Kotimaa

Ähtärin jättiläispandoista tulee rahareikä ja rahasampo – puisto maksaa vuosittain Kiinaan summan, joka ei ole ihan pieni

Jättiläispandat saattavat tuplata eläinpuiston kävijämäärän.

Ähtärin eläinpuistossa vietetään Suomen satavuotisjuhlaa erilaisissa merkeissä noin viidentoista kuukauden kuluttua, jos kaikki menee niin kuin nyt suunnitellaan. Eläintarha koettaa saada kiinalaiset jättiläispandat tiloihinsa joskus ensi vuoden lopussa.

”Hanketta rakennetaan monesta lähtökohdasta kuten pandojen suojelusta ja Suomen satavuotisjuhlan ympärille. Juhlistetaan Kiinan ja Suomen valtioiden välistä hyvää yhteistyötä metsä- ja ympäristöalalla”, sanoo toimitusjohtaja Juhani Haapaniemi Ähtärin Eläinpuistosta.

Ähtärin eläinpuistolle asia on tosin paljon enemmän kuin yksi tasavuotisjuhla. Se odottaa jopa tuplaavansa kävijämääränsä, jos se saa pandat näytille.

Viime vuonna kävijöitä oli 160 000, ja tänä vuonna tullee tätäkin enemmän, joten vähintäänkin taloudellisilla mittareilla katsottuna kahden pandan muutto Kiinasta Ähtäriin muuttaa myös koko eläintarhaa.

Mutta sitä ennen on paljon tehtävää, kuten esimerkiksi pandala, johon eläimet voidaan asuttaa – Kiinan viranomaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden laatiman pandamanuaalin mukaisiin oloihin.

Uusi rakennus tulee lähelle Ähtäri-hallia, joka on aivan puiston pääsisäänkäynnin ja hotelli Mesikämmenen lähellä. Pandala hyödyntää alueen kallioista ja metsäistä maastoa.

”Manuaali määrittelee sisä- ja ulkotarhojen koot, eläinlääkintätilat ja rehuvarastot. Eläimille pitää olla riittävästi omaa tilaa ja suojaa.”

Hänen mukaansa Kiinan kanssa asiat ovat nyt poliittis-diplomaattisesti kunnossa. Taustalla on jo kaksi erillistä vierailua Kiinan metsähallituksen vieraiksi. Näillä matkoilla oli mukana myös maa- ja metsätalousministeriö Suomesta.

”Nyt rakennamme sopimusta. Uskomme, että kun selviää, millainen rakennus tulee ja kuka sen rakentaa, meillä on silloin myös sopimus valmiina.”

Auki on vielä esimerkiksi se, minkäikäiset kaksi pandaa Ähtäriin tulisi. Se on selvää jo nyt, että ne olisivat uros ja naaras, koska ne on tarkoitus saada myös pariutumaan. Pandan suojelun kannalta niiden lisääntyminen olisi tärkeätä, Haapaniemi sanoo. Jo nyt voi kuvitella, millainen kansainvälinen mediaspektaakkeli ähtäriläinen pandavauva olisi.

Yhdestä kiinnostavasta seikasta Ähtäri vaikenee. Pandat tulevat tavallaan lainaksi tai vuokralle, mitä kutsutaan breeding loan -termillä. Puisto maksaa vuosittain Kiinaan summan, joka ei ole ihan pieni.

”Niitä lukuja ei ole mistään käytettävissä emmekä mekään niitä tule kertomaan. Kiina ha­luaa pitää itsellään sen tiedon. Käytännössä se on raha, joka kohdistetaan sitten pandan suojeluun Kiinassa. Siihen vaikuttaa monikin asia.”

Jotain silti voidaan aavistella. Haapaniemikin kertoo ”nettiin vuotaneista” tiedoista, joiden mukaan vuokra olisi joissain aiemmissa tapauksissa luokkaa miljoona dollaria vuodessa.

Eläinpuisto on Ähtärin kunnan omistama, ja kun valtuusto syyskuun alussa hyväksyi pandahankinnan, puheenvuoroissa korostui kaksi asiaa: lajin suojelu ja hyöty. Niissä nähdään valtavaa hyötyä koko seutukunnalle, kun kävijämäärä nousee. Pandoissa suojelu tarkoittaa samalla kohonneita pääsylippu­tuloja.

”Ei sitä käy kiistäminen. Toisaalta tämä on eläinpuistolle suurin tarhainvestointi, mitä se koskaan tulee tekemään. Se investointi pitää jollain kattaa. Jos me kustannamme suojelun, toivomme tietysti myös yleisöä”, Haapaniemi sanoo.

”Euroopassa tarhat ovat kertoneet, että ensimmäisinä vuosina kävijämäärät ovat tuplaantuneet eikä se varmasti kaukana olisi Ähtärissäkään. Huomattava merkitys sillä olisi.”

Ruokansa pandat saisivat ainakin aluksi rahtina bambunviljelijöiltä Keski-Euroopasta. Näistäkin asioista puisto on parhaillaan neuvottelupöydissä.

”Voi bambua kasvattaa Suomessakin. Pohjanmaan Pro­Agrian kanssa on menossa hanke, jossa hankittiin taimia, jotka sopivat pohjoisiin oloihin. Niitä testataan nyt, ja kolmekymmentä viljelijää lähti mukaan. Toivottavasti osa tulisi kotimaastakin.”

On Ähtärissä toinenkin majoituskysymys avoinna. Jo nyt kaupungin ainoa hotelli, Mesikämmen, pyöri kesällä 90 prosentin täyttöasteella. Entä jos kävijämäärä tuplaantuu? Haapaniemen mukaan laajennus ja sesonkimajoitus on pohdinnassa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kilokaupalla bambua

 Jättiläispanda syö jopa kaksitoista kiloa bambua päivässä. Ne painavat runsaat sata kiloa.

 Ne viihtyvät pääosin yksin ja hakeutuvat toistensa seuraan vain kun on paritteluaika keväisin. Jättiläispandat eivät nuku talviunta kuten karhut yleensä.

 Pandat elävät luonnossa noin 20-vuotiaiksi, tarhassa jopa 30-vuotiaiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pandat
  • Ähtärin Eläinpuisto Oy
  • Kiina
  • Eläintarhat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    2. 2

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    5. 5

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    6. 6

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    7. 7

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    8. 8

      Maailma puhuu sähköautoista, Sotkamossa heräsi uusi toivo – HS vieraili Terrafamen valtavalla kaivoksella, jossa tuotetaan pian akkukemikaaleja

    9. 9

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    10. 10

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää