Kotimaa

Kuluttajavalituslautakunnan "mustalla listalla" 33 yritystä

Tilaajille

Kuluttajavalituslautakunnan uudelle "mustalle listalle" on joutunut 33 yritystä. Kyseessä on lautakunnan helmi-kesäkuussa käsittelemistä tapauksista ne, joissa yrittäjät eivät noudattaneet sen antamaa hyvityssuositusta.

Noin 70 muuta samana aikana käsiteltyä valitustapausta on saanut ns. onnellisen lopun: yritys on korvannut asiakkaalle koituneen vahingon lautakunnan suositusten mukaisesti.

Jokaisessa oheiselle listalle joutuneessa tapauksessa on kyse siitä, että kuluttaja on vaatinut hänelle kaupanteossa kuuluvaa perusoikeutta, saada rahojensa vastineeksi virheetön tuote tai ammattitaitoinen palvelu. Ja jokaisessa tapauksessa kuluttaja ei ole tätä oikeuttaan saanut.

Listalle joutuu yhdenkin tapauksen perusteella, mutta mukana on myös sellaisia, joista on tehty useita valituksia ja jotka esiintyvät listalla taajaan. Tällä listalla moninkertainen uusija on Bonami Oy, helsinkiläinen postimyyntiyritys. Turkulainen tietokonepelejä postin kautta myyvä M-Data, joka on usein esiintynyt listoilla, on tällä kertaa poissa. Se on kirjallisesti luvannut hoitaa kaikki valitustapaukset kuntoon.

Listalta löytyy muitakin postimyyntiyrityksiä. Helsinkiläinen Hopeaketju on kuluttajavalituslautakunnan mukaan tyypillinen esimerkki postimyyntiyrityksestä, joka viittaa kintaalla kuluttajan oikeudelle peruuttaa kauppa seitsemän päivän kuluessa. Asiakkaat ovat palauttaneet yritykseltä tilaamansa korut saamatta rahoja takaisin. Kuluttajavalituslautakunnan yhteydenottoihin yritys ei ole myöskään vastannut.

Samanlaisista syistä listalla ovat myös Bonami Oy ja Italia Club.

Ruotsalainen Musik Jätten Ab markkinoi stereolaitteita, jotka osoittautuivat viallisiksi. Rahojaan kuluttajat eivät ole saaneet takaisin tältäkään yritykseltä.

Lautakunta julkaisee "mustan listan" neljä kertaa vuodessa.

Kuluttajavalituslautakunnan lista yrityksistä, jotka eivät noudattaneet sen helmi-kesäkuussa antamia hyvityssuosituksia.

POSTIMYYNTI: Bonami Oy , Helsinki.

Hopeaketju Oy , Helsinki.

Italia Club , Helsinki.

Musik Jätten Ab , Motala, Ruotsi.

UUDENMAAN LÄÄNI: Hammaslääkäri Teresia Kiviharju , Topeliuksenkatu 15 A, Helsinki.

Pesuset Oy , Sörnäisten Rantatie 27, Helsinki.

Maalausliike P. Kärkkäinen , Aarrekuja 1 A, Helsinki (huoneistoremontti).

Saneerauskulma Oy , Punavuorenkatu 1, Helsinki.

Elektroniikan huoltoryhmä , Liusketie 3 B, Helsinki (videon korjaus).

Safio Ky Autokartano , Anfallintie 6, Espoo.

Välisalo Motors Oy , Olarinluoma 11, Espoo.

Laatuvaihdokit Oy , Koskelontie 9, Espoo (autokauppa).

Kenkäasema Ky , Asematie 5, Vantaa.

Tuusulan Tuontiauto Ky , Visapolku 7, Vantaa.

Yrittäjäin Autokeskus Oy , Jönsaksentie 4, Vantaa.

RE-Autohulto Oy , PL 148, Kerava.

Hiihtokeskus Sappee Vuori Oy , Ylianttilantie 26, Hyvinkää.

Ajal Oy , Billskogintie A, Siuntio (vuolukiviuuni).

Uhtuan Kennel Markku Loimela , Halkia (koiran kauppa).

Orimattilan Autopelti ja maalaus J. Kostiainen , Niemenkylä, Orimattila.

TURUN JA PORIN LÄÄNI: Kaarinan Mattokutomo , Koristontie, Kaarina.

Loimaan Autopörssi Oy , Loimaa.

T:mi Anneli Kivimäki , Aurakatu 12, Turku (nahkatakin kauppa).

HÄMEEN LÄÄNI: Vähäojan Auto Oy , Perkkoonkatu 7, Tampere.

Hautakivipalvelu Eino Korjonen , Virontörmänkatu 8 A, Tampere.

Automyynti A. Laakkonen , Nirvansuonkatu 13, Tampere.

Maalausliike A. Koistinen , Kankilanraitti, Pälkäne (huoneistoremontti).

Lahden Kaukokiito Oy , Vanhatie 15, Lahti (antiikkitavaran kuljetus).

KYMEN LÄÄNI: Autosähkö Pekka Väliaho Ky , Kanervistontie 36, Kouvola.

POHJOIS-KARJALAN LÄÄNI: Elinkeinonharjoittaja Raimo Koljonen , Rinnetie 1, Hammaslahti (ruokamullan kauppa).

VAASAN LÄÄNI: Kauha-Motor , Taimelantie, Kauhajoki.

LAPIN LÄÄNI: Elinkeinonharjoittaja Juhani Teppo , Ylikylä, Rovaniemi (sängyn peite).

Sares Tekniikka Oy , Pienteollisuustalo, Keminmaa (kodinkoneiden korjaus).

Kuluttajavalituslautakunta on kauppa- ja teollisuusministeriön alainen elin ja osa valtion kuluttajahallintoa. Sen osoite on PL 306, 00531 Helsinki. Katuosoite on Kaikukatu 3, 4. kerros. Valituksiin liittyvää puhelinneuvontaa saa numerosta 90-77267977.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Uusi avaus Pohjois-Korean umpikujassa: Ulkoministeri Tillerson neuvottelisi Kimin kanssa ilman ehtoja – ”Puhutaan vaikka säästä”

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää