Kotimaa

Kaikki viranomaisten kotiin lähettämä posti siirtyy osoitteeseen Suomi.fi, paperikirjeitä ei kohta enää lähetetä

Viranomaiskirjeet siirtyvät viimeistään vuonna 2018 kokonaan Suomi.fi-palveluun, jota voi käyttää kännykällä. Sähköistä viestintää käyttämättömät voivat käyttää uutta valtuutuspalvelua.

Hallitus aikoo ensi vuoden loppuun mennessä antaa jokaiselle suomalaiselle oman sähköisen Suomi.fi-postilaatikon, jota kansalaiset voisivat käyttää ensisijaisena yhteysosoitteena viranomaisasioinnissa.

Kyseinen osoite ei ole sähköpostiosoite, vaan niin sanottu vahvan tunnistautumisen takana oleva asiointipalvelu, Väestörekisterikeskuksen palveluarkkitehtuuriyksikön johtaja Janne Viskari kertoo.

Palveluun siirtyvät käytännössä kaikki sellaiset viestit, jotka julkishallinto lähettää nyt kirjeitse, veroilmoituksesta lähtien.

Hankkeen tarkempi aikataulu löytyy esuomi.fi-sivustolta.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on linjannut strategiaistunnossaan, että palvelu otetaan julkisyhteisöä velvoittavaan ensisijaiseen käyttöön vuonna 2018, mutta tarkemmin aikataulua ei vielä ole.

Viskarin mukaan ensimmäinen versio palvelusta saadaan käyttöön loppukeväästä tai alkukesästä 2017.

”Ne kirjeet, jotka ennen ovat tulleet kotiin valtionhallinnolta tulevat sinne laatikkoon, ja sieltä sähköisestä laatikosta pystyy vastaamaan viesteihin samantien. Näin papereita ei lähetetä edestakaisin”, Viskari selittää.

Viskarin mukaan myös erilaisia herätteitä ja muistutuksia voi lähettää entistä helpommin.

Tarkoitus on tehdä palvelusta kännyköissä toimiva, jolloin sillä voi lähettää erilaisia muistutuksia määräaikojen lähestyessä.

Tällaisia muistutuksia voisi tulla esimerkiksi veroilmoituksesta, Kelan etuuksista tai työttömien erilaisista ilmoitusvelvollisuuksista, Viskari listaa.

”Aika vahvasti panostetaan mobiiliin.”

Viskarin mukaan palvelussa käyvät kaikki mahdolliset tunnistautumistavat pankkien tunnistautumisesta operaattoreiden mobiilivarmenteisiin tai henkilökortteihin.

Sähköpostia ei käytetä, koska se on Viskarin mukaan luottamuksellisessa viestinnässä hieman turvaton väline.

”Kyse on ennen kaikkea viestien välittämisestä”, Viskari sanoo.

Terveystiedot löytyvät puolestaan jo nyt Kelan Omakanta-palvelusta. Siellä huoltaja voi nykyisin asioida myös alle 10-vuotiaan lapsensa puolesta.

Julkishallinnon palvelujen käyttäjien kannalta olennaista on huomata, että viestijärjestelmään siirtyy hallinnon kaikki aiemmin paperikirjeinä lähettämä posti.

Tällaista postia tulee runsaasti esimerkiksi verottajalta, Kelalta, Trafilta ja kunnilta.

Jo nyt Suomi.fi-palvelua voi testata osoitteessa beta.suomi.fi.

Omia verotietoja sieltä ei vielä näy, koska verottajan tulorekisteriä ollaan vasta rakentamassa, Viskari kertoo.

Betaversiossa palvelu ei ole vielä kaksisuuntaista, eli kansalainen ei voi vielä lähettää viestejä viranomaiselle sitä kautta. Viskarin mukaan tavoitteena on, että kaksisuuntaisuus saadaan kokeilukäyttöön kevään aikana.

Postia käyttävästä viranomaisesta riippuu onko viestintä vielä tuolloin kaksisuuntaista.

Ensi vuonna viranomaisasiointia voi siis yhä useammin tehdä niin, että kännykästä etsii Suomi.fi-oikotien, jolla pääsee kirjautumaan palveluun ja asioimaan viranomaisten kanssa sähköisesti kännykällä.

Viskarin mukaan tavoitteena on luoda palvelusta myös mobiilisovellus, mutta palvelu toimii joka tapauksessa mobiiliselaimella.

”Tämä on tosi iso projekti, melkein voisi sanoa, että jos ei merkittävin julkisen hallinnon ict-projekteista, niin ainakin melkein”, Viskari sanoo.

Väestörekisterikeskuksen palveluarkkitehtuuriyksikössä hankkeen työnohjauksesta vastaa 40 henkilöä, ja ohjelmistonkehittäjiä, testaajia ja palvelumuotoilijoita on töissä 80–100, Viskari kertoo.

Toisin kuin monessa muussa julkisessa hankkeessa, työnohjaus on pidetty täysin omissa käsissä ja vain työvoiman ja koodareiden osto alihankkijoilta on kilpailutettu.

Palveluarkkitehtuuriyksikön toinen suuri projekti on sähköisten valtakirjojen tuominen kaikkien saataville.

Siinä palvelun käyttäjät voivat valtuuttaa jonkun toisen toimimaan puolestaan.

Palvelu on maksuton kaikille, myös yksityisille yrityksille.

Viskarin mukaan valtuutuspalvelun avulla on tarkoitus auttaa esimerkiksi sellaisten iäkkäämpien henkilöiden asemaa, joille sähköinen asiointi on vaikeaa.

Jos julkishallinnon asiakkailla ei ole tietokonetta tai älypuhelinta eikä mahdollisuutta tai varaa hankkia sellaista, heidän osaltaan mikään ei muutu; Viskari kertoo. He saavat viranomaiskirjeet jatkossakin paperikirjeinä.

Korjattu kello 14.58: Terveystiedot ovat vain Kelan palvelussa. Korjattu kello 18.15: Hallituksen linjauksen mukaan palvelu on tulossa velvoittavaan ensisijaiseen käyttöön vuonna 2018, ei 2017 niin kuin jutussa aiemmin kerrottiin. Lisätty loppuun tieto siitä, miten toimitaan tilanteissa, joissa henkilöllä ei ole älypuhelinta tai tietokonetta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sähköinen asiointi
  • Posti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    8. 8

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    9. 9

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    10. 10

      Huumeidenkäyttäjät ostivat pillereitä sotaveteraaneilta ja polttivat pilveä poliisin nenän alla Helsingin keskustassa – entinen narkomaani kertoo, millainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää