Kotimaa

Saaristomerellä kehitetään vain isoja silakoita vangitsevaa pyydystä Koetrooli säästää pikkukaloja

Tilaajille

Nauvon Gullkronafjärdenillä tutkitaan, miten trooli pyytäisi vain isoja silakoita. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) selvittää asiaa uudentyyppisen koetroolin ja veden alla kuvaavan videokameran avulla.

Tavallisen troolin saaliista noin puolet on pikkusilakkaa eikä sille ole ostajia.

Nuoria silakoita ei voi palauttaa myöskään mereen - ne nimittäin kuolevat jo nostovaiheessa. Pyydyksen silmien läpi karkaavistakin pääosa kuolee, sillä ne vahingoittuvat paetessaan.

Tutkimusalan johtaja Petri Suuronen riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta on lisännyt tavalliseen trooliin kaksimetrisen tiheän metalliritilän, jonka läpi pikkusilakat mahtuvat mutta isot eivät. Tankojen väli on 14 milliä. Tutkimuksilla selvitetään parasta ritiläkokoa ja tankojen etäisyyttä.

Pienen apualuksen perästä lasketaan vinssillä veden alle videokamera. Hytissä olevasta monitorista näkyy, miten vajoava kamera saa vähitellen ritilän näköpiiriinsä.

Vedenalainen maailma vaikuttaa kuolleelta, mutta sitten silakat alkavat vilahdella pyydyksessä. Troolin suunnasta pöllähtelee myös auringon säteissä välkkyviä suomupilviä.

Pikkusilakat säilyvät sumpussa

Sumppu liitetään trooliin vain kokeiden vuoksi. Tavoitteena olevassa uudessa tehotroolissa sitä ei enää olisi.

Kaloja säilytetään sumpussa yksi, kolme tai seitsemän päivää. Näin selvitetään, kuinka moni ritilän läpi uineista nuorista silakoista jää henkiin. Tähänastisten kokeiden mukaan hengissä selvinneiden osuus on rohkaisevan suuri.

Suurosen mukaan tutkimuksessa keskitytään nyt juuri siihen, kuinka suuri osa kaloista säilyy elossa. Jos selviytymisprosentti on hyvä, tutkitaan seuraavaksi, miten trooliin jäisi mahdollisimman vähän nuoria silakoita.

Ritilä on vain kiinnitetty troolin seinämään, jolloin pikkukalat pääsevät jatkamaan myös troolin peräosaan. Yllättävän moni niistä kuitenkin ui ritilän läpi. Suuronen arvelee, että valoisuus tai erilainen veden virtaus houkuttelee yrittämään pakoon metalliritilän kautta.

Erottelua tutkitaan myös muualla

"Uskon että kymmenen vuoden kuluttua Euroopan yhteisö (EY) määrää, että trooleissa on käytettävä jonkinlaista laitetta, joka erottelee pikkukalat pyydystysvaiheessa siten, että ne säilyvät hengissä. Yhteisön kalastuskapasiteetti on paljon suurempi kuin pyydettävissä olevat kalavarat, joten olisi todella tarpeen päästää nuoret ikäluokat vielä kasvamaan", Suuronen miettii.

"Pikkukalat erottavia trooleja tarvittaisiin EY:n alueella ainakin sillin, turskan, koljan, makrillin ja punakampelan pyynnissä." Ensi vuonna tutkimuksiin panostetaan tuntuvasti Suomen lisäksi myös useissa maissa. Suomeen ritiläidea tuli Norjasta, jossa sillä eroteltiin nuoria turskia katkaravunpyynnissä. Alan tutkijat vaihtavat tiiviisti tietoja keskenään.

Myös suomalaisten koetroolitutkimus on herättänyt kiinnostusta. EY:n tutkijakokouksessa Skotlannissa kerrotaan ensi viikolla muiden aiheiden lisäksi myös riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen troolauskokeista.

"Kalastajat ottaisivat mielellään käyttöön vain isoa silakkaa pyytävän troolin, jos se saataisiin toimimaan hyvin", sanoo Varsinais-Suomen kalastajaliiton toiminnanjohtaja Mauri Lähteenmäki. Erotteluritilä maksaa vain pari kolme tuhatta markkaa.

"Kalastajan tarvitsisi tehdä vähemmän erottelutyötä, eikä syntyisi pikkusilakoiden sijoittamispulmiakaan. Samalla turvattaisiin kalakantojen tulevaisuus, kun pikkukalat pääsisivät jatkamaan kasvuaan. Hieman kuitenkin mietityttää, riittäisikö ruoka meressä, jos nuoret silakat jäisivät pyytämättä", Lähteenmäki miettii.

Suuronenkin myöntää, ettei asiaa vielä tiedetä. Hän pitää kuitenkin ruoan niukkuutta paljon pienempänä vaarana kuin kantojen liikakalastusta.

"Viime aikoina silakkakannat ovat olleet vahvoja, kun esimerkiksi niitä ahmivat turskat ovat vähentyneet rajusti. Silakkakantoihin vaikuttavat olosuhteet kuitenkin vaihtelevat, eikä ole taattua, että luonnonolot suosivat lajia tulevaisuudessa yhtä hyvin."

Itämeren silakkasaalis 400000 tonnia

Koko Itämeren alueella pyydetään 400000 tonnia silakkaa vuodessa. Suuri osa saaliista on pikkusilakkaa, joka todennäköisesti heitetään takaisin mereen. Siellä kalanraadot vajoavat pohjaan ja kuluttavat hajotessaan happea, mikä on haitallista erityisesti syvänteiden happikatoalueilla.

Oppilaat mukana koekalassa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen projekti on saanut rahallista tukea maa- ja metsätalousministeriöltä sekä pohjoismaiselta ministerineuvostolta. Projektiin liittyy lisäksi tietojen vaihtoa virolaistutkijoiden kanssa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    10. 10

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää