Kotimaa

Turvapaikanhakijat ilmiantavat toisiaan jopa sotarikoksista – vain harva ilmianto johtaa syytteeseen

Suurin osa vinkeistä on joko turhia tai liian epämääräisiä.

Turvapaikanhakijat tekevät toisistaan runsaasti ilmiantoja poliisille. Helsingin Sanomat on haastatellut kolmea irakilaistaustaista miestä, jotka ovat ilmiantaneet turvapaikanhakijoita poliisille. Heistä kaksi on turvapaikanhakijoita ja yksi on jo saanut oleskeluluvan.

”Tiedän varmasti yhden henkilön, joka kuului aseelliseen shiiajoukkoon Irakissa. Tiedän, koska hän asui Irakissa samassa kaupungissa kuin minä. Nyt hän asuu samassa vastaanottokeskuksessa. En tiedä tarkasti, mitä hän on tehnyt, mutta nuo joukot tappavat ihmisiä”, kertoo toinen HS:n haastattelemista miehistä.

Rikosylikomisario Tero Haapala keskusrikospoliisista vahvistaa, että turvapaikanhakijat ilmiantavat toisiaan. Useimmat ilmiannoista koskevat sotarikoksia tai terroristiyhteyksiä.

”Näitä ilmiantoja tulee kohtuullisen paljon. Tarkkoja määriä en kuitenkaan pysty sanomaan”, Haapala sanoo.

Ilmiannoista vain harva johtaa esitutkintaan. Haapalan mukaan poliisilla on tällä hetkellä käsittelyssä 10–20 tapausta. Niistä osa on vasta esiselvittelyssä, eikä niistä ole ainakaan vielä aloitettu esitutkintaa. Kahdessa tapauksessa esitutkinta on jo pitkällä.

Osa vinkeistä on aiheettomia ja esimerkiksi kostotoimenpiteenä tehtyjä. Toiset taas ovat niin epämääräisiä, että niitä ei voi ilman lisätietoa lähteä selvittämään.

”Valtaosa vihjeistä on sellaisia, että niistä ei pääse eteenpäin. Ne ovat usein sen tyyppisiä, että ’Herra X on kuulunut Isisiin’. Yksittäinen tällainen vihje ei vielä johda toimenpiteisiin, mutta jos samasta asiasta tulee useita vihjeitä useista eri lähteistä, silloin arvioidaan asia uudestaan”, Haapala sanoo.

”Aika paljon on kuulopuhetta, joka ei välttämättä ylitä tutkintakynnystä. Esimerkiksi aika ja paikka puuttuvat usein. Sama tilannehan on suomalaisten kohdalla. Ei vielä riitä, jos joku kertoo, että Virtasen Ville on surmannut henkilön, jos ei ole mitään tietoa siitä, kenet ja koska.”

Jos vihjeissä on mukana todistusaineistoa, kyse on yleensä sosiaalisesta mediasta löytyneistä kuvista tai videoista.

”Vastaanottokeskuksessa eräs mies pyysi minua kaverikseen Facebookissa. Kun hyväksyin, Facebook alkoi ehdottaa minulle kavereita, jotka kuuluvat Isisiin. He ovat tämän miehen ystäviä. Kerroin tästä poliisille”, toinen HS:n haastateltavista sanoo.

Haastateltavat näyttävät todisteeksi Facebookissa julkaistuja kuvia miehistä Isisin lippujen kanssa ja videoita, joissa näkyy raakaakin väkivaltaa. Näitä kuvia annetaan myös poliisille. Osa kuvista ja videoista on kuitenkin heikkolaatuisia, ja ihmisten tunnistaminen niistä on siksi vaikeaa. Monesti on mahdotonta tietää, onko kuvassa tai videolla se, jonka siinä väitetään olevan.

”Meille tuodaan kuvia ja kerrotaan, että tässä kuvassa oleva henkilö asuu nyt vastaanottokeskuksessa. Ongelmana on tunnistettavuus. On kuvia ja videoita, joissa ei näy kasvoja lainkaan. Silloin vinkki ei välttämättä johda pitemmälle, jos ei ole muuta tietoa epäilyn tueksi”, Haapala sanoo.

”On kuitenkin myös sotarikosjuttuja, jotka ovat menneet tuomiolle saakka ja joissa on ollut todisteena kuvia ja videoita sosiaalisesta mediasta. Puhutaan niin sanotuista poseerauskuvista, joissa esimerkiksi roikotetaan uhrin päätä tai poltetaan uhria.”

Pirkanmaan käräjäoikeus antoi maaliskuussa vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion sotarikoksesta irakilaismiehelle, joka oli roikottanut kuvassa vihollissotilaan päätä. Toisessa kuvassa hän oli pitänyt jalkaansa saman irtopään päällä. Mies oli julkaissut kuvat Facebook-profiilissaan.

Perusteltu epäily sotarikoksesta tai terrorismista estää turvapaikan ja toissijaisen suojelun saamisen Suomesta. Käytännössä tällainen henkilö kuitenkin voi jäädä Suomeen, sillä häntä ei voida palauttaa kotimaahansa, jos häntä uhkaa siellä kuolemanrangaistus, kidutus tai epäinhimillinen kohtelu.

Tällaisessa tapauksessa henkilölle annetaan tilapäinen oleskelulupa vuodeksi kerrallaan. Sotarikoksesta tuomittu voi siis mahdollisen vankeustuomion jälkeen jäädä Suomeen tilapäisen oleskeluluvan turvin, ellei tilanne hänen kotimaassaan ole muuttunut.

Jos tilanne kotimaassa muuttuu niin, ettei kuolemanrangaistus tai muu epäinhimillinen kohtelu ole enää uhkana, henkilö voidaan karkottaa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Autoilija ajoi 6-vuotiaan pojan päälle suojatiellä ja pakeni paikalta Helsingin Itäkeskuksessa – Poika lensi kolmen metrin matkan

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    4. 4

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    6. 6

      Vantaalaismies piti 10 vuotta hallussaan toisen miehen kirjaa – riidassa lähdettiin käräjöimään, mies joutuu ostamaan teoksen 25 eurolla

    7. 7

      Länsimetro joutui ensimmäistä kertaa työmatkaajien testiin – Aamu sujui jouhevasti, mutta tekninen vika sotki vuoroja jo aamupäivällä

    8. 8

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    9. 9

      Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa

    10. 10

      Vuokrayksiö voi maksaa lähes yhtä paljon kuin selvästi suurempi kaksio – Kaksioiden tarjonta kannattaa tutkia, vaikka hakisi kotia yksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    7. 7

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    8. 8

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    9. 9

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    10. 10

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää