Kotimaa

Puoluesihteeri Markku Hyvärinen: Sdp ja vasemmistoliitto voivat ehkä järjestää yhteiset esivaalit

Tilaajille

Sdp:n puoluesihteeri Markku Hyvärinen on valmis harkitsemaan esivaalin järjestämistä vasemmistoliiton kanssa yhteisen presidenttiehdokkaan asettamisesta 1994.

Hyvärinen vastasi keskiviikkona vasemmistoliiton puoluesihteerin Matti Viialaisen yhteisestä esivaalista tekemään ehdotukseen, jonka hän julkisti tammikuun alussa. Aluksi Sdp:n johto tyrmäsi Viialaisen ehdotuksen.

"Vasemmistoliiton piiristä on useammalta taholta esitetty ajatus presidenttiehdokkaiden esivaalista, jossa sosiaalidemokraattisten ehdokkaiden lisäksi olisivat mukana myös vasemmistoliiton asettamat henkilöt. Asian tullessa mahdollisesti jo ensi syksynä ajankohtaiseksi on myös tätä ehdotusta vakavasti yhdessä pohdittava", Hyvärinen sanoi.

Hyvärisen tarjous liittyy ensi viikonvaihteessa pidettävään vasemmistoliiton liittovaltuustoon kokoukseen.

Hyvärisen mielestä vasemmistoliiton kokous on monessa suhteessa tärkeä. Puolin ja toisin olisi voitava vetää johtopäätöksiä siitä, että vanhan työväenliikkeen ideologinen vastakkainasettelu on kadottanut käyttövoimansa.

Sosiaalidemokraatit eivät toivo, että vasemmistoliitto jälleen kerran jakaantuisi useaan leiriin. Yhtenäisen puolueen kanssa olisi parempi käydä vakavia neuvotteluja asioista, joista voidaan saavuttaa yksimielisyys.

Hyvärinen toivoi vasemmistoliiton kannattavan EY-jäsenyyttä.

Sekä ajankohtaisia että pitkän ajan kysymyksiä koskevat neuvottelut on syytä aloittaa, kun tilanne selkiintyy.

Viialaisen peli

Viialainen kamppailee asemastaan vasemmistoliiton johdossa. Hän on pitänyt Oulun kokousta ratkaisevana käännekohtana: joko vasemmistoliitto lähestyy Sdp:tä tai loitontuu kauemmaksi.

Jos yhteinen vaali toteutuisi, Sdp ja vasemmistoliitto järjestäisivät yhteisen esivaalin, jossa molempien puolueiden jäsenet äänestäisivät. Vasemmistoliitossa on 13000 ja Sdp:ssä 63000 äänioikeutettua jäsentä.

Molemmat puolueet asettaisivat ilmeisesti useampia ehdokkaita. Sdp:ssä ehdokkaina on mainittu Kalevi Sorsa ja Ulf Sundqvist . Vasemmistoliitossa on jo ehdotettu Kalevi Kivistöä ja Claes Anderssonia .

Historiallinen avaus

Vasemmistoliiton edeltäjät Skdl ja Skp toistivat vuodesta toiseen tarjouksiaan: yhteisiä järjestöjä ja vaaliliittoja vaaleissa.

Sdp on kieltäytynyt tiivimmästä yhteistyöstä. Sdp:n mielestä kommunismin ja sosiaalidemokratian välillä on ollut ylittämätön ideologinen ero. Takavuosina vaikuttivat myös käytännön syyt. Kommunisteja pidettiin taitavina taktikkoina, jotka olisivat vähemmistöstäkin kaapanneet vallan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää