Kotimaa

Kuopion yliopisto aikoo erikoistua biotieteisiin

Tilaajille

Kuopion yliopisto aikoo investoida tulevaisuudessa biotekniikkaan ja biotieteiden soveltavaan tutkimukseen.

Opetusministeriölle lähetetyssä toiminta- ja taloussuunnitelmassa yliopisto korostaa rehtori Ossi Lindqvistin mukaan erityisesti biotieteitä; ne soveltuvat muutenkin jo yliopistossa oleviin vahvoihin erityisosaamisen aloihin, joita ovat mm. terveys, ravinto ja ympäristö.

Väestön ikääntymisen vuoksi lääketieteen keskeisiksi alueiksi nousevat syövän ehkäisy ja hoito sekä vanhenemisen ja aivojen sairaudet. Kuopion yliopiston farmaseuttinen tiedekunta on Lindqvistin mukaan edelläkävijä uusien lääkemuotojen, esimerkiksi täsmälääkkeiden kehittämisessä.

Biotekniikan ja biotieteen tutkimusta varten on tarkoitus kehittää Kuopioon noin vuosi sitten perustettua A. I. Virtasen instituuttia. Instituutille kaavaillaan tiloja rakennettavan BioTeknian yhteyteen.

Hankkeen kustannusarvio on noin 50 miljoonaa markkaa. Instituutissa olisi suunnitelman mukaan mm. aivotutkimuskeskus sekä ympäristön-, syöpä-, lääke-, luu- ja ravitsemustutkimuskeskukset. Instituuttiin on tarkoitus saada myös ns. B4-erityislaboratorio, joita Suomessa on tällä hetkellä vain kaksi, molemmat Helsingissä. B4-laboratoriota tarvitaan yleisvaarallisten infektioiden tutkimisessa.

Kuopion yliopistossa on tarkoitus aloittaa myös palvelujohtamisen koulutusohjelma. Lisäksi pyritään aloittamaan diplomi-insinöörien koulutus luonnon- ja ympäristötieteiden tiedekunnassa viimeistään 1995.

Palvelujohtamisen koulutusala on uusi ja monitieteinen. Sitä ei ole muissa yliopistoissa. Tarkoituksena on kouluttaa henkilöitä johtamis- ja asiantuntijatehtäviin julkisyhteisöille ja yksityisille yrityksille.

Palvelujohtamisen koulutusala aiotaan sijoittaa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan yhteyteen.

Ympäristötekniikan koulutusohjelma tähtää diplomi-insinöörin tutkintoon, joka antaa teknillisen koulutuksen lisäksi laajemman ympäristönäkemyksen. Koulutusta suunnitellaan yhteistyössä teknillisten oppilaitosten kanssa.

Kuopion yliopisto on siirtymässä uuteen toimintamenobudjetointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopisto saa käyttöönsä könttäsumman, jonka mukaan sen on sopeutettava menonsa.

Yliopiston "liikevaihto" on noin 200 miljoonaa markkaa, Lindqvist kertoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää