Kotimaa

VENEILY Olli Hakkarainen Käytettyjen veneiden hinnat ovat lyhyessä ajassa laskeneet jopa viidenneksen

Tilaajille

Monien mielestä vuoden mielenkiintoisin veneilyalan tapahtuma, käytettyjen uiva venenäyttely Helsingin Valkosaaressa, ei tunnu pyyntihinnoiltaan sopeutuneen tähän päivään. Vielä muutama vuosi sitten venekaupoissa liikuteltiin isoja rahoja. Nyt summat ovat utopiaa, mutta silti myyjät vielä yrittävät pitää niistä kiinni.

Tänä vuonna tehtyjen kauppojen mukaan käytettyjen moottoriveneiden hinnat ovat selvästi laskeneet, jopa noin kaksikymmentä prosenttia, purjeveneiden hieman vähemmän, kymmenisen prosenttia. Eräiden, kuten bensakoneella varustettujen suurten amerikkalaisveneiden päivän hintaa on peräti mahdoton määritellä. Se on myyjän ja ostajan välinen neuvottelukysymys.

Myytävänä 160 venettä

Moottori- ja purjeveneitä on jotakuinkin yhtä paljon, joukossa runsaasti hyvinkin uusia veneitä.

Venekaupan erään säännön mukaan venettä ei pitäisi koskaan myydä ennen kuin on käyttänyt sitä kolme kesää. Myyjän pitäisi saada omansa pois, mutta ostaja vertaa aina hintaa vastaavaan uuteen. Veneessä voi olla runsaastikin varusteita, mutta niiden arvo putoaa käytettynä nopeasti.

Moottoriveneiden pyydetyt hinnat ovat lähempänä todellisuutta kuin purjeveneiden. Moottoriveneiden pienet hintaheilahdukset yläkanttiin on laskettava neuvotteluvaraksi. Joissakin tapauksissa myyjä joutuu tinkimään paljon. Silloin kyseessä on harvinainen vene, jonka ostajakunta on niin ikään harvassa.

Purjeveneissä ylihintaa

Toisaalta venekaupassa ei voida tuijottaa mallivuoteen samoin kuin automaailmassa. Hintaan vaikuttavat veneen kunto ja varustelu ja monet muut seikat.

Eräitä venetyyppejä on jopa vaikea löytää käytettyjen markkinoilta.

Valkosaaressa on myytävänä mm. harvinainen P. O. Blomqvistin piirtämä 12-metrinen mahonkiristeilijä, pari erikokoista Comfortinaa, yksi Vindö, pari Ohlson 29:ää, pari Hallberg Rassya, pienemmästä päästä esimerkiksi Lohi 25, Finn26, pari kansanvenettä, Avance 245, yksi Guy 22 ja yksi Scanper.

Moottoriveneiden joukosta löytää mm. Summassa tehdyn, yli 11 metriä pitkän meriläisen, Marino 10000:n, useita jenkkiveneitä, Flying Albatrossin, yhden Saga 27:n, yhden Nordic 79:n ja yhden Seiskari S-23:n.

Käytetyille hintaopas?

Nyt tilanne on toinen. Ruotsinmaalainen venealan keskusjärjestö Sweboat julkaisee hintaopasta, joka pohjautuu tehtyihin kauppoihin. Mukana ovat kaikki yleisimmät venetyypit.

Olisiko siinä työmaata suomalaiselle alan järjestölle, Finnboatille, nyt kun kotimaisten veistämöiden määrä vähenee vähenemistään?

OLLI HAKKARAINEN Venetori on avoinna Valkosaaressa tänään ja huomenna klo 10-18. Aikuisten lippu maksaa 30 markkaa, lasten, eläkeläisten ja varusmiesten lippu kympin ja perhelippu 70 markkaa. Lipun hintaan sisältyy venekuljetus.

Veneet lähtevät Olympialaiturista Klippania vastapäätä ja Kauppatorilta Suomenlinnan lautan vierestä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää