Kotimaa

Tuore raportti arvostelee Maahanmuuttovirastoa kovin sanoin: Suomi käännyttää seksikaupan uhreiksi joutuneita nigerialaisnaisia

Sisäministeri Paula Risikon mukaan lain muuttamisen tarpeellisuus selvitetään.

Suomi käännyttää ihmiskaupan uhreiksi joutuneita nigerialaisnaisia maihin, joissa he ovat joutuneet seksikaupan kohteeksi, kertoo yhdenvertaisuusvaltuutetun ja kansallisen ihmiskaupparaportoijan torstaina julkaistu raportti. Raportin voi lukea täältä.

Erityisesti nigerialaistaustaisten, seksikaupan uhreiksi joutuneiden naisten tilanteeseen pureutuva raportti kritisoi Maahanmuuttovirastoa kovin sanoin päätöksistä, joita se on antanut ihmiskaupan uhreille.

Raportin perusteella ihmiskaupan uhrien oleskelulupamenettelyissä on paikoin ollut ”ongelmia ja puutteita”, minkä vuoksi heitä olisi käännytetty liian kevein perustein. Hyvä hallintotapakaan ei välttämättä olisi aina toteutunut, kun päätöksiä ei ole perusteltu seikkaperäisesti.

Uhreista valtaosa on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi Italiassa, myöhemmin he ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta.

”On käynyt ilmi,että [Italian] auttamisjärjestelmä ei toimi niin kuin sen pitäisi toimia. Ihmisiä on joutunut takaisin kadulle. – – Tiedämme kaikki, mikä on Italian tilanne, siellä on toistasataa tuhatta turvapaikanhakijaa, ja tilanne vaikea”, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä sanoo.

Raportin mukaan Maahanmuuttovirasto tunnistaa ihmiskaupan uhrit nykyisin selvästi paremmin kuin ennen. Ongelmana on, että tunnistaminen ei vaikuta oleskeluluvan saamiseen.

Viime ja tämän vuoden aikana Maahanmuuttovirasto on antanut käännytyspäätöksen yli 40 nigerialaisnaiselle, jotka ovat kertoneet joutuneensa ihmiskaupan uhreiksi. Heistä osa oli virallisesti tunnistettu ihmiskaupan uhreiksi, ja osan kohdalla Maahanmuuttovirasto on itse katsonut, että he ovat ihmiskaupan uhreja.

Näitä naisia käännytetään sekä heidän kotimaahansa Nigeriaan että Italiaan, jossa heitä on hyväksikäytetty, vaikka ei ole tietoa siitä, millaisiin oloihin he palaavat. Raportissa viitataan tutkimuksiin, joiden mukaan pakkopalautuksen jälkeen osa ihmiskaupan uhreista päätyy uhreiksi uudelleen.

Raportti tarkasteli ihmiskauppakysymystä juuri nigerialaisten osalta, sillä heitä koskee yhä suurempi osa Migrin ”ihmiskauppaviitteisistä päätöksistä”.

Pimiä käsitteli raportin sisältöä sisäministeri Paula Risikon (kok) ja Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jaana Vuorion kanssa torstaina niin kutsutussa ”pyöreän pöydän keskustelussa”. Risikko sanoi olevansa iloinen siitä, että ongelmia nostetaan esille.

”Nyt on käynnissä arviointi siitä, onko laki ajan tasalla. Marraskuuhun mennessä saamme asiasta erilaisia lausuntoja. [Keskustelussa] nousi erityisesti esille Migrin päätösten perustelut, johon kiinnitettiin huomiota. Toinen asia oli, että miten olemme riittävän tietoisia siitä, mitä toisessa maassa tapahtuu”, Risikko sanoi keskustelujen jälkeen tiedotustilaisuudessa.

Sisäministeri ei torstaina halunnut kuitenkaan suoraan arvioida lakimuutosten tarpeellisuutta.

”Mielestäni meidän lainsäädäntömme on aika lailla kunnossa. Mikäli jotakin yksityiskohtaa pitää viilata, sen me teemme.”

Ministeriö lähetti viime viikolla lausuntopyynnön ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää koskeneen lainsäädäntömuutoksen vaikutuksista sekä ihmiskaupan uhrien auttamisessa ja tunnistamisessa ilmenevistä mahdollisista puutteista. Migri ei ole antanut vielä lausuntoaan, mutta Vuorio vastasi HS:n kysymykseen ihmiskaupan uhrien tunnistamisen mahdollisista ongelmista näin:

”En ole tietoinen suuremmista ongelmista, mutta aina tietysti on kehittämisen varaa.”

Ylijohtaja Vuorio sanoo, että hallinto-oikeudessa viraston päätökset ovat pääsääntöisesti pysyneet. Tämä kertoo Vuorion mukaan siitä, että ongelmat kuten päätösten puutteelliset perustelut ovat pikemminkin ”kirjoituksellinen kuin oikeudellinen” laatuongelma.

Vuorio sanoi pitävänsä selvitystä erittäin tervetulleena. Hänen mukaansa yhdenvertaisuusvaltuutetun suositus uuden ihmiskauppaohjeen laatimisesta on helposti toteutettavissa.

Osapuolet kokoontuvat keskustelemaan uudelleen loppuvuodesta Risikon kutsumana.

Onko raportin näytön pohjalta syytä olettaa, että esitettyjä puutteita ja ongelmia olisi myös muiden ulkomaalaisryhmien oleskelulupamenettelyissä?

Tiedotustilaisuudessa puhunut ylitarkastaja Venla Roth vastasi, että ”kyllä näin voi sanoa”.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä kuitenkin muistutti, että raportti käsitteli ihmiskauppa-asiaa vain nigerialaisten osalta.

Hänen mukaansa Maahanmuuttoviraston olisi arvioitava, mikä käännytettyä ihmistä odottaa. Nyt näin ei tapahdu.

”Päätöksissä keskitytään hyvin paljon siihen, kenen velvollisuus olisi hoitaa hakijan tilannetta. Mietitään, voisiko tämän siirtää Italian tai Nigerian vastuulle, vaikka pitäisi selvittää tarkasti, mitä hakijalle on tapahtunut ja millaiset mahdollisuudet hänellä on selvitä, jos hänet käännytetään Italiaan tai Nigeriaan”, Pimiä sanoo.

Raportin mukaan Italia ei pysty auttamaan uhreja, vaan uhrit päätyvät uudelleen kadulle.

Myös ihmiskaupan uhreja Suomessa avustavat järjestöt arvostelevat Suomen käytäntöä palauttaa uhreja turvattomiin maihin. Monika-Naiset liitto, Pakolaisneuvonta, Pro-tukipiste ja Rikosuhripäivystys kertovat kannanotossaan, että ihmiskaupan uhreiksi joutuneet nigerialaisnaiset ovat usein kohdanneet seksuaalista, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa.

Järjestöt muistuttavat, että hyväksikäytön ja väkivallan uhka karkotusmaissa koskee myös naisten mukana olevia lapsia.

Ihmiskaupan uhriksi joutuminen ei yksin takaa oleskeluluvan saamista Suomesta. Viime vuonna Maahanmuuttovirasto myönsi oleskeluluvan 28 prosentille niistä hakijoista, jotka olivat kertoneet joutuneensa ihmiskaupan uhreiksi. Tänä vuonna osuus on jonkin verran kasvanut.

Pimiänkään mukaan kaikille ihmiskaupan uhreille ei tarvitse myöntää oleskelulupaa, mutta Suomen velvollisuus olisi silti varmistaa, etteivät ihmiset päädy uudelleen hyväksikäytettäviksi.

Raportti kritisoi Maahanmuuttovirastoa siitä, että se suhtautuu ”suorastaan välinpitämättömästi” siihen, mikä käännytettyjä kotimaassaan odottaa.

Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Anni Valovirta sanoo, että käännytettyjen kohtalon seuraaminen ei ole mahdollista.

”Meillä ei ole lain säätämää oikeutta eikä velvollisuutta seurata toisen maan kansalaisten tilannetta Suomen ulkopuolella.”

Tätä raportissa ei ehdotetakaan. Sen sijaan siinä ehdotetaan, että käännytystilanteessa arvioidaan henkilön riski joutua uudelleen rikosten uhriksi. Lisäksi ehdotetaan, että henkilöä ei käännytetä, jos ei voida varmistua siitä, ettei henkilö joudu epäinhimillisiin olosuhteisiin.

Valovirran mukaan Maahanmuuttovirastossa pohditaan, pitäisikö raportin tietojen perusteella tehdä muutoksia nykyisiin käytäntöihin.

”Täytyy tietenkin ottaa keskusteluun, mikä merkitys tälle raportille annetaan”, Valovirta sanoo.

HS uutisoi syyskuun alussa Maahanmuuttoviraston työntekijöiden kiireestä. Nimettömänä haastatellut työntekijät kertoivat kokevansa painetta antaa enemmän kielteisiä turvapaikkapäätöksiä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Ihmiskauppaan liittyvät päätökset

 Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävät oleskeluluvat ihmiskaupan uhreille ovat turvapaikka ja toissijainen suojelu. Näiden lisäksi heille voidaan myöntää oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä tai ihmiskaupan uhrin oleskelulupa.

Oleskelulupapäätökset 1.1–11.8, joissa hakijan tilanteesta on tehty ihmiskauppaan liittyvä selvitys (kaikki kansalaisuudet):

 Alkuvuodesta kansainvälisen suojelun perusteella oleskelulupa myönnettiin 12 hakijalle.

 Muulla perusteella oleskelulupa myönnettiin 13 hakijalle.

 Täysin kielteinen päätös annettiin 20 hakijalle.

 Muun muassa Dublin-asetuksen perusteella tutkimatta jätettiin 23 hakemusta.

Lähde: Maahanmuuttovirasto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ihmiskauppa
  • Turvapaikanhakijat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Virossa on suoranainen Suomi-hurmos – hallitusrakennus muuttuu 6.12. sinivalkoiseksi, Raatihuoneen kellot soittavat Finlandiaa, eikä suomalaisia enää kutsuta poroiksi

    6. 6

      Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?

    7. 7

      Neitseellisesti syntynyt vesivaraani kuoli yllättäen Helsingin Tropicariossa – ”Alku näytti hyvältä, söi sirkkoja ja puri sormeen”

    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    10. 10

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    9. 9

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhdysvalloissa puuhataan maksu-uudistusta, joka on monissa Euroopan maissa ollut arkea jo pitkään – kankeista paperisekeistä ei silti vieläkään päästä eroon, arvelee asiantuntija
    3. Perparim Hetemaj maalinteossa Serie A:ssa – puski takaraivollaan pallon verkkoon
    4. Mikä on Suomen huippuhiihtäjien iskukyky olympiatalven maailmancupin alla? – vihjettä löytyy mutkan kautta
    5. Suuri metrolauantai sujui pehmeästi siihen nähden kuinka paljon liikkeellä oli ”kokemattomia metronkäyttäjiä” – Maanantaista odotetaan todellista koetinkiveä
    6. Henri Kontinen ja John Peers loppuottelussa ATP-finaaliturnauksessa – voittivat avauserän ja aloittivat toisen syötönmurrolla
    7. Elina Gustafsson ja Mira Potkonen voittivat sarjansa nyrkkeilyn Tammer-turnauksensa
    8. Sunnuntain HS-uutiset ja sää katsottavissa
    9. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    10. Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen Tilaajille
    11. Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen? Tilaajille
    12. Näytä lisää