Kotimaa

Suomi suunnittelee lähettävänsä vartiolaivan Välimerelle jopa vuodeksi – suuri osa miehistöstä saattaa olla ulkomaalaisia

Tämän hetkisen arvion mukaan Merikarhu lähtisi Välimerelle heti ensi vuoden alussa. Suunnitelman mukaan operaatio kestäisi aluksi kuusi kuukautta, mutta Suomi varautuu sen jatkamiseen heti perään toisella kuudella kuukaudella.

Suomi valmistelee vartiolaiva Merikarhun lähettämistä Välimerelle jopa kokonaiseksi vuodeksi. Asiasta käydään neuvotteluja EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin kanssa lokakuun aikana. Lopullinen päätös asiasta tehdään viimeistään joulukuussa.

Tämän hetkisen arvion mukaan Merikarhu lähtisi Välimerelle heti ensi vuoden alussa. Suunnitelman mukaan operaatio kestäisi aluksi kuusi kuukautta, mutta Suomi varautuu sen jatkamiseen heti perään toisella kuudella kuukaudella.

Poikkeuksellista operaatiossa on se, että suomalaisen vartiolaivan miehistöstä jopa suurin osa saattaa olla ulkomaalaisia.

Rajavartiolaitoksen esikunta hakee parhaillaan Merikarhulle päällystöä operaation ajaksi. Alukselle on tulossa kaksi miehistöä, jotka vuorottelevat todennäköisesti kolmen viikon välein.

”Me haemme tällä hetkellä avainhenkilöitä, jotka vastaavat laivalla toiminnan suunnittelusta”, vahvistaa komentajakapteeni Mikko Simola Rajavartiolaitoksen esikunnasta.

Avainhenkilöstö valitaan Rajavartiolaitoksen nykyisistä ja eläkkeellä olevista evp-virkamiehistä. Rajavartiolaitos hakee nyt sisäisessä haussa molempiin miehistöihin vartiolaivan päällikköä, ensimmäinen perämiestä, konepäällikköä, ensimmäinen konemestaria, järjestelmäsuunnittelijaa, pursimiestä sekä yhtä kansallista yhteysupseeria.

Hakuaika avaintehtäviin päättyy ensi maanantaina. Miehistöä ei ilmoituksessa haeta.

Komentajakapteeni Simola myöntää, että harkinnassa on ulkomaalaisten ottaminen miehistöön.

”Loppumiehistön osalta päätökset tehdään Frontexin kanssa, kun pääsemme keskustelemaan tarkemmin konseptista ja kun tarve ja toiminta-alue varmistuu. Mutta ei se ole poissuljettua, etteikö siellä voisi olla muunmaalaisiakin.”

Normaalisti Merikarhun miehistöön kuuluu 14 ihmistä. Kun Merikarhu oli alkuvuonna Välimerellä tukemassa Kreikan merivalvontaa, oli sen miehistö lähes kaksinkertaistettu 22:een.

Simolan mukaan on selvää, että Suomen lipun alla kulkevan aluksen avaintehtävät on miehitettävä suomalaisilla.

”Nyt on käyty keskusteluja, miten toimitaan muiden tehtävien osalta, kuten kansimiesten tai kahden partioveneen miehistöjen osalta. Niiden operaattoreina voitaisiin käyttää myös muiden maiden henkilöstöä. Esimerkiksi läntisissä naapureissa tehdään samanlaista merivartiotyötä.”

Simola sanoo, että tavoitteena olisi parhaiden käytänteiden edistäminen ja kehittäminen laivassa.

”Ettei joka maasta lähtisi kalustoa, vaan kalusto lähtisi järkevästi ja vuorovuosina tietyistä maista. Tämä on meidän suunnitteluasteella olevaa kehitystyötä.”

Merikarhun mahdollinen toiminta-alue on vielä päättämättä. Tämän vuoden tammi–huhtikuussa alus toimi Egeanmerellä ja tukeutui Leroksen saareen.

Merikarhu oli tuolloin osa Kreikan johtamaa Poseidon Rapid Intervention -operaatiota, jonka päätavoite oli rajaturvallisuuden parantaminen Kreikan ja Turkin välisellä merialueella. Operaatioissa pyrittiin tehostamaan Kreikkaan pyrkivien siirtolaisten hallintaa ja pelastamaan merihätään joutuneita.

”Tulevasta toiminta-alueesta keskustellaan Frontexin ja isäntämaan kanssa myöhemmin. Meidän lähtökohtamme on se, että haluamme tietysti olla siellä, missä tarve on suurin”, Simola sanoo.

”En halua ennakoida päätöstä, koska se ei ole minun, mutta voisin sanoa, että Egeanmeren toimintaan Merikarhu soveltui oikein erinomaisesti.”

Euroopan unioni on lisännyt panostustaan Frontexin toimintaa viime vuosina. Vuonna 2014 viraston budjetti oli 65 miljoonaa, viime vuonna 143 miljoonaa ja tänä vuonna jo 254 miljoonaa euroa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Merivartiolaiva Merikarhu

 Rakennettu vuonna 1994.

 Uppouma 1 400 tonnia.

 Pituus 57,8 metriä.

  Päätehtävinä ovat normaalisti merirajan vartiointi ja valvonta sekä meripelastusvalmiuden ylläpito ja siihen osallistuminen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Frontex

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvalloissa puuhataan maksu-uudistusta, joka on monissa Euroopan maissa ollut arkea jo pitkään – kankeista paperisekeistä ei silti vieläkään päästä eroon, arvelee asiantuntija

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Zimbabwen Mugabe suostunut eroamaan presidentin virasta – puhuu kohta kansalle televisiossa

    7. 7

      Virossa on suoranainen Suomi-hurmos – hallitusrakennus muuttuu 6.12. sinivalkoiseksi, Raatihuoneen kellot soittavat Finlandiaa, eikä suomalaisia enää kutsuta poroiksi

    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?

    10. 10

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    9. 9

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää