Kotimaa

Isokokoiset metsäpeurat syötiin Suomen metsistä yli sata vuotta sitten, nyt laji halutaan takaisin – kolarien varalle ”mietitään paikannustekniikkaa”

Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistojen tuntumaan rakennetaan aitaukset, joihin tuodaan yhteensä 10–15 metsäpeuraa tarhattavaksi.



Suomenpeuranakin tunnettu metsäpeura saattaa palata alkuperäisille kotikonnuilleen Suomen metsiin. Lajia yritetään nyt palauttaa luontoon yli viiden miljoonalla eurolla.


Metsäpeura on eläin, joka katosi Suomesta noin sata vuotta sitten. Pitkäjalkainen Rangifer tarandus fennicus on poron luonnonvarainen lähisukulainen mutta poroa suurempi ja pitkäkuonoisempi.


Vielä 1800-luvulla se oli levittäytynyt koko Suomen alueelle. Viime vuosituhannen alussa metsäpeura käytännössä katosi metsästyksen vuoksi. Tiettävästi viimeiset etelän peurat päätyivät lihapadaksi 1910-luvulla.


Sittemmin laji levisi pienimuotoisesti takaisin Kainuuseen Venäjältä.


Miksi metsäpeuran levinneisyyttä halutaan taas laajentaa etelään? Esimerkiksi valkohäntäpeurakanta on Suomessa kasvanut, ja peurakolareita tapahtuu vuodessa tuhansia. Peurat myös aiheuttavat tuhoa viljelmille.


”Nämä kysymykset heräävät tietysti etenkin paikallisesti”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä Metsähallituksesta.


”Liikennepuoli tietenkin aiheuttaa mietintää, ja sitä tässä pohditaan. Gps-tekniikan ja uuden liikenteenohjaustekniikan yhteensovittaminen ovat mietinnässä. Mutta ihmisen ja peuran rinnakkaiselo on pääosin toimivaa”, Mykrä sanoo.


Tavoitteena on, että muutamassa vuosikymmenessä Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla voi elellä suuria määriä näitä kerran kadonneita kookkaita peuroja.


Metsähallituksen johtamassa ja EU:n pääosin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana muun muassa suomalaiset eläintarhat.


Ensi vuonna Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistojen tuntumaan rakennetaan noin 15 hehtaarin kokoiset aitaukset, joihin tuodaan luonnosta ja eläintarhoista yhteensä 10–15 metsäpeuraa tarhattavaksi. Viiden vuoden tarhauksen aikana tarhassa syntyneitä jälkeläisiä vapautetaan luontoon 1,5–2 vuoden ikäisinä.


Mallia palautuksiin otetaan 1970–80-lukujen taitteesta, jolloin metsäpeuroja tuotiin Suomenselälle.


”Tuolloin alkuporukka oli 8–9 peuraa. Kanta kasvoi jyrkästi 2000-luvun taitteeseen asti ja on nyt noin 1 250–1 300 päätä”, Mykrä sanoo.


Tarkoituksena on suojella lajia. Metsäpeura on uhanalaisuusluokituksessa luokiteltu silmälläpidettäväksi mutta ei kuitenkaan uhanalaiseksi. Niitä elää Suomenselän lisäksi luonnonvaraisina lähinnä Venäjän Karjalassa ja Kainuussa, joissa kannat taantuvat.


”Lajeja ei tarvitse laittaa vastakkain, mutta valkohäntäpeura on vieraslaji. Metsäpeura on aikanaan asuttanut lähes koko Suomea. Se on sitten vähitellen kadonnut, ja tämä hanke on nyt alkuperäisen lajin palauttamista ja lajin suojelua”, Mykrä sanoo.


Muita tavoitteita ovat metsäpeuran eläintarhakannan perimän monipuolistaminen, peuran elinympäristöjen parantaminen, ihmisten peuratietouden lisääminen ja metsäpeuran kuolleisuuden vähentäminen.


Hankkeen aluksi selvitetään peurakannan tila sen nykyisillä levinneisyysalueilla Kainuussa ja Suomenselällä. Suomessa tiedetään olevan parisentuhatta metsäpeuraa, ja suunnilleen saman verran metsäpeuroja arvellaan elävän Venäjän puolella.


Hankkeen aikana on tarkoitus vahvistaa myös Keski-Suomessa Ähtärin, Karstulan ja Soinin alueella elävää pientä metsäpeurakantaa.


Hankkeen budjetti vuosille 2016–2023 on noin 5,2 miljoonaa euroa. Sitä rahoittavat muun muassa Euroopan unioni, Suomen valtio sekä Suomen Metsästäjäliitto.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Metsäpeura

 Kanta Suomessa noin 2 000 yksilöä. Niitä elää Suomenselällä, Kainuussa ja paikoin Keski-Suomessa. Tunnetaan myös nimellä suomenpeura.

 Poron luonnonvarainen lähisukulainen. Ei ole läheistä sukua valkohäntä- ja kuusipeuralle, jotka oikeasti ovat kauriita, eivät peuroja.

 Metsäpeura hävisi metsästyksen myötä Ruotsin puolelta jo 1700-luvulla ja Suomestakin lähes kokonaan 1800-luvun loppuun mennessä. Suomen viimeiset peurat elivät tiettävästi 1910-luvulla.

 Metsäpeurakanta säilyi Venäjän Karjalassa, josta niitä alkoi tulla Kainuuseen 1950-luvulla.

Lähde: Metsähallitus

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • metsäpeura
  • Hirvieläimet
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    5. 5

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    8. 8

      NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Ilmatieteen laitos varoittaa liukkaista teistä tiistaiaamuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää