien teon.

”Tekoäly pystyy yksinkertaisesti suunnittelemaan resurssien käytön ja priorisoinnin ihmistä paremmin”, Tikka kirjoittaa.

Esimerkiksi Lontoon poliisissa ohjelmistot hoitavat jo työnjohdollisia tehtäviä. Kun poliisin valvontakamerat havaitsevat vaarallisia ihmisiä, analysoi järjestelmä tilanteen automaattisesti ja ohjeistaa lähellä olevaa poliisipartiota.

Tikan mukaan tulevaisuudessa moniportaisissa asiantuntijaorganisaatioissa saattaa olla jäljellä vain ”etulinjan tekijät, asiantuntijat ja ylin johto”.

Robotiikalla saattaa olla myös merkittäviä vaikutuksia hoitotyöhön.

Yliopistonlehtori Mari Kangasniemi ja tietokirjailija Cristina Andersson arvioivat raportissa, että jo olemassa olevaa robotiikkaa ja automatiikkaa hyödyntämällä voitaisiin tehdä ainakin 20 prosenttia sairaanhoitajien ja vanhusten pitkäaikaishoidon lähihoitajien työstä.

Heidän mukaansa muutos voitaisiin toteuttaa jo 2–3 vuodessa. Arvio perustuu tutkimustietoon myynnissä olevista ja markkinoille tulevista robotiikan sovelluksista.

Nykyisiä robotteja voidaan käyttää jo potilaiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen, lääkkeiden annosteluun ja jakeluun sekä potilaiden elintoimintoja koskevien tietojen tallentamiseen.

Evan raportin mukaan robotit vähentäisivät eniten hoitohenkilökunnan logistisia tehtäviä. Näitä ovat muun muassa tarvikkeiden, laitteiden ja potilaiden kuljettaminen ja siirtäminen. Esimerkiksi Seinäjoen keskussairaala on siirtämässä logistisia tehtäviä roboteille, raportti kertoo.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Robotit
  • Robotiikka
  • Terveydenhoito
  • Johtaminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen opettaja ehdolla ”opetuksen Nobel-palkinnon” saajaksi – keksi menetelmän, joka paransi oppilaiden koetuloksia

    5. 5

      Näin Mikko Kärnästä tuli politiikan supertrolli, jonka sanomisista suuttuvat kaikki – ja joka yllättyy itsekin, mihin kaikkeen media tarttuu

    6. 6

      Suurmoskeijan taru näyttää päättyneen lopullisesti Helsingissä – päättäjät jäävät odottamaan realistisempia suunnitelmia

    7. 7

      Sosiaalisen median kehittäjät pettyivät luomuksiinsa, siksi he eivät itse käytä Facebookia eivätkä päästä lapsiaan lähellekään sitä

    8. 8

      Anneli Auer kuvaili käräjäoikeudessa, miten suhde nuorimpiin lapsiin mureni oikeusprosessin aikana – hakee 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia valtiolta

    9. 9

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    10. 10

      Ruotsalainen ”Lasermies” joutuu tuomiolle 25 vuotta vanhasta murhasta Saksassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    10. 10

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää