Kotimaa

Etelä- ja Keski-Suomessa ajoittaista lumisadetta Lauantaina 27. tammikuuta 1989

Tilaajille

Lounais-Suomessa oleva matalapaine liikkuu itäkoilliseen. Etelä- ja Keski-Suomessa sataa ajoittain lunta, etelässä myös vettä. Päivällä lumisadealue leviää Itä-Lappiin.

Varoituksia

Kovan tuulen varoitus: Suomenlahti, Pohjois-Itämeri, lounaistuulta aluksi 20 m/s. Ahvenanmeri, Saaristomeri, lännen puoleista tuulta aluksi 15 m/s. Pohjanlahti, luoteistuulta aluksi 15 m/s.

Odotettavissa iltaan asti pääkaupunkiseudulla

Odotettavissa iltaan asti koko maassa

Ahvenanmaalla, Turun ja Porin, Uudenmaan, Kymen ja Hämeen läänissä: vähän heikkenevää lounaistuulta. Pilvistä ja ajoittain lumi- tai vesisadetta. Lämpötila nollan tienoilla. Iltapäivällä tai illalla lännen ja pohjoisen välille kääntyvää tuulta ja lännestä alkaen vähän selkeämpää. Lumi- tai räntäkuuroja voi kuitenkin vielä tulla. Iltaa kohden kylmempää. Vaasan ja Keski-Suomen läänissä: voimistuvaa koillistuulta. Pilvistä ja ajoittain lumipyryä. Lämpötila enimmäkseen -3...-8 astetta. Iltapäivällä pohjoisen ja luoteen välistä tuulta sekä lännestä vähän selkeämpää. Mikkelin, Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänissä: enimmäkseen kohtalaista etelänpuoleista tuulta. Pilvistä ja ajoittain lumipyryä, etelämpänä mahdollisesti räntäsadetta. Lämpötila 0...-5 astetta. Oulun läänissä: vähän voimistuvaa idän ja pohjoisen välistä tuulta ja varsinkin läänin itäosassa yleisemmin lumisadetta. Lämpötila -7...-15 astetta. Lapin läänissä: heikkoa tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin heikkoa lumisadetta, päivällä Itä-Lapissa yleisemmin. Lämpötila enimmäkseen -10...-20 astetta.

MERIENNUSTE Suomenlahti, Pohjois-Itämeri: lounaistuulta aluksi 16-20 m/s. Heikkenevää, iltapäivällä lännen ja lounaan välistä tuulta 10-14 m/s. Ajoittain vesisadetta, kohtalainen näkyvyys. Ahvenanmeri, Saaristomeri: heikkenevää länsituulta, aluksi 10-15 m/s. Iltapäivällä 8-12 m/s. ajoittain vesisadetta, kohtalainen näkyvyys. Pohjanlahti: koillistuulta 10-15 m/s, päivällä tuuli kääntyy länteen ja heikkenee, iltapäivällä 7-11 m/s. Enimmäkseen kohtalainen näkyvyys.

Odotettavissa sunnuntaina

Länsi-Suomessa: yöllä heikkenevää pohjoisen puoleista tuulta, osaksi selkeää ja kiristyvää pakkasta. Pilvistyvää ja lounaasta alkaen lumipyryä, lauhtuvaa. Itä- ja Pohjois-Suomessa: pilvistä ja aluksi monin paikoin lumisadetta. Vähitellen selkeämpää. Lämpötila alempi tai sama kuin lauantaina.

MERIENNUSTE Pohjois-Itämeri, Suomenlahti: voimistuvaa etelätuulta, kovan tuulen todennäköisyys 30 prosenttia. Ahvenanmeri, Saaristomeri, Pohjanlahti: heikkenevää lännen ja pohjoisen välistä tuulta, todennäköisimmin alle 10 m/s.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää