LEVYT Markku Fagerlund

13.8.1990 3:00

THE QUIETS: Travellin' With The Quiets

"Hiljaiset miehet" eivät petä odotuksia. Vanhat viihdesävelmät soivat 1960-luvun rautalangan hengessä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan Sam Saarvan punaisen Fenderin johdolla. Massojen musiikkia rautalangasta tuskin enää tulee, mutta oman piristeensä Quiets (sekä tietenkin Agents) kotimaiseen rockiin tuovat. BAD COMPANY: Holy Water Ei, 1970-luvun kulttibändi ei 199O-luvulla ole heittäytynyt heviin kovasti "pyhästä" lp:n nimestä huolimatta. Itse asiassa Holy Water ei ole edes heviä, vaan luokatonta keskitien jenkkirockia, jota muutenkin valuu markkinoille liian kanssa. Paljon paremmin alkuperäisen Bad Companyn ja edesmenneen laulajan Paul Rodgersin perintöä vaalii kotoinen Havana Black, jonka musiikissa sentään on sielua mukana. DUSTY SPRINGFIELD: Reputation 1960-luvun laulajasuosikki teki comebackin Pet Shop Boysin vanavedessä. PSB:lla on näppinsä pelissä vahvasti myös Springfieldin soololla, joka on monenkirjavaa poppia niin tyyliltään kuin tasoltaan. Välillä ääni on kuin Tina Turnerilla, toisaalla mieleen tulee Dionne Warwick tai naispuolinen versio Pet Shop Boysista. Paikoin laulu tulee suoraan sydämestä, paikoin aivan muualta. Pienemmällä säveltäjä- ja avustajajoukolla (mm. neljä eri tuottajaporukkaa) levystä olisi tullut yhtenäisempi, tiiviimpi ja nautittavampi. Sillä taito Dusty Springfieldillä on yhä tallella. ERI ESITTÄJIÄ: Original soundtrack recording The Adventures Of Ford Fairlane Musiikki Renny Harlinin ohjaamassa leffassa on juuri niin kirjavaa kuin jenkkielokuvissa. Valikoimaa riittää Billy Idolin verevistä rytmeistä Dion väljähtäneeseen rock'n'rolliin. Levyn kummajainen on Bon Jovi -kitaristin, Richie Samboran lämmittely Hendrixin helmestä Wind Cries Mary. Muutamaa laadukkaampaa kappaletta lukuunottamatta musiikki jää keskitason alapuolelle. HOT SHOTS: Showtime Niko Ahvosen vetämä Hot Shots on hesalaisklubeissa osoittautunut mainioksi rytmikoneeksi elävänä nähtynä. Perinteinen soul, rock ja rhythm & blues irtoavat samanlaisella fiiliksellä kuin hengenheimolaisella Bullworkersilla aikanaan. Homma toimii myös levyllä, studiossakin taltioituna. Suurelta osin omista sävellyksistä koostuva Showtime toimii käyntikorttina Hot Shotsin musiikista. Silti, parhaimmillaan tämänkaltainen bailausmusiikki on tietenkin luonnossa nautittuna. HOLLY JOHNSON: Hallelujah (The Remix Album) Vanhaa viiniä uudessa leilissä eli uudelleen miksattuja biisejä entiseltä Frankie Goes To Hollywood -vokalistilta. Jos ei Johnsonin musiikki vuosi sitten innostanut, niin ei se kyllä tee sitä nytkään. JOHN HIATT: Stolen Moments 16 vuotta ensilevynsä ilmestymisen jälkeen John Hiatt alkaa saada sitä arvostusta, mikä hänelle kuuluu. Edellinen lp Slow Turning oli sananmukaisesti käännekohta hänen urallaan, ja Stolen Moments vain vahvistaa tilannetta. John Hiatt on John Cougar Mellencampin tyylinen musiikintekijä. Hiatt osaa iskeä konkreettisesti tarinaa näkemästään sekä kokemastaan ja pukea sen konstailemattomaan jenkkirockiin. Aikaisemmin Hiatt teki todella rosoisia levyjä, mutta sitä mukaa kun miehen oma elämä on järjestynyt, on myös musiikki muuttunut optimistisemmaksi. Stolen Moments on hyvä levy ja sen myötä John Hiatt toivottavasti breikkaa lopullisesti myös meillä. Hänen parhaat levynsä löytyvät kuitenkin 1980-luvun alkupuolelta, ja myös niille kannattaa kyllä kallistaa korvaansa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat