Kotimaa

Ministeri Rehula: Alkoholilain uudistus etenee elinkeinoelämän toiveiden mukaan ja johtaa alkoholihaittojen kasvuun

Uudistus lisää alkoholin saatavuutta ennen kaikkea ravintoloissa. Rehula sanoi, että alkoholin kulutus ja haitat kasvavat siten vääjäämättä.

Vireillä oleva alkoholilain uudistus etenee elinkeinoelämän toiveiden mukaisesti ja johtaa alkoholihaittojen kasvuun, sanoi perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) HS:lle perjantaina.

”Elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantaminen on toteutumassa hyvinkin vahvalla tavalla”, Rehula sanoi.

Uudistus lisää alkoholin saatavuutta ennen kaikkea ravintoloissa. Rehula sanoi, että alkoholin kulutus ja haitat kasvavat siten vääjäämättä.

”Se pitää kertoa kaikille ääneen. Sen voi laskea, ja se tullaan kirjoittamaan osaksi vaikutusarviota.”

Hallituskumppanit ovat arvostelleet Rehulaa lakiuudistuksen viivyttelystä, koska uudistuksen tavoitteet eivät miellytä häntä. Rehula kiisti viivyttelyn ja korosti, että aikaa menee nyt vaikutusarvioinnin tekemiseen. Se valmistuu hänen mukaan kahden viikon päästä.

Rehula on joutunut ryöpytykseen myös vanhuspalvelujen säästöistä, kun hallitus kaavailee hoitajamitoitusta koskevan laatusuosituksen laskemista 0,5:stä hoitajasta 0,4:ään hoitajaan vanhusta kohti. Sillä pitäisi hallitusohjelman mukaisesti säästää 70 miljoonaa euroa.

Hän sanoi valvoneensa öitä asiaa pohtiessaan. Rehulan mukaan hallituksessa käydään vielä perusteellisesti läpi laatusuositus.

”Prosentit eivät anna hoivaa ja hoitoa”, hän muistutti.

”Olennaista on se, minkälaisia ikäihmisiä kussakin hoivayksikössä on. Luku ei hoida ketään, ihmiset hoitavat.”

Hän muistutti, että nykyisen 0,5:n suosituksen voimassa ollessa hoivapaikoissa on keskimäärin 0,6 hoitajaa.

”On lopputulos mikä vaan, tuo luku ei tule olennaisesti muuttumaan.”

”Olen saanut sellaistakin palautetta vanhuspalvelujen johtajilta, että kiitos tästä mahdollisuudesta. Tällä tavalla pystymme hoitamaan ihmisiä heidän tarpeensa mukaan.”

Rehula jatkaa ministerinä ensi kesään asti, jolloin hänen seuraajakseen tulee keskustan Annika Saarikko.

”Keskeinen tehtäväni ministerinä on saada sote-uudistusta koskevat lait eduskuntaan ja sieltä ulos”, hän sanoi.

Urakka on vielä kesken ja vaatii Rehulalta ja koko hallitukselta suuria ponnistuksia. Omista tavoitteistaan hän oli vaitonainen.

”Vähän epäselvää on vielä, mihin suuntaan tästä kaadun – eteenpäin vai taaksepäin vai putoanko monttuun. Tavoite olisi, että vuoden päästä tähän aikaan olen oppinut muikun kalastuksen Saimaalla.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholipolitiikka
  • Vanhukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    6. 6

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä menetti työnsä, kun lääkäri poistettiin väkisin lentokoneesta keväällä Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää