Kotimaa

Tietotoimisto: Suomen Tukholman-lähetystöstä on välitetty satoja litroja alkoholia ja kymmeniätuhansia savukkeita

Lähetystön kuittien perusteella Ruotsin valtio on menettänyt arviolta 20 000 euroa verotuloina. Ulkoministeriö käynnistää selvityksen.

Suomen Tukholman-suurlähetystön verovapaiden tuotteiden välitystoiminta on ollut laajamittaisempaa kuin aiemmin arvioitiin. Satoja litroja viiniä, olutta ja muita alkoholituotteita sekä kymmeniätuhansia savukkeita on myyty verovapaasti Suomen Tukholman suurlähetystön kautta, kertoo suomenruotsalaisten sanomalehtien uutispalvelun SPT:n selvitys.

Lähetystön täytyy saada verovapaasta myynnistä Ruotsin ulkoministeriön hyväksyntä. SPT pyysi ministeriöltä kaikki verovapaan myynnin hakemukset vuosilta 2013–2015 . Hakemuksia oli yhteensä 353, ja niissä oli tilauksia 111.

Papereista näkyy, miten viiniostokset vähenivät kolmanneksella ja oluiden, lonkeroiden ja siidereiden tilaukset kutistuivat puoleen vuonna 2015. Tupakkatuotteiden ostot kutistuivat kymmenesosaan aiemmasta. Käänne selittyy sillä, että silloinen suurlähettiläs Jarmo Viinanen puuttui välitystoimintaan.

Pelkästään tupakkatuotteiden välityksellä Ruotsin valtio on menettänyt verotuloina useita tuhansia euroja. Yhdessä alkoholituotteiden kanssa veromenetykset nousevat SPT:n laskujen mukaan noin 20 000 euroon vuodessa.

SPT:n haastattelussa Viinasen sanoo, että hän oli havainnut myös tupakoimattomien työntekijöiden ostaneen lähetystön verovapaata tupakkaa.

Lähetystössä on 28 työntekijää, joista neljänneksellä on verovapaisiin ostoihin oikeuttava diplomaattistatus.

Suomen ulkoministeriö käynnistää oman selvityksensä verovapaiden tuotteiden kohtelusta Tukholman lähetystössä. Ulkoministeriön hallintojohtaja Ari Rouhe sanoo, että uusien lehtitietojen perusteella on verovapaiden tuotteiden myyntiä syytä tutkia.

”Kun asia tuli ilmi elokuussa, ei ollut käytettävissä tarkkoja numeroita myynnin laajuudesta. Meidän on nyt tehtävä oma selvitys siitä, mistä on kyse.”

Ruotsin ulkoministeriö ei ole selvittämässä Suomen suurlähetystön toimia tässä asiassa, kertoo SPT.

Edellisen kerran Ruotsin suurlähetystö nousi uutisotsikoihin elokuussa, kun ulkoministeriö kutsui Jarmo Viinasen kotiin etuajassa. Ministeriö selvittää Viinasen käytöstä, koska monet naiset ovat kokeneet sen epäasialliseksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Veronkierto
  • Lähetystöt
  • Tukholma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    3. 3

      Potilas otettiin suoraan päivystyksestä kuudeksi päiväksi sairaalaan, pysäköinninvalvonta kävi antamassa kahdet parkkisakot – oikeus kumosi sakot

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Kiina varautuu jo Pohjois-Korean luhistumiseen – New York Timesin mukaan maiden rajalle suunnitteilla pakolaiskeskuksia

    6. 6

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    7. 7

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    8. 8

      Humalapäissään Pohjois-Koreaan 39 vuodeksi loikannut amerikkalais­sotilas kuoli Japanissa 77 vuoden ikäisenä

    9. 9

      Viaton flirtti puolin ja toisin on elämän suola

    10. 10

      Bitcoiniin sijoittavat jo lukiolaisetkin – väiteltyäni syksyn fanaatikkojen kanssa ymmärsin, että huuma on sukua Trump-ilmiölle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää