Kotimaa    |   LINNUT

Mistä tulit yökyöpeli tornipöllö?

Tilaajille

Lasse J. Laine Mistä tulit yökyöpeli tornipöllö?

Kevään kovin lintusensaatio koettiin äskettäin. Lahtelainen linturengastaja Pekka Saikko kierteli Lågskärin lintuaseman aamussa verkkokierrostaan, kun hän jo kaukaa erotti vaalean hahmon verkossa killumassa. Sarvi- vai suopöllö, juolahti Pekalle ensimmäisenä mieleen, mutta kun hän tuli linnun luo, kävi heti selväksi, että verkossa veteli aamutorkkuja todellinen suurharvinaisuus, tornipöllö (Tyto alba).

Alkujärkytyksestä toivuttuaan Pekka varusti pöllön renkaalla ja päästi sen saaren pienen kuusikon suojiin. Tornipöllö on visuimmin päivänvaloa karttavia lintuja ja siksi normaalilla esiintymisalueellaankin vähän tunnettu lintulaji.

Tornipöllö on levittäytynyt 34 rotuna suurimpaan osaan maapalloa, mutta puuttuu Pohjois-Euroopasta. Suomea lähinnä se pesii harvinaisena Tanskassa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Ruotsin eteläosien kanta kuoli sukupuuttoon joitakin vuosia sitten.

Suomeen herttanaamainen yökyöpeli on harhautunut aiemmin kahdesti, molempina kertoina huonoin seurauksin. Tammikuun puolivälissä 1935 löytyi Haapasaarilta Kotkan edustalta kohmettunut yksilö, joka pian kuoli. Sitä on tulkittu laivakarkulaiseksi, mutta aivan syyttä.

Tornipöllöt ovat hyviä lentäjiä ja niiden on todettu tarpeen tullen vaeltavan jopa tuhat kilometriä. Tavallisesti vain nuoret linnut lähtevät kiertelemään. Vanhat yksilöt pysyvät uskollisesti elinpiirillään, eivätkä hievahda tontiltaan kuin pakon edessä.

Toinen tornipöllömme löydettiin kuolleena 10. tammikuuta 1963 Pielisjärveltä.

Lågskärin tornipöllö oli varmaankin ajautunut tänne pääsiäisen voimakkaiden kaakkoistuulten kuljettamana. Pöllö on ilmeisesti kotoisin Baltian maista tai Puolasta. Lintu oli selvästi nälkiintynyt, mitä osoitti sekin, että se vastoin tapojaan saalisteli saaren yllä keskellä päivää.

Tiistaina sitä ehtivät käydä kummastelemassa monet lintumiehet, kiireisimmät helikopterikyydillä, mutta keskiviikon kävijät tulivat liian myöhään. Pöllö oli löytynyt aamulla kuolleena nurmikolta.

Se oli joutunut siksi heikkoon kuntoon raskaan merenylityksen jälkeen, ettei pystynyt enää hankkimaan itselleen saalista. Ehkei myyrä- tai hiiriravintoa ollut edes kunnolla tarjolla. Surullisesti siis päättyi Suomen kolmannenkin tornipöllön tarina.

Tornipöllö on todellinen vanhan maalaismaiseman, latojen ja riihien ullakoiden hiljainen haamu. Se asustaa myös raunioiden ja kirkontornien sopukoissa.

Länsi-Euroopassa, esim. Englannissa, se on kovasti vähenemässä maaseudun rakennemuutoksen takia, mutta suurimpana uhkana on lajille ollut lisääntynyt autoliikenne. Tämä oli ilmeisesti merkittävin syy Ruotsin tornipöllöjen häviämiseen.

Tornipöllön äänet ovat karmaisevaisuudessaan omaa luokkaansa. Vertahyytävän korkea varoituskirkuna jähmettää veren paatuneessakin sielussa pimeänä yönä. Alfred Hitchcockin kauhuelokuvien ääniefektinä tornipöllö olisi varmasti voittanut Oscarin.

Miksi niin monet Lågskärin lintuasemalle harhautuneet superharvinaisuudet kuten esim. kirjorastas, valko-otsalepikäinen ja nyt tämä pöllö ovat kuolleet? Moni lintumies on ihmetellyt, saavuttuaan paikalle liian myöhään, mikä on Lågskärin kirous?

Mielestäni selityksenä on yksinkertaisesti se, että Lågskärin piskuiselle saarelle keskelle merta laskeutuu lähinnä muuttolintujen "sekundajoukko" eli ne, joilta polttoaine on jo jotakuinkin lopussa. Hyväkuntoiset linnut jatkavat muuttoaan samaan syssyyn parinkymmenen kilometrin päässä olevalle mantereelle.

Saarelle toki menehtyy tavallisia pikkulintujakin, mutta niiden katoamista ei huomaa yhtä kirpeästi, ja monet linnut hakeutuvat kuolemaan kallionrakoihin ja pensaiden alle katseilta syrjään.

Harvinaisen vieraan maatessa kuolleena Lågskärin majakan juurella, allihaahkojen monikymmenpäinen parvi piti komeata soidintaan aivan rannassa. Koreat koiraat pelehtelivät kuin pellet kumarrellessaan ruskeille naaraille. Kohta ne lähtevät muuttamaan maamme poikki Pohjoisen jäämeren rannoille pesiäkseen.

Lågskär, lintuasemiemme helmi, on ainoa paikka, missä allihaahkojen kiehtovaa kosionäytelmää voi seurata ja kolmas paikka Suomessa, missä tornipöllö on kohdannut matkansa pään.

Lasse J. Laine

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää