Kotimaa

Tutkimuksen mukaan koulu kasvattaa eroja: Koulumenestys, hyvät kotiolot ja terveys käyvät käsikädessä

Tilaajille

"Koulun pitäisi kantaa nykyistä suurempaa vastuuta niistä oppilaista, jotka huonojen lähtökohtiensa ja heikon koulumenestyksensä vuoksi ajautuvat vielä huonoihin terveystapoihin. Nykyisellään koulu tukee hyvin menestyviä ja kasaa lisää taakkaa jo muutenkin huonosti menestyvien niskaan", sanoo nuorten terveystapoja tutkinut dosentti Matti Rimpelä Helsingin yliopistosta.

Laajasta nuorten terveystapoja selvittävästä tutkimuksesta on valmistunut terveyden ja koulumenestyksen yhteyttä kuvaava osa. Tutkimuksessa on seurattu 12-18-vuotiaiden nuorien terveyskokemuksia ja oireiden kehitystä viime vuosikymmenen ajan.

Keskimäärin joka kymmenes nuorista ilmoittaa potevansa jotain sellaista vammaa tai sairautta, joka haittaa jokapäiväistä elämää. Joka viides nuorista ilmoitti potevansa lähes päivittäin ärtymystä, päänsärkyä tai univaikeuksia.

Aikuisten tapaan myös nuorista tytöt kokevat enemmän terveysongelmia kuin pojat. Oireiden määrä kasvaa iän myötä. 18-vuotiaista joka neljäs tyttö ja joka kymmenes poika kärsii päänsärystä. Univaikeuksia kokee lähes joka kolmas tyttö ja joka viides poika.

Koulumenestystä ja terveyskokemusten yhteyttä tutkittaessa vahvistui kasautuvuusteoria oikeaksi. Jo 14-vuotiaina huonosti koulussa menestyvistä lapsista joka neljäs koki terveytensä korkeintaan keskinkertaiseksi. Erittäin hyvin koulussa menestyneistä yli 90 prosenttia koki terveytensä hyvkäsi.

Vaikka hyvä koulumenestys ja terveys näyttävätkin Matti ja Arja Rimpelän tutkimuksen mukaan suosivan samoja oppilaita, löytyy lukiosta linjan rikkova tutkimustulos.

Lukiolaisista terveimmiksi itsensä tuntevat melko hyvin menestyvät, eivät parhaiten menestyvät. Kaikkein eniten oireita valittivat tuntevansa erittäin hyvin lukiossa menmestyvät 18-vuotiaat pojat. Myös erittäin hyvin menestyvät tytöt oirehtivat paljon, mutta ero muihin ryhmiin ei ole niin suuri kuin pojilla.

"Uskoisin, että poikien suuren oirehtimisen taustalla on viime hetken kauhu lähestyvistä ylioppilaskirjoituksista. Jos parin kuukauden aikana yritetään kuroa umpeen kaikki mahdolliset aukot kolmen vuoden ajalta, opiskellaan yöt ja päivät, kertyyhän niitä oireita. Valitettavasti vielä ei ole tutkimustuloksia siitä, häipyvätkö nämä oireet myöhemmin ja kuinka pian", sanoo Matti Rimpelä.

Lukiota käyvät nuoret näyttävät tutkimuksen mukaan kuitenkin tuntevansa itsensä terveemmiksi kuin muussa koulussa tai työelämässä olevat ikätoverinsa keskimäärin. Kaikkein sairaimmiksi itsensä tuntevat muissa keskiasteen kouluissa huonosti menestyvät ja koulujen ulkopuolella olevat 16-18-vuotiaat nuoret.

Rimpelöiden tutkimuksen mukaan nuorten terveyskokemuksilla ja koulumenetyksellä näyttää olevan suurempi yhteys kuin terveydellä ja kotitaustalla tai asuinalueella. Kotitausta vaikuttaa kuitenkin siten, että lukioon yhä edelleen hakeutuu suhteellisesti suurempi osa akateemisen tutkinnon suorittaneiden vanhempien lapsia kuin työläiskodeista lähteneitä.

Lukion parhaimmilla myös paljon oireita

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää