Yhteistä Raumaa pohjustettiin pitkään - Kotimaa | HS.fi

Yhteistä Raumaa pohjustettiin pitkään

19.2.1992 2:00

Rauman kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymisestä ei ole pidetty paljon porua. Kuntalaiset eivät kansanäänestyksen perusteella tosin halunneet kaupunkilaisiksi, mutta valtuusto päätti toisin. Liitosanomus on jätetty ministeriöön.

"Meillä on vanha, hyvä perinne ja olemme pystyneet keskustelemaan sivistyneesti", kehuu maalaiskunnan kunnanjohtaja Reijo Kallio . "Monilla aloilla on yhteistyötä, eikä liitosta porkkanarahojen varaan voi laskea." Pohjustustyö alkoi jo kolme vuotta sitten, kun kunnat päättivät hankkia asiantuntijan arvion kuntien kehitysnäkymistä. Tulos oli tyly: Vain vahva taloudellinen nousu puolustaa kuntien kehittämistä erillisinä, mutta liitos tuo taloudellisuutta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat