Helsingin Sanomat 50 vuotta sitten - Kotimaa | HS.fi

Helsingin Sanomat 50 vuotta sitten

15.7.1990 3:00

Maanantai 15. 7. 1940

Saksan merivoimien osuus kauppasodassa tehokas. Englantilaiset pommittaneet lukuisia paikkoja Saksassa ja Hollannissa.

Lontoo, 14.7. (UP) Kanaalin yläpuolella suoritettiin tämän päivän kuluessa kiivas ilmataistelu englantilaisten hävittäjäkoneiden ja saksalaisten syöksypommikoneiden välillä viimeksimainittujen yrittäessä pommittaa brittiläistä laivasaattuetta. Lontoossa ilmoitetaan, että kaksi suurta saksalaista pommikonetta ammuttiin tällöin alas. Messerschmitt-koneiden saattamina ilmestyi 12 saksalaista pommikonetta hyvin korkealla englantilaisen saattueen yläpuolella. Ne pudottivat muutamia pommeja. Englantilaiset sotalaivat avasivat kiivaan ilmatorjuntatulen saksalaisia koneita vastaan ja lyhyen ajan kuluttua saapui englantilaisia lentokoneita rannikolta avuksi. Eräästä saksalaisesta pommikoneesta pudottautui lentäjä laskuvarjolla 300 metrin korkeudelta alas. "Kaikki viittaa siihen, että sodasta tulee pitkäaikainen." Churchill pitänyt rauhoittavan ja rohkaisevan puheen. Lontoo, 14.7. (STT) Churchill piti sunnuntai-iltana puheen Englannin imperiumille ja amerikkalaisille kuuntelijoille sanoen m.m.: Viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana brittiläisellä laivastolla on ollut, paitsi Saksan jäljelläolevan laivaston saartoa ja Italian laivaston ahdistamista, surullisena velvollisuutena poistaa Ranskan taistelulaivat tehokkaasti pelistä sodan ajaksi. Aselepoehtojen perusteella Ranskan sotalaivat olisivat joutuneet Saksan herruuteen. Näiden alusten joutuminen Hitlerin käytettäväksi olisi vaarantanut sekä Englannin että Yhdysvaltain turvallisuutta. Meillä ei näin ollen ollut mahdollisuutta menetellä toisin kuin mitä teimme ja ryhtyä tekoihin heti. Kipeä tehtävä on nyt suoritettu. Tämä murheellinen vaihe suhteissamme Ranskaan on meidän kohdaltamme päättynyt. Meidän tulee nyt ajatella tulevaisuutta. Kaikki viittaa siihen, että sodasta tulee pitkäaikainen, sanoi Churchill edelleen. Kukaan ei voi sanoa, tuleeko se laajenemaan uusille alueille. Olemme valmiit puolustamaan syntymämaatamme uhkaavaa maahantunkeutumista vastaan. Taistelemme yksinämme, mutta emme taistele yksinomaan itseämme varten. Meidän on kyettävä vastustamaan pikaista, väkivaltaista hyökkäystä yhtä hyvin kuin - mikä lienee vaikein koetus - pitkää odotusaikaa, mutta tuleepa koetuksesta lyhyt tai pitkäaikainen tai kumpaakin, emme pyydä ehtoja emmekä siedä minkäänlaisia neuvotteluja. Muotipalatsit ja teatterit avanneet ovensa. Vain yksi kysymys huolestuttaa parisilaisia: pommitetaanko kaupunkia? (Hels. sanomain kirjeenvaihtajalta.) Paris 13. 7. (UP) Helsingin Sanomain erikoiskirjeenvaihtaja Glenn Stadler tiedoittaa: Kaikkialla Parisissa alkavat liikkeet nyt jälleen aukaista oviaan yleisölle. Myöskin maailmankuulut muotipalatsit ovat avanneet porttinsa. Parisin liikemiehet ja kauppiaat koettavat kaikilla mahdollisilla tavoilla täydentää varastojaan tuottamalla tavaroita Ranskan muista osista. Elintarvikkeidenkin puute alkaa vähitellen lieventyä. Kiivas ilmataistelu Kanaalin yllä

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat